Many persons who are still alive have seen him wandering among the autumn mists in the bog at Ulfsboda. Either on foot, with a tall and wide hat on his head, or on horseback, mounted on a stately black steed whose shoes are, in popular legend, commonly said to be forged out of clear silver.
– observations of Odin as a ‘nocturnal phantom’ in Sweden in the 1860s*
‘A cameo appearance if you ever saw one’, Kasper Bosmans (Belgium, 1990, lives in Brussels) says about his diptych Tails (2022), one of the ‘legend’ paintings in this exhibition. This particular painting builds on the 1969 work Dwarf Parade Table – with a blue-capped plaster garden gnome and blown-out eggs suspended under a wooden table – by American artist Paul Thek, whose oeuvre and persona have inspired many contemporary artists identifying as queer.
Installation view of the exhibition ‘Kasper Bosmans: A Cameo Appearance‘. Photo: Jussi Tiainen
While relevant to Bosmans’s thinking and to his exhibition at Kohta, his first ever in a Nordic country, this particular piece of background information is nevertheless not of first-order importance for understanding them. So let us first delve into two notions that are.
A cameo is a small carved gem, often encountered in Greek and Roman art. The metaphorical use of the word to signify ‘a small, distinct and detailed piece of art within a larger work’ has, in turn, led to the expression ‘cameo appearance’: a brief and often uncredited performance by a well-known character. Think of Alfred Hitchcock suddenly appearing in his own films.
In Latin, legenda is ‘something to be read’, originally about the life of a saint. Nowadays it is any story that is unverifiable but still conveys something that is true, if only about human life in general. A legend is not just something literary but also something literal: a text next to an image or a symbol, tasked with explaining and explicating it. It attempts to mediate between two related but distinct realms of articulation, the visual and the verbal.
Installation view of the exhibition ‘Kasper Bosmans: A Cameo Appearance‘. Photo: Jussi Tiainen
Bosmans is an internationally visible artist whose increasingly complex and open-ended practice was purposely built around a tension between his smaller-scale legend paintings – typically executed in gouache and silver point on poplar panels and meant to be, among other things, collectable – and his immersive painting installations – typically meant to be temporary appearances at a specific site. Our exhibition contains both kinds of work, and in addition sculptural objects and larger paintings.
At the heart of every attempt at translating between image and word is an ambiguity that Bosmans, like many other artists of his generation, revels in exploiting. ‘Serious’ contemporary art very often reflects ambitions that are both conflicting and complementary. Artists make visually impactful surfaces, driven by their longing for the untranslatable Gestaltung (which might be loosely rendered as ‘bringing-to-life-through-
Kasper Bosmans, Odinn Always Winking (One Blue Eye), 2024. Enamelled steel plate, 120 × 100 × 4 cm.
Courtesy the artist and Gladstone Gallery, Brussels. Photographer: Vincent Everarts
Odinn Always Winking (One Blue Eye) (2024), the enamel painting we have chosen as the campaign image for our exhibition, meaningfully illustrates this multi-dimensional stance. Bosmans offers us Odin, the father of gods, simultaneously as Gestalt and character, with stylised outlines in a subdued palette. As someone hailing from one of the many borderlands of Germanic culture, the Dutch-speaking Belgian province of Limburg, he has a special fascination for this liminal figure, which he depicts tucked into a somewhat abstracted bed flanked by his two ravens Huginn (thought) and Muninn (mind or memory). The horizontal black lines with their curved edges stand in for a tightly pulled blanket. Odin – the extra n is Bosmans’s own queering of his name – was, if we put any trust in etymology, originally ‘the lord of frenzy’, ‘the leader of the possessed’. He is the god of ecstasy and divination and healing, and therefore a shamanic figure, but also the god of the dead and of war, demanding human sacrifice, and the god of poetry and runic writing, which in Norse antiquity had everything to do with drawing and image-making.
Long considered vanquished by another, supposedly more mild-mannered celestial patriarch, Odin continues to roam the outskirts of our ungodly civilisation, usually at night as it seems. People today, Bosmans says, connect more willingly to the forever shapeshifting Odin than to Catholic saints. ‘He is eerie and dark, but there is still a lot of affection for him. Stories – legends – need to be told and retold. We need to convince ourselves that tomorrow will feel the same as today.’
Installation view of the exhibition ‘Kasper Bosmans: A Cameo Appearance‘. Photo: Jussi Tiainen
The ‘tucking into bed’ theme recurs in the legend paintings – and also the ‘winking’ theme, but that is another story. How can Odin wink anyway, if he has already sacrificed one of his eyes at the well of wisdom? In our exhibition we have the diptych Drowsy and Torpid for Love (2022), where Bosmans approaches the trope of hibernation (slowing down one’s heartbeat as a deliberate measure for surviving winter or heartbreak) by putting to bed a woodboring beetle and a goldfish, both famously good at strategic withdrawal into torpor. History in the Making (2024) features another woodboring beetle, on another chalet-style bed, dreaming about a multi-coloured glazed-brick wall of the kind erected throughout the world to assert the insular architectural supremacy of the Germanic coloniser.
In Digging for Dirt (2024) a silhouetted woodpecker is substituted for the weevil, ‘because she is burrowing for what is already written in the wood, and to lay her eggs inside it. This link between a past and a future reveals the paradoxical foundation of dendrochronology.’ Mercurial Timepiece (2025) is a rendering, in artfully patinated bronze, of a severed tree trunk cut on the slant to reveal the annual rings, as if in a pedagogical display of the passage of time, complete with indicators and colour codes. This is a portrait of growth under ever-changing conditions, fatter and leaner, good times and bad, but also ‘a self-portrait of the artist slowly moving towards adolescence’.
Kasper Bosmans, Mercurial Timepiece, 2025. Bronze, 110 x 65 x 65 cm. Courtesy the artist and Mendes Wood DM, São Paulo, Brussels, Paris, New York. © Hugard & Vanoverschelde
There are other legend paintings, detailing the renaissance floor tiles of the lost palace at Breda in the Netherlands (Drowsy and Torpid Shenanigans, 2022), the Amazonian indigenous practice of curling the feathers of live parrots by having them ingest frog poison, misunderstood as an innate feature by English zoologists (Holotype, 2023) or why cuckoos avoid mixing their own genetic material with that of their unwitting hosts (Key Sound and Skeleton Key, both 2024).
It is precisely the detailing that serves the purpose of storytelling, Bosmans says. Yet images, although more and more predominant in contemporary culture, are notoriously hard to pin down. ‘Paradoxically, the more detailed I become, the more aggressively viewers respond to not being told, in so many words, what these paintings are about. People are demanding a legend for the legend, as it were. They seem to be afraid of dreaming, letting things simmer, letting them rest.’ Society has also lost some of its previously agreed codes for understanding visual cues, for instance the tradition of decoding heraldry (a major source of inspiration for Bosmans’s earlier work) or even reading paper maps or cursive handwriting.
Kasper Bosmans, Ass, 2026. Acrylic dispersion, pencil and silverpoint on oak panel, 110 × 65 cm. Courtesy the artist and Gladstone Gallery, Brussels. Photo: Jussi Tiainen
‘A Cameo Appearance’ also includes two very new and rather larger paintings in acrylic dispersion, pencil and silverpoint on oak panel, both variations on a theme that is rather new for Bosmans: the pea pod as a visual organising principle or organic cabinet of curiosities. Great Shoes to Fill (2026) presents the spectacle of sarcophagi from the last, Ptolemaic, dynasty of Egypt displayed as if about to be brain-scanned inside the pod, the soles of their feet touching Bosmans’s fanciful reconstruction of Odin’s patterned shoes and socks. Ass (2026) offers another borderline Teutonic take on Mediterranean antiquity, this time Apuleius’s late-second-century novel Asinus aureus (The Golden Ass), and Gallic esprit (Duchamp’s Étant donnés rendered with needle-point-like colour pixels).
Kasper Bosmans, Great Shoes to Fill, 2026. Acrylic dispersion, pencil and silverpoint on oak panel, 110 × 65 cm. Courtesy the artist and Gladstone Gallery, Brussels. Photo: Jussi Tiainen
The exhibition is embedded, quite literally, in its most immediately noticeable layer: ten free-standing wall elements, the different nuances of green, red, yellow and blue on these elements and the regular walls and, most significantly, a mural in the form of a frieze, titled Folds (Sea, Outside, Plow, Bunk) (2026). It folds around the upper parts of the regular walls and continues the sheet and blanket motifs that we recognise from the tucked-in legendary characters, while gently transforming into a landscape and a seascape. This sets the stage for all the appearances that have already been detailed. The work Grub Slumber (2024), a series of wall-mounted plexiglass objects in the shape of grubs (larvae of the woodboring beetle), has been added as a final touch of transience, sowing doubt and creating a sense that the exhibition is eating itself from within.
Kasper Bosmans’s works have been kindly lent by Gladstone Gallery and Mendes Wood DM, both in Brussels, and by the artist himself.
Installation view of the exhibition ‘Kasper Bosmans: A Cameo Appearance‘. Photo: Jussi Tiainen
Vieläkin on elossa monia, jotka ovat nähneet hänet vaeltelemassa syysusvassa Ulfsbodan suolla. Joko jalan, päässään leveä ja korkea hattu, tai ratsain, suuren mustan hevosen selässä, jolla legendan mukaan oli hopeasta taotut kengät.
– havaintoja Odinista ”yön haamuna” Ruotsissa 1860-luvulla*
”Tämä jos joku on cameorooli”, toteaa Kasper Bosmans (Belgia, 1990, asuu Brysselissä) diptyykistään Tails (2022), joka on yksi näyttelymme niin sanotuista legendamaalauksista. Kyseinen maalaus pohjautuu amerikkalaisen taiteilija Paul Thekin teokseen Dwarf Parade Table (1969), jossa on sinilakkinen kipsistä tehty puutarhatonttu ja puisesta pöytälevystä roikkuvia tyhjiä kananmunankuoria. Thekin taide sekä hänen persoonansa ovat inspiroineet monia queeriksi identifioituvia nykytaiteilijoita.
Näkymä näyttelystä ”Kasper Bosmans: A Cameo Appearance”. Valokuva: Jussi Tiainen
Vaikka viittaus Thekin teokseen on Bosmansin ajattelun kannalta olennainen – samoin kuin hänen Kohtassa nähtävän näyttelynsä kannalta, joka muuten on hänen ensimmäisensä Pohjoismaissa – se ei ole avainasemassa hänen teostensa ymmärtämiseksi. Pureudutaan siis ensin kahteen käsitteeseen.
Kamee on pieni kaiverrettu korukivi, jollaisia näkee antiikin Kreikan ja Rooman taiteessa. Sanan kuvainnollinen merkitys ”pienenä, yksityiskohtaisena ja erillisenä hahmottuvana kappaleena isomman teoksen sisällä” on siirtynyt myös ilmaukseen ”cameorooli”, jolla viitataan jonkun tunnetun henkilön lyhyeen ja usein lopputeksteissä mainitsemattomaan esiintymiseen. Mietitään vaikka Alfred Hitchcockia, jolla oli tapana vilahtaa omissa elokuvissaan.
Latinan sana legenda tarkoittaa ”luettavaa”, ja sitä käytettiin alun perin pyhimyselämäkerroista puhuttaessa. Nykyään sillä viitataan mihin tahansa tarinaan, jonka todenperäisyyttä ei voi todistaa mutta joka sisältää silti jonkinlaisen totuuden siemenen – jos ei muuten niin ihmiselämästä ylipäätään. Englanniksi legendalla on myös kirjaimellinen merkitys: legend voi nimittäin tarkoittaa myös kuvan tai symbolin vieressä olevaa selittävää tekstiä. Se pyrkii toimimaan välittäjänä kahden toisiinsa liittyvän ja kuitenkin erillisen artikuloinnin alueen välillä: visuaalisen ja verbaalisen.
Näkymä näyttelystä ”Kasper Bosmans: A Cameo Appearance”. Valokuva: Jussi Tiainen
Bosmans on kansainvälistä huomiota saanut taiteilija, jonka koko ajan kompleksisempi ja avoimena pysyttelevä praktiikka rakentuu tietoisesti hänen pienikokoisten legendamaalaustensa ja immersiivisten maalausinstallaatioidensa väliselle jännitteiselle suhteelle. Edelliset on tyypillisesti tehty guassilla ja hopeakynällä poppelilevylle ja ovat ikään kuin himoittavia keräilyesineitä. Jälkimmäiset taas on tarkoitettu väliaikaisiksi ja paikkaan sidotuiksi. Kohtan näyttelyssä on esillä molemman tyyppisiä teoksia ja lisäksi veistoksia ja suurempia maaluksia.
Jokainen käännösyritys kuvan ja sanan välillä on väistämättä monitulkintainen, ja monen sukupolvensa taiteilijan tapaan Bosmans hyödyntää tätä ambiguiteettia mielellään. ”Vakava” nykytaide heijastelee usein päämääriä, jotka ovat sekä keskenään ristiriitaisia että täydentävät toisiaan. Taiteilijoiden kaipuu Gestaltungiin (jota on mahdoton kääntää, mutta jota voisi kuvailla ”muodon-kautta-henkiin-herättämiseksi”) ajaa heitä luomaan visuaalisesti vaikuttavia pintoja. Samaan aikaan he rakentavat älyllisesti kutkuttavia taustatarinoita, sillä heitä ajaa halu kaivaa faktoja ja järjestää ne osaksi tarinaa.
Kasper Bosmans, Odinn Always Winking (One Blue Eye), 2024. Emaloitu teräslevy, 120 × 100 × 4 cm. Taiteilijan ja Gladstone Galleryn luvalla. Valokuva: Vincent Everarts
Odinn Always Winking (One Blue Eye) (2024) – emalimaalaus jonka olemme valinneet näyttelyn mainoskuvaksi – kuvastaa hyvin tätä moniulotteista näkökulmaa. Bosmans esittää Odinin, jumalten isän, samaan aikaan hahmona ja henkilöhahmona hillitylle väripaletille tyyliteltyine ääriviivoineen. Tämä rajankävijähahmo, joka on teoksessa kuvattu peiteltynä jokseenkin abstraktiin sänkyyn sivuillaan kaksi korppiaan Huginn (ajattelu) ja Muninn (mieli tai muisti), kiehtoo Limburgista, Belgian hollanninkielisestä provinssista kotoisin olevaa Bosmansia erityisellä tavalla, onhan hän kasvanut yhdellä saksalaisen kulttuurin rajaseuduista. Teoksessa mustat horisontaaliset viivat kaartuvine reunoineen kuvastavat tiukkaan vedettyä peittoa. Jos etymologiaan on uskominen, Odin – Bosmans on queeriyttänyt nimen lisäämällä siihen ylimääräisen n-kirjaimen – oli alun perin ”raivon herra”, ”riivattujen johtaja”. Hän on hurmion, ennustamisen ja parannustaidon jumala ja siten myös shamanistinen hahmo, ja toisaalta kuoleman ja sodan jumala, joka vaatii ihmisuhria. Lisäksi hän on runouden ja riimukirjoituksen jumala. Muinaisessa Pohjolassa riimut ja kuvien piirtäminen eivät olleet kaukana toisistaan.
Vaikka Odinin syrjäyttikin jo aikoja sitten toinen, oletettavasti lauhkeamielisempi taivaallinen patriarkka, hän jatkaa yöaikaan, kuten vaikuttaisi, kuljeskeluaan jumalattoman sivilisaatiomme laitamilla. Bosmansin mukaan ihmiset tuntevat nykyään enemmän yhteyttä alati muotoaan muuttavaan Odiniin kuin katolisiin pyhimyksiin. ”Hän on synkkä ja aavemainen, mutta ihmiset ovat silti kiintyneet häneen. Tarinoita – legendoja – on kerrottava yhä uudestaan ja uudestaan. Me tahdomme vakuuttua siitä, että huomispäivä tuntuu samalta kuin tämäkin päivä.”
Näkymä näyttelystä ”Kasper Bosmans: A Cameo Appearance”. Valokuva: Jussi Tiainen
”Sänkyyn peittelyn” teema toistuu legendamaalauksissa – samoin kuin ”silmänisku”, mutta se on jo toinen tarina. Miten Odin voi edes iskeä silmää, kun hän kerran on jo uhrannut toisen silmistään viisauden lähteellä? Näyttelyssämme on esillä diptyykki Drowsy and Torpid for Love (2022), jossa Bosmans käsittelee talvihorrosta (keinoa laskea sydämen lyöntitiheyttä talvesta tai sydänsurusta selviämiseksi) peittelemällä sänkyyn kaarnakuoriaisen ja kultakalan, jotka ovat molemmat taitavia vaipumaan strategiseen horrostilaan. Teoksessa History in the Making (2024) on myös kaarnakuoriainen, tällä kertaa alppimajatyylisellä sängyllä uneksimassa lasitetusta tiilestä rakennetusta kirjavasta muurista – sellaisesta, joita pystytettiin ympäri maailmaa korostamaan saksalaisen siirtomaaherran arkkitehtuurista ylemmyyttä kaikessa provinsiaalisessa prameudessaan.
Teoksessa Digging for Dirt (2024) kuoriaisen tilalla on siluetinomainen tikka, sillä ”se porautuu siihen, mikä on jo kirjoitettu puuhun, ja munii munansa sen sisään. Tämä linkki menneen ja tulevan välillä paljastaa paradoksin vuosirengasajoituksen taustalla.” Mercurial Timepiece (2025) on taidokkaasti patinoidusta pronssista valmistettu teos, joka esittää viistoon katkaistua puunrunkoa, jossa on näkyvillä vuosirenkaat: ikään kuin pedagoginen esitys ajan kulusta nuolineen ja värikoodeineen. Se on muotokuva kasvusta alati muuttuvissa olosuhteissa, lihavina ja laihoina vuosina, hyvinä ja huonoina aikoina, mutta samalla myös omakuva ”hiljalleen kohti teini-ikää lipuvasta taiteilijasta”.
Kasper Bosmans, Mercurial Timepiece, 2025. Pronssi, 110 x 65 x 65 cm. Taiteilijan ja Mendes Wood DM:n (São Paulo, Brussels, Paris, New York) luvalla. Valokuva: © Hugard & Vanoverschelde
Näyttelyssä on esillä myös muita legendamaalauksia, joissa kuvataan yksityiskohtaisesti entisen Alankomaissa sijaitsevan Bredan palatsin lattialaattojen kuvioita (Drowsy and Torpid Shenanigans, 2022), Amazonin alkuperäiskansojen perinnettä kihartaa papukaijojen höyheniä antamalla niille sammakonmyrkkyä – englantilaiset eläintieteilijät erehtyivät luulemaan papukaijojen kiharia sulkia synnynnäiseksi ominaisuudeksi (Holotype, 2023) – tai sitä, miksi käet välttävät sekoittamasta geeniperimäänsä tietämättömän isäntäperheensä perimään (Key Sound ja Skeleton Key, molemmat 2024).
Juuri yksityiskohdat palvelevat tarinankerrontaa, Bosmans toteaa. Ja kuitenkin kuvia, vaikka ovatkin yhä vallitsevampia nykyisessä kulttuurissa, on tunnetusti vaikea selittää tyhjentävästi. ”Mitä yksityiskohtaisempi yritän olla, sitä voimakkaammin katsojat reagoivat siihen, etten kerro heille tarkkaan, mistä näissä maalauksissa on kyse. Ihmiset vaativat aina kuvatekstiä. Tässä tapauksessa he vaativat ikään kuin ”legendaa legendalle”. Aivan kuin heitä pelottaisi uneksia, antaa asioiden hautua ja vain olla.” Yhteiskunta on myös unohtanut joitain niistä yhteisistä koodeista, joiden avulla on ymmärretty kuvallisia viittauksia – näin on tapahtunut esimerkiksi heraldiikan (Bosmansin aiempien töiden merkittävän inspiraationlähteen) tapauksessa, tai jopa paperisten karttojen ja kaunokirjoituksen lukemisen tapauksessa.
Kasper Bosman, Ass, 2026. Akryylidispersio, lyijykynä ja hopeakynä tammipaneelille, 110 × 65 cm. Taiteilijan ja Gladstone Galleryn luvalla. Valokuva: Jussi Tiainen
”A Cameo Appearance” sisältää myös kaksi aivan uutta isompaa maalausta, jotka on tehty akryylimaalilla, lyijykynällä ja hopeakynällä tammilevylle. Molemmat ovat variaatioita Bosmansille uudehkosta teemasta: herneenpaloista visuaalisena järjestäytymisperiaatteena tai orgaanisena kuriositeettikabinettina. Great Shoes to Fill (2026) tuo ihailtavaksemme Egyptin viimeisen, ptolemaiolaisen dynastian aikaisia sarkofageja, jotka ovat joutumassa ikään kuin magneettikuvattaviksi herneenpalon sisälle. Sarkofagien jalkapohjat koskettavat Bosmansin mielikuvituksellista rekonstruktiota Odinin kuviollisista kengistä ja sukista. Ass (2026) on toinen saksalaisuuden rajamailta kumpuava tulkinta Välimeren seudun klassisesta kulttuurista, tällä kertaa Apuleiuksen 100-luvun lopulla kirjoittamasta romaanista Asinus aureus (Kultainen aasi) ja gallialaisesta mielenlaadusta (Duchampin Étant donnés tulkittuna ristipistomaisin väripikselein).
Kasper Bosmans, Great Shoes to Fill, 2026. Akryylidispersio, lyijykynä ja hopeakynä tammipaneelille, 110 × 65 cm. Taiteilijan ja Gladstone Galleryn luvalla. Valokuva: Jussi Tiainen
Näyttely on varsin kirjaimellisesti upotettu sen välittömimmin merkille pantavaan tasoon: kymmeneen vapaasti seisovaan seinäelementtiin, vihreän, punaisen, keltaisen ja sinisen sävyihin, joilla ne sekä salin seinät on maalattu, ja ennen kaikkea friisin muotoon maalattuun seinämaalaukseen nimeltä Folds (Sea, Outside, Plow, Bunk) (2026). Seinämaalaus kiertää salin seinien yläreunoja ja jatkaa lakana- ja peittokuvioita, jotka ovat jo tuttuja peiteltyjen legendahahmojen kuvista, muuttuen hiljalleen maa- ja merimaisemaksi. Näin muodostuu näyttämö kaikille jo esiintyneille yksityiskohdille. Grub Slumber (2024), sarja seinälle asennettuja pleksilasiesineitä, jotka tuovat mieleen kaarnakuoriaisen toukat, toimii viimeisenä katoavaisuudesta muistuttavana silauksena kylväen epäilystä ja luoden tunteen siitä, että näyttely syö itseään sisältäpäin.
Kasper Bosmansin teokset on saatu lainaan Gladstone Gallerylta ja Mendes Wood DM:ltä, jotka sijaitsevat molemmat Brysselissä, sekä taiteilijalta itseltään.
* Gunnar Olof Hyltén-Cavallius, Wärend och Virdarne. Ett försök i Svensk Ethnologi, Tukholma, 1863, s. 214 (Klaus Böldlin lainaamana teoksessa Oden. Den mörke guden, Gothenburg: Daidalos, 2024, s. 189).
Näkymä näyttelystä ”Kasper Bosmans: A Cameo Appearance”. Valokuva: Jussi Tiainen
Många ännu lefvande personer hafva således sett honom vandra emellan höst-dimmorna på Ulfsboda-myr, i Wislanda socken, och på flera andra ställen. Han är då antingen till fots, med en sid och vid hatt på hufvudet eller till häst, ridandes på en hög, svart gångare, hvars skor i folksägnen gemenligen omtalas såsom smidda af klart silfver.
– iakttagelser av Oden som ”nattlig gengångare” i 1860-talets Småland*
”Detta om något är väl en kaméroll”, säger Kasper Bosmans (Belgien, 1990, bosatt i Bryssel) om sin diptyk Tails (2022), en av de så kallade legend-målningarna i denna utställning. Just denna målning knyter an till verket Dwarf Parade Table från 1969 – med en trädgårdstomte i blå toppluva och urblåsta ägg hängande under ett köksbord – av den amerikanske konstnären Paul Thek, vars konstnärskap och framtoning har inspirerat många samtida konstnärer med queer identitet.
Installationbild av ”Kasper Bosmans: A Cameo Appearance”. Fotograf: Jussi Tiainen
Fastän relevant för Bosmans’ tänkande och för hans utställning i Kohta, hans första någonsin i Norden, är denna bakgrundsinformation kanske inte av första rangens betydelse för vår förståelse av dem. Låt oss därför först dyka ned i två begrepp som faktiskt är det.
En kamé är en liten skuren halvädelsten som ofta påträffas i den grekiska och romerska konsten. Det bildliga användandet av ordet i betydelsen ”ett mindre, distinkt och detaljerat stycke inuti ett större verk” har i sin tur lett till uttrycket ”kaméroll”: ett kort och ofta oannonserat uppträdande av en välkänd karaktär. Tänk på hur Alfred Hitchcock brukade skymta förbi i sina egna filmer.
På latin betyder legenda ”avsedd att läsas”. Begreppet avsåg ursprungligen berättelser om helgonens liv. På engelska är legend dessutom något helt bokstavligt, nämligen en text åtföljande en bild eller symbol i syfte att uttyda och förklara den. Den är ett försök att förmedla mellan två besläktade men distinkta områden för artikulation, det visuella och det verbala.
Installationbild av ”Kasper Bosmans: A Cameo Appearance”. Fotograf: Jussi Tiainen
Bosmans är en internationellt synlig konstnär vars alltmer sammansatta och öppna arbetssätt är medvetet uppbyggt kring spänningen mellan legend-målningar i mindre skala – begärliga samlarobjekt vanligtvis utförda i gouache och silverstift på poppelpannåer – och rumsomfattande måleriinstallationer – vanligtvis avsedda som tillfälliga inspel på en specifik plats. Vår utställning innehåller båda slags verk, och dessutom skulpturala objekt och större målningar.
Varje försök till översättning mellan bild och ord utgår från en tvetydighet som Bosmans, liksom många andra konstnärer i samma generation, gärna utnyttjar. Den ”seriösa” samtida konsten återspeglar ofta strävanden som både utmanar och samspelar med varandra. Konstnärerna tillverkar iögonenfallande ytor, drivna av längtan efter gestaltning. Samtidigt bygger de intellektuellt tilltalande bakgrundsberättelser, drivna av passion för att gräva fram fakta och sammanfoga dem till historier.
Kasper Bosmans, Odinn Always Winking (One Blue Eye), 2024. Emaljerad stålskiva, 120 × 100 × 4 cm. Courtesy konstnären och Gladstone Gallery, Bryssel. Fotograf: Vincent Everarts
Odinn Always Winking (One Blue Eye) (2024), emaljmålningen vi har valt som kampanjbild för vår utställning, är en meningsfull illustration av ett sådant mångdimensionellt förhållningssätt. Oden, gudarnas fader, framtonar här både som gestalt och karaktär, med stiliserade konturer i återhållen färgskala. Bosmans är uppvuxen i ett av den germanska kultursfärens många gränstrakter, den nederländskspråkiga belgiska provinsen Limburg, och är särskilt fascinerad av just denna gränsgångare, som han avbildar omstoppad i en något abstraherad säng, flankerad av korparna Hugin (tanken) och Munin (minnet). De mot sidorna avrundade vågräta linjerna får föreställa en stramt tillslätad filt. Oden – det är Bosmans själv som har queerat hans engelska namn med ett extra n – var, om vi ska lita på etymologin, ursprungligen ”raseriets herre”, ”de besattas anförare”. Han är hänryckningens och spådomens och läkekonstens gud, och därmed en schamanistisk figur, men också en gud för de döda och för striden som kräver människooffer. Samtidigt är han diktningens och runornas gud. I den nordiska forntiden var avståndet kort mellan runristning och bildskapande.
Fastän han länge ansågs besegrad av en annan himmelsk patriark, som förmodades ha ett mildare sinnelag, fortsätter Oden att hemsöka vår gudlösa civilisation, främst dess utkanter och vanligtvis om natten som det verkar. Enligt Bosmans är människor idag mer benägna att söka kontakt med Oden i hans ständigt skiftande skepnader än med exempelvis de katolska helgonen. ”Han är kuslig och mörk, men man hyser fortfarande en hel del ömhet för honom. Historier – legender – behöver berättas och återberättas, gång på gång. Vi behöver övertyga oss själva om att morgondagen kommer att kännas som idag.”
Installationbild av ”Kasper Bosmans: A Cameo Appearance”. Fotograf: Jussi Tiainen
”Godnatt”-temat återkommer i legend-målningarna – och även ”blink”-temat, men det är en annan historia. Kan Oden ens blinka med ena ögat, när han redan offrat det andra vid vishetens brunn? I vår utställning ingår diptyken Drowsy and Torpid for Love (2022), där Bosmans närmar sig ämnet ”att övervintra” (att medvetet sänka hjärtrytm för att överleva en vinter eller ett brustet hjärta) genom att skicka i säng en barkborre och en guldfisk, båda strategiskt skickliga på att dra sig tillbaka in i letargin. History in the Making (2024) visar ytterligare en barkborre, på ytterligare en säng av sportstugemodell. Den ligger och drömmer om en brokig mur av glaserat tegel, av ett slag som restes över hela världen för att framhäva den germanska kolonialherrens arkitektoniska överlägsenhet i all dess provinsiella prakt.
I Digging for Dirt (2024) har en hackspett i siluett fått ersätta skadedjuret, ”eftersom hon borrar efter det som redan står skrivet i trädet, och för att lägga sina ägg inuti det. Denna länk från det förflutna till framtiden avslöjar paradoxen bakom all dendrokronologi.” Mercurial Timepiece (2025) är en återgivning, i konstfullt patinerad brons, av en trädstam kapad på skrådden för att visa årsringarna: ett slags pedagogisk presentation av tidens gång med pilar och färgkoder enligt konstens alla regler. Det blir ett porträtt av tillväxt under föränderliga villkor, magra och feta år, goda tider och dåliga, men också ”ett självporträtt av konstnären som långsamt rör sig mot tonåren”.
Kasper Bosmans, Mercurial Timepiece, 2025. Patinerad brons, 110 × 65 × 65 cm. Courtesy konstnären och Mendes Wood DM (São Paulo, Brussels, Paris, New York). Fotografer: © Hugard & Vanoverschelde
Vi visar även andra legend-målningar med detaljerade skildringar av golvteglen i ett försvunnet palats i den nederländska staden Breda (Drowsy and Torpid Shenenigans, 2022), urfolkstraditionen från Amazonas att låta fjädrarna på en levande papegoja krullas genom att ge den grodgift, och hur engelska zoologer missförstod resultatet som ett medfött drag (Holotype, 2023) eller varför göken undviker att blanda sitt eget genetiska material med den ovetande värdfamiljen (Key Sound och Skeleton Key, båda 2024).
Det är just detta detaljarbete som möjliggör historieberättandet, hävdar Bosmans. Ändå är den enskilda bildens betydelse notoriskt svår att fastställa, trots att samtidskulturen alltmer domineras av bilder. ”Det är paradoxalt nog så att ju mer detaljerad jag blir, desto mer aggressivt reagerar betraktarna på att jag inte sätter ord på exakt vad dessa målningar handlar om. De tycks alltid kräva en bildtext. De tycks vara rädda för att drömma, låta saker puttra, låta dem bero.” Samhället har också glömt bort flera tidigare överenskommelser om hur visuella budskap bör förstås, exempelvis traditionen att avkoda heraldik (en särskilt viktig inspirationskälla för Bosmans’ tidigare verk) eller rentav att läsa papperskartor eller andra människors handstil.
Kasper Bosman, Ass, 2026. Akryl, blyerts och silverstift på ekpannå, 110 × 65 cm. Courtesy konstnären och Gladstone Gallery, Bryssel. Fotograf: Jussi Tiainen
A Cameo Appearance innefattar även två nya och något större målningar i akrylemulsion, blyerts och silverstift på ekpannå, som båda är variationer på ett för Bosmans ganska nytt tema: ärtskidan som visuell organisationsprincip eller organiskt kuriosakabinett. Great Shoes to Fill (2026) låter oss beundra sarkofager från Egyptens sista dynasti, den ptolemaiska, uppställda som om de vore på väg att skannas inuti ärtskidan. Alla deras fotsulor vidrör Bosmans’ fantasifulla rekonstruktion av Odens mönstrade skor och strumpor. Ass (2026) är en annan av hans smått ”tyskvänliga” tolkningar av den klassiska medelhavskulturen, denna gång Apuleius’ roman Asinus aureus (Den gyllene åsnan) från sent 100-tal, och det galliska kynnet (Duchamps Étant donnés återgiven med korsstygnsliknande färgpixlar).
Kasper Bosmans, Great Shoes to Fill, 2026. Akryl, blyerts och silverstift på ekpannå, 110 × 65 cm. Courtesy konstnären och Gladstone Gallery, Bryssel. Fotograf: Jussi Tiainen
Utställningen är, ganska bokstavligen, inbäddad i ett omedelbart synligt lager som består av tio fristående byggda element, de olika nyanserna av grönt, rött, gult och blått på dessa element och på de vanliga väggarna och, viktigast av allt, en väggmålning i form av en fris med titeln Folds (Sea, Outside, Plow, Bunk) (2026). Den kantar väggarnas övre delar som en fortsättning på det lakans- och filtmotiv vi känner igen från ”legenderna”, och låter dem gradvis förvandlas till ett landskap med vatten. Detta blir scenbilden för alla de olika framträdanden som redan har beskrivits. Verket Grub Slumber (2024), en serie väggfasta objekt i plexiglas som efterliknar barkborrens larver, har lagts till som en slutlig accent av förgänglighet. Det sår tvivel och skapar en känsla av att utställningen håller på att ätas upp inifrån.
Kasper Bosmans’ verk har lånats ut till utställningen av Gladstone Gallery och Mendes Wood DM, båda i Bryssel, och av konstnären själv.
*Gunnar Olof Hyltén-Cavallius, Wärend och Virdarne. Ett försök i Svensk Ethnologi. Stockholm: P. A. Nors
Installationbild av ”Kasper Bosmans: A Cameo Appearance”. Fotograf: Jussi Tiainen
