Kohta continues its series of exhibitions by younger Nordic artists with ‘Rare Earth’, a selection from the photographic oeuvre by Nina Sikkersoq (Kalaallit Nunaat/Greenland, 1994, lives in Copenhagen).
A dancer, photographic artist and political activist, and currently one of the more than 18,000 Greenlanders living and working in Denmark, with which autonomous Kalaallit Nunaat is connected as part of the ‘Unity of the Realm’, Sikkersoq uses the camera to take a stance. Her imagery can be understood politically, as a contribution to raising awareness of colonial realities in the past and the present – and in a variety of possible futures – but also as a visual articulation, in its own right, of her being-in-the-world.
She says that she inherited her interest in photography from her father, who was always taking pictures. She herself has been doing the same ever since she got her first phone, although dance constituted her identity from childhood into her early twenties and although she has never considered herself solely, or even mainly, a photographer.
Sikkersoq has worked various jobs in Greenland, for instance as a cleaner and kitchen assistant in a geological exploration camp. Currently she is touring, as a performer, with the theatrical production Det vandrende menneske (‘The wandering human’) organised by the company Det Olske Orkester and problematising Greenland’s complex colonial entanglements with Denmark throughout the eighteenth, nineteenth and twentieth centuries and to this day.
It should come as no surprise that her photographs incorporate and use material from Greenlandic reality: the drifting mists over the fjords, the dark rugged earth emerging under snow that is melting too fast, the solidarity between people under cultural pressure, the superimposition of Christian symbols and forms on shamanic belief systems. Nor should it surprise us that she, with her varied experience, makes sure that her photographs function in multiple dimensions: intellectually and emotionally, physically and spiritually.
The exhibition title is purposely topical. Greenland holds large quantities of minerals that are not as rare as their generic name indicates. What constitutes their rarity is rather the extraordinarily disruptive, and therefore rarely performed, process of extracting them from the bedrock in sufficient quantities and concentration. In her activism Sikkersoq is, in fact, voicing strong opposition to the prospect of large-scale mineral extraction in her home country, especially under the aegis of U.S. hegemonic ambitions for all of North America.
Nina Sikkersoq, In-Between, 2022
It is not for nothing that she offers us a glimpse, through the metal fence, of the former U.S. military base at Kangerlussuaq (Søndre Strømfjord in Danish), which until recently was Greenland’s main airport. It is not for nothing that she juxtaposes photographs of condensed vapour drifting through Nuuk and Manhattan, or that she superimposes a picture of herself, with her traditional Inuit forehead tattoo, onto a picture of the City That Never Sleeps.
Nina Sikkersoq studied at the Fatamorgana school of art photography in Copenhagen in 2017–18. She has exhibited widely in Greenland and Denmark, most recently in the group exhibition Hvis det for dig er annorledes (‘If for you it’s different’) at Wild Horses Gallery in Copenhagen.
The exhibition at Kohta is realised with support from the Nordic Cultural Fund and the Finnish Cultural Foundation.
Kohtan nuoria pohjoismaisia taiteilijoita esittelevä sarja jatkuu näyttelyllä ”Rare Earth”, joka koostuu valikoimasta Nina Sikkersoqin (Kalaallit Nunaat/Grönlanti, s. 1994, asuu Kööpenhaminassa) valokuvia.
Sikkersoq on tanssija, valokuvataiteilija ja poliittinen aktivisti sekä yksi niistä 18 000 grönlantilaisesta, jotka asuvat ja työskentelevät Tanskassa, joka on autonomisen Kalaallit Nunaatin kanssa osa Tanskan kuningaskuntaa. Sikkersoqille kamera on väline ottaa kantaa. Hänen kuviaan voi tulkita poliittisesti, yrityksinä kasvattaa tietoisuutta kolonialismin olemassaolosta menneisyydessä ja nykyisyydessä – ja erilaisissa mahdollisissa tulevaisuuksissa – mutta myös hänen oman maailmassa-olemisensa visuaalisena jäsentämisenä.
Sikkersoq kertoo perineensä kiinnostuksensa valokuvaukseen isältään, joka otti aina kuvia. Hän itse on tehnyt samaa siitä lähtien, kun sai ensimmäisen puhelimensa, vaikka hänen identiteettinsä muodostuikin lapsuudesta aina parikymppiseksi tanssin ympärille ja vaikka hän ei koskaan ole pitänyt itseään pelkästään tai edes pääasiassa valokuvaajana.
Grönlannissa Sikkersoq on tehnyt monenlaisia töitä, hän on työskennellyt esimerkiksi siivoojana ja keittiöapulaisena geologisella tutkimusleirillä. Nykyään hän kiertää teatteriryhmä Det Olske Orkesterin kanssa esittämässä teatteriproduktiota Det vandrende menneske (”Vaeltava ihminen”), joka tarkastelee kriittisesti Grönlannin monimutkaista koloniaalista kietoutumista Tanskaan 1700-luvulta tähän päivään.
Ei olekaan yllätys, että Sikkersoqin valokuvat ammentavat materiaalia grönlantilaisesta todellisuudesta: vuonojen yllä leijuvasta sumusta, liian nopeasti sulavan lumen alta paljastuvasta tummasta, rosoisesta maasta, kulttuurisen paineen alla elävien ihmisten välisestä solidaarisuudesta, shamanististen uskomusjärjestelmien peittämisestä kristillisin symbolein ja muodoin. Ei ole myöskään yllätys, että monenlaista kokeneena Sikkersoq pitää huolen siitä, että hänen valokuvansa toimivat monella tasolla: älyllisellä ja emotionaalisella, fyysisellä ja henkisellä.
Näyttelyn otsikko, joka viittaa harvinaisiin maametalleihin, on tarkoituksellisen ajankohtainen. Grönlannilla on suuret määrät mineraaleja, jotka eivät ole niin harvinaisia kuin niiden yleisnimi antaa ymmärtää. Niiden harvinaisuus johtuu pikemminkin niiden erityisen tuhoavasta ja siksi harvoin suoritetusta kaivuuprosessista, jossa kallioperästä pyritään louhimaan mineraalia riittävissä määrin ja tarpeeksi suurissa pitoisuuksissa. Sikkersoq vastustaakin kovaäänisesti mineraalien ison mittakaavan louhintaa kotimaassaan, etenkin kun se tapahtuu Yhdysvaltojen tuella ja sen intresseistä käsin.
Nina Sikkersoq, In-Between, 2022
Hän ei syyttä raota meille näkymää metalliaidan läpi Yhdysvaltojen entiseen sotilastukikohtaan Kangerlussuaqissa (tanskaksi Søndre Strømfjord), joka aivan viime aikoihin asti toimi Grönlannin suurimpana lentokenttänä. Hän ei syyttä rinnasta Nuukin ja Manhattanin läpi ajelehtivaa tiivistyvää vesihöyryä tai aseta Ison Omenan päälle omaa kuvaansa otsassa näkyvine perinteisine inuiittitatuointeineen.
Nina Sikkersoq opiskeli kööpenhaminalaisessa valokuvataidekoulu Fatamorganassa vuosina 2017–2018. Hänen töitään on ollut esillä useissa näyttelyissä Grönlannissa ja Tanskassa, viimeisimpänä Kööpenhaminassa Wild Horses Galleryn ryhmänäyttelyssä Hvis det for dig er annorledes (”Jos se on sinulle erilaista”).
Kohtan näyttely on saanut tukea Pohjoismaiselta kulttuurirahastolta ja Suomen kulttuurirahastolta.
Kohta fortsätter sin nordiska utställningsserie med Rare Earth, utvalda fotografier av Nina Sikkersoq (Kalaallit Nunaat/Grönland, 1994, bosatt i Köpenhamn).
Sikkersoq är dansare, fotokonstnär och politisk aktivist, och hon är en av de mer än 18 000 grönländare som bor och arbetar i Danmark, med vilket Kalaallit Nunaat är förenat i den s.k. rigesfelleskaben. Hon använder kameran för att ta ställning. Hennes bilder kan förstås politiskt, som bidrag till opinionsbildningen om koloniala verkligheter i dåtid och nutid – och dessutom i olika tänkbara framtider – men även som självständiga visuella uttryck för hennes egen existens i världen.
Hon säger sig ha ärvt sitt intresse för fotografi från sin far, som alltid tog bilder. Det har hon också själv gjort sedan hon fick sin första telefon, fastän det var dansen som formade hennes identitet från barndomen fram till tjugoårsåldern och fastän hon aldrig har sett sig enbart, eller ens huvudsakligen, som fotograf.
Sikkersoq har försörjt sig på olika jobb i den grönländska verkligheten, exempelvis som städerska och köksbiträde för en geologisk expedition. För närvarande turnerar hon som skådespelerska i pjäsen Det vandrende menneske, ett projekt organiserat av teatersällskapet Det Olske Orkester för att problematisera Grönlands koloniala förvecklingar med Danmark under 1700-, 1800- och 1900-talen och ännu idag.
Det bör inte förvåna oss att hennes fotografier införlivar och använder grönländskt material: dimmorna som driver in över fjordarna, den mörka taggiga berggrunden som framträder under de alltför snabbt smältande isarna, solidariteten mellan människor under kulturellt tryck, de kristna symboler och former som nödtorftigt skyler underliggande schamanistiska trossystem. Vi bör heller inte förvånas över att att hon, med sin breda erfarenhet, får fotografierna att fungerar i många olika dimensioner: intellektuellt och känslomässigt, kroppsligt och andligt.
Utställningstiteln är medvetet aktuell. Grönland ruvar på stora mängder jordarter som inte är så sällsynta som deras övergripande namn låter påskina. Deras sällsynthet har snarare att göra med de utomordentligt destruktiva, och därför sällan genomförda, anrikningsprocesser som krävs för att utvinna dem ur berggrunden i tillräcklig mängd och koncentration. I sin aktivism har Sikkersoq gett uttryck för ett kraftfullt motstånd just mot framtida storskalig mineralbrytning i hemlandet, särskilt mot bakgrund av USA:s hegemoniska ambitioner för hela Nordamerika.
Nina Sikkersoq, In-Between, 2022
Det är ingen tillfällighet att hon låter oss kika, genom metallstängslet, in över den tidigare amerikanska militärbasen i Kangerlussuaq (Søndre Strømfjord på danska) som fram till nyligen var Grönlands viktigaste flygplats. Det är heller ingen tillfällighet att hon ställer fotografier av kondenserad vattenånga på drift genom Nuuk och Manhattan mot varandra eller att hon dubbelexponerar en bild på sig själv, med sin traditionella inuitiska tatuering i pannan, och en bild av ”staden som aldrig sover”.
Nina Sikkersoq studerade vid Fotoskolen Fatamorgana i Köpenhamn 2017–18. Hon har medverkat i många utställningar på Grönland och i Danmark, senast i grupputställningen Hvis det for deg er annorledes vid Wild Horses Gallery i Köpenhamn.
Utställningen i Kohta genomförs med stöd från Nordiska kulturfonden och Finska kulturfonden.
