HOME EXHIBITIONSEMILY WARDILL: BI

Emily Wardill: Bi

Emily Wardill (born in 1977 in England, lives in Portugal) has not exhibited in Finland before, but she is well known in the European art scene for films and installations that are both embodiments of thought and meditations on things, both language-based abstractions and corporeal sensations.

Bi, a new work commissioned by Kohta, is half of a diptych reversing Eugene O’Neill’s famous play A Long Day’s Journey into Night into a contemporary journey from darkness into light. (The other work, Night for Day, will be premiered at Secession in Vienna in June 2020.)

Wardill has worked with five actors and a house overlooking Lisbon from the opposite bank of the river Tejo. Built by the architect António Teixeira Guerra (1929–2012) for his family, it was finished just before Portugal’s Carnation Revolution of 1974, which ended almost 50 years of right-wing authoritarian rule. Wardill was looking for a building that was ‘being overcome by the natural world’.

She writes, ‘When I finally found the wife of the architect, Martine de Stoop, she said that the couple built it together, that they kept albino peacocks in the grounds and that he only allowed architecture students to visit in the magic hour. So I filmed this hour, when the house seems to burn with absent presences, trees on the outside are reflected inside, shadows are as strong as walls and windows look like film strips.’

Bi is a two-channel projection (15′) with stereo sound, happening on both sides of a screen positioned diagonally in the exhibition space. We can always only see either the ‘location’ or the ‘inhabitants’. The other half of the work must be experienced ‘as if we are in a room hearing sounds coming through the walls, or in a virtual space with actors where the background has not yet been filled in.’

‘I wondered how to keep the energy of a sketch in a finished work. Would it help if we only saw half of the work? Either the house or the people inhabiting it. And those people would be a “family” in contemporary Lisbon. While the mother in O’Neill’smasterpiece is addicted to opium, here she is instead using LSD on the advice of her son, schooled on the US West Coast in that special relationship between technology and hallucinogens. The Nixon administration made the drug illegal because of its its influence on social movements for change and drugs companies had little interest in developing it, because of its apparent ability to cure just with just one dose.’

In Night for Day in Vienna, we will be able to access the source material for Bi through recorded interviews. The ‘mother’ is inspired by Isabel do Carmo, who was in the revolutionary brigades in 1974 and now works as a doctor specialising in eating disorders. Her ideas of utopia contrast with those of her ‘son’, a character based on interviews with two young men running a startup in Lisbon that attempts to programme computers for recognising moving images. At Secession these two characters will morph and merge and multiply into four throughout several rooms.

At Kohta we witness a play in a state of becoming, split in two. Wardill has shot her actors, playing a family of characters who are finding out who they are, in a mobile set built in her studio. The family is not descending into darkness. The family home is shot at sunrise, as if they are about to wake up and start inhabiting it.

Emily Wardill, Bi, 2019, two-channel projection with stereo sound (14′). Photo: Jussi Tiainen

Emily Wardill is also showing Green New Deal or Live on Mars, a series of rayograms made in response to the recent climate strikes. They were initially a sign marched through Lisbon with all the other protesters.

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars, 2019, 10 rayograms, each 50.7 x 40.7 cm. Photo: Jussi Tiainen

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars. Photo: Jussi Tiainen

Film Credits:

Actors
Pieter Bastiaan Zin
Kimberley pearl febich
Francisca Manuel
Carla Bolito
Vicente Wallenstein

Producer
Anze Persin

Sound Person
Bernardo Theriaga

Steadicam
Emanuel García

Special Thanks
João Coimbra Oliveira
Martine de Stoop
Bernardo Nogueira-Vaz
James Newitt
Afonso Patinhas
Alberto Costa-Macedo
Malmö Art Academy
Midori Takada

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars, 2019, rayogram, 50.7 x 40.7 cm, edition 1/10

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars, 2019, rayogram, 50.7 x 40.7 cm, edition 2/10

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars, 2019, rayogram, 50.7 x 40.7 cm, edition 3/10

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars, 2019, rayogram, 50.7 x 40.7 cm, edition 4/10

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars, 2019, rayogram, 50.7 x 40.7 cm, edition 5/10

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars, 2019, rayogram, 50.7 x 40.7 cm, edition 6/10

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars, 2019, rayogram, 50.7 x 40.7 cm, edition 7/10

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars, 2019, rayogram, 50.7 x 40.7 cm, edition 8/10

Emily Wardill, Green New Deal or Live on Mars, 2019, rayogram, 50.7 x 40.7 cm, edition 9/10

 

 

Emily Wardillin (1977, Englanti; asuu Portugalissa) töitä ei ole aiemmin ollut esillä Suomessa, mutta hän on laajalti tunnettu Euroopan taidekentällä elokuvistaan ja installaatioistaan, jotka ovat samalla ajatusten ruumiillistumia sekä meditaatioita esineiden olemuksesta, kieleen perustavia abstraktioita, ja toisaalta aistillisia.

Bi, uusi, Kohtan taiteilijalta tilaama teos, on puolet diptyykistä, joka kääntää Eugene O’Neillin tunnetun näytelmän Pitkän päivän matka yöhön päälaelleen, nykyaikaiseksi matkaksi yön pimeästä päivän valoon. (Diptyykin toinen osa, Night for Day, esitetään Wienin Secessionissa kesäkuussa 2020.)

Wardill on kuvannut viiden näyttelijän voimin talossa, joka katsoo yli Lissabonin Tajo-joen vastarannalta. Arkkitehti António Teixeira Guerra (1929–2012) rakensi talon perheelleen, ja sai sen valmiiksi juuri ennen Portugalin lähes viisi vuosikymmentä kestäneen autoritaarisen oikeistohallinnon kaatanutta neilikkavallankumousta 1974. Wardill oli etsinyt rakennusta joka olisi ”keskellä luontoon palaamisen prosessia”.

Taiteilija kirjoittaa: ”Kun etsintöjen jälkeen löysin käsiini arkkitehdin vaimon Martine de Stoopin, hän kertoi kuinka pariskunta rakensi talon omin käsin, kuinka he pitivät albiinoriikinkukkoja sen pihamaalla ja kuinka arkkitehtiopiskelijoita otettiin vastaan vain päivän taianomaisimpana hetkenä. Niinpä laitoin kamerat käyntiin juuri tuohon aikaan, jolloin talo tuntuu ääneti hehkuvan poissaolevan läsnäolosta, heijastukset tuovat pihan puut sisätilaan, varjot tulevat vahvoiksi kuin seinät ja ikkunat kuin filmirullan ruuduiksi.”

Bi on kaksikanavaprojektio (15′) stereoäänellä. Se on heijastettu kaksin puolin näyttelytilaan kulmittain sijoitettua pintaa. Voimme nähdä kerralla vain ”tilan” tai sen ”asuttajat”. Teoksen toinen puoli on koettava kuin olisimme ”huoneessa johon kantautuu ääniä seinien läpi tai virtuaalitilassa, jonka hahmoille ei ole vielä asetettu taustaa”.

”Pohdin, miten saada luonnoksen energia säilymään valmiissa teoksessa. Auttaisiko, jos siitä voisi nähdä kerralla vain puolet? Talon tai sen asukkaat. Ja nuo asukkaat olisivat ”perhe” tämän päivän Lissabonissa. O’Neillin mestariteoksessa perheenäiti on koukussa oopiumiin, mutta tällä kertaa hän käyttää LSD:tä, niin kuin hänen Yhdysvaltain länsirannikon omalaatuisen teknologiaa ja hallusinogeeneja yhdistävän kulttuurin koulima poikansa on neuvonut. Nixonin hallitus teki LSD:stä laitonta, sillä sen katsottiin liittyvän muutosta ajaviin kansalaisliikkeisiin, eivätkä lääkeyhtiöt ikinä kiinnostuneet sen kehittämisestä, sillä se näytti tekevän tehtävänsä yhdellä ainoalla annoksella.”

Secessionissa esitettävässä Night for Dayssä pääsemme Bin alkulähteille, jotka ovat nauhoitetuissa haastatteluissa. ”Äidin” hahmo on saanut inspiraationsa Isabel do Carmosta vuoden 74 vallankumousprikaatilaisesta, joka työskentelee nykyään syömishäiriöihin erikoistuvana lääkärinä. Hänen käsityksensä ”utopiasta” ovat tyystin erilaiset kuin ”poikansa”, hahmon, joka perustuu kahden liikkuvan kuvan automaattitunnistusta kehittävää startupia Lissabonissa johtavan nuoren miehen haastatteluihin. Wienissä näemme näiden kahden hahmon muuttavan muotoaan, sulautuvan yhdeksi ja monistuvan neljäksi pitkin näyttelytilan huoneita.

Kohtassa kohtaamme muodonmuutosta läpikäyvän, kahdentuneen näytelmän. Wardill on kuvannut itsensä etsivää ja löytävää perhettä tulkitsevia näyttelijöitään studioonsa rakentamissaan lavasteissa. Tämä perhe ei ole vajoamaisillaan pimeyteen. Aurinko nousee ja valaisee heidän kotinsa kuin he olisivat heräämässä pitkästä unesta ja aloittamassa elämänsä sen asukkeina.

Wardillilta on samalla esillä Green New Deal or Live on Mars, sarja rayogrammeja vastauksena hiljattaisiin ilmastomielenosoituksiin. Ne marssitettiin alun perin kylttinä läpi Lissabonin muiden mielenosoittajien mukana.

Elokuvan työryhmä:

Näyttelijät
Pieter Bastiaan Zin
Kimberley pearl febich
Francisca Manuel
Carla Bolito
Vicente Wallenstein

Tuottaja
Anze Persin

Äänisuunnittelu
Bernardo Theriaga

Steadicam
Emanuel García

Kiitos
João Coimbra Oliveira
Martine de Stoop
Bernardo Nogueira-Vaz
James Newitt
Afonso Patinhas
Alberto Costa-Macedo
Malmö Art Academy
Midori Takada

 

 

Emily Wardill (född 1977 i England, bor i Portugal) har inte tidigare ställt ut i Finland, men hon är välkänd i det europeiska konstlivet. Hennes filmer och installationer fungerar både som förkroppsligade av tankar och funderingar över föremål, både som språkberoende abstraktioner och kroppsliga tillstånd.

Bi, ett nytt verk producerat med stöd av Kohta, är ena halvan av en diptyk som vänder upp och ned på Eugene O’Neills berömda pjäs Lång dags färd mot natt och förvandlar den till en samtida resa från mörkret in i ljuset. (Det andra verket, Night for Day, kommer att premiärvisas i Secession i Wien i juni 2020.)

Wardill har arbetat med fem skådespelare och ett hus med utsikt över Lissabon, beläget på floden Tejos andra strand. Arkitekten António Teixeira Guerra (1929–2012) lät bygga det för sin familj, och det stod färdigt alldeles före 1974 års nejlikerevolution i Portugal som markerade slutet för nästan ett halvsekel av auktoritärt högerstyre. Wardill ville hitta ett hus som ”höll på att tas över av naturen”.

Hon skriver: ”När jag till slut fick kontakt med arkitektens änka, Martine de Stoop, sade hon att paret byggt den tillsammans, att de höll albinopåfåglar på området och att de bara tillät besök av arkitekturstudenter i den magiska timmen. Så det var då jag filmade, när huset verkar stå i lågor av frånvarande närvaro, träd från utsidan återspeglas på insidan, skuggor blir stadiga som väggar och fönster ser ut som filmremsor.”

Bi är en tvåkanalig projektion (15′) med stereoljud som äger rum på ömse sidor om en skärm, placerad diagonalt i utställningsrummet. Man kan bara se antingen ”platsen” eller ”invånarna”. Verkets andra halva måste alltid upplevas ”som om man befinner sig i ett rum och hör ljud ta sig in genom väggarna, eller i ett virtuellt utrymme med skådespelare där bakgrunden ännu inte lagts in.”

”Jag undrade hur jag skulle kunna bibehålla skissens energi i det färdiga verket. Skulle det hjälpa om man bara såg halva verket? Antingen huset eller människorna som bor i det. Och dessa människor vore en ”familj” i samtidens Lissabon. Medan modern i O’Neills mästerverk är beroende av opium använder hon här istället LSD på inrådan av sin son, som på USA:s västkust skolats in i det särskilda förhållandet mellan teknologi och hallucinogener. President Nixon gjorde drogen olaglig, på grund av dess inverkan på förändringsbenägna sociala rörelser, och läkemedelsbolagen var knappast intresserade av att utveckla den, på grund av dess uppenbara kraft att läka med en enda dos.

Night for Day i Wien kommer att ge oss tillgång till källmaterialet för Bii form av inspelade intervjuer. ”Modern” har inspirerats av Isabel do Carmo, som var i de revolutionära brigaderna 1974 och nu arbetar som läkare specialiserad på ätstörningar. Hennes idéer om utopi står i kontrast till dem son hennes ”son” ger uttryck för. Denna karaktär är baserad på intervjuer med två unga män som driver ett nystartat företag i Lissabon och försöker programmera datorer så att de ska känna igen rörlig bild. I Secession kommer de två karaktärerna att ändra form, förenas och mångfaldigas till fyra genom olika utställningsrum.

I Kohta får vi bevittna en pjäs i vardande, delad mitt itu. Wardill har filmat sina skådespelare, som gestaltar en familj av karaktärer i färd med att lära känna sig själva, i en rörlig studio som hon byggt i sin ateljé. Familjen är inte på väg in i mörkret. Deras hem har filmats i soluppgången, som om de vore på väg att vakna och ta det i besittning.

Emily Wardill visar också Green New Deal or Live on Mars, en serie rayogram gjorda som reaktion inför klimatstrejkerna nyligen. De var ursprungligen en skylt som bars genom Lissabons gator tillsammans med alla andra som protesterade.

Medverkande i filmprojektet:

Skådespelare
Pieter Bastiaan Zin
Kimberley pearl febich
Francisca Manuel
Carla Bolito
Vicente Wallenstein

Producent
Anze Persin

Ljud
Bernardo Theriaga

Steadicam
Emanuel García

Tack till
João Coimbra Oliveira
Martine de Stoop
Bernardo Nogueira-Vaz
James Newitt
Afonso Patinhas
Alberto Costa-Macedo
Malmö Art Academy
Midori Takada