There are moving images with sound and light that never leave the projector of the soul but loop through life with unchanged sharpness, unchanged objective clarity. Only one’s own insight ceaselessly and mercilessly moves inward, towards the truth.
– Ingmar Bergman, The Magic Lantern
Magdalena Åberg, Folding in Two Dimensions II, 2026. Oil on polyester canvas, 140 × 110 cm. Photographer: Jussi Tiainen
Magdalena Åberg (Finland, 1972, lives in Helsinki) is a visual artist and a published poet and essayist who has occasionally curated exhibitions with other artists, notably Morbus at Villa Gyllenberg in Helsinki in 2025. She is also one of the founding members of Kohta. This is her first solo exhibition with us.
An artist who is ‘a real artist’ – not a vague or flippant notion but rather a sensation of mutual trust between the artist and her viewers – is always also on her way towards becoming an artist. This becoming involves going backwards, back to one’s origins or roots, and going forward, which usually means accepting a state of less certainty and higher risk.
Åberg’s work has until now evolved in cumulative fashion, through the superimposition of one body of work (mostly paintings but also drawings and ceramic sculptures) onto another and through investigations of various topics and their pictorial manifestations, from the visual properties of shadows and blinds through family histories and autofiction to different historical modes of depicting inner organs and the diseases that afflict them.
In this exhibition of new works (all made in 2026, unless otherwise stated) it is as if she is exiting an inward-bent loop of accessing source material, of writing-through-painting, of seeking depth by anchoring the painted image in lived experience.
Magdalena Åberg, The (right-handed) writer, 2025. Oil on wooden panel, 89 × 122 cm. Photographer: Jussi Tiainen
As a coda to the exhibition in the semi-detached space next to Kohta’s office, we have hung three paintings in oil on wood reminding us of Åberg’s command of observed – or dreamt – and narrated reality. The (Right-Handed) Writer (2025) shows its author, temporarily hampered by a malfunctioning right hand, holding a quill in her left hand while skeletal wings are sprouting from the shoulder bones. Some might notice the reference to Hugo Simberg’s Sårad ängel (Wounded Angel, 1903), which was once voted ‘the national painting of Finland’. Screening the Head (2023) replicates, in two smaller panels, the experience of monitoring a person’s cognitive capacities on MRI scans of a deteriorating brain.
In the exhibition proper, Åberg is entering a plane that is shallower, flatter and less attentive to meaning. In other words: she is edging closer to what contemporary painting, as a system, is equipped to achieve. The thin and all but transparent polyester canvas, reminiscent of the material used for silk screen printing, emphasises a tension between screen, wall and floor, between what stays on the surface and what shines through it. This materiality, and a chance encounter with old printed sheets for paper models of rustic cabins and noble palaces, provided the impetus that pushed the artist onto the thinnest of thin ices, one where the alchemy of the image either happens or not. Models and inspirations melt into inscrutable substances whose sole function is to feed the painting what the painting craves.
Magdalena Åberg, Sections II, 2026. Oil on polyester canvas, 50 × 50 cm. Photographer: Jussi Tiainen
Isolated elements have survived this trans-substantiation in somewhat recognisable form. In the series of seven paintings that lends its title to the whole exhibition the white flaps, meant to be glued together into a simulacrum of volume, are still discernible. Folding in Two Dimensions is both very matter-of-fact and a mystification, much like the paper theatres illuminated from within that Åberg would dream of building during the lavish family Christmases of her childhood. The magic lantern is truly magic, not only in Ingmar Bergman’s hands. Yet it is also just a cut-and-paste illusion. What happens in these paintings, with their nods to mapping and stage decoration, stays inside painting on the one hand. On the other hand the entire series is a plea for the diagrammatical as a system for cross-referencing the intuitive and indexical properties of images.
‘Diagrams have been sneaking into my image thinking’, Åberg says. She wonders if this is to do with her work as a data visualisation journalist in the mid-1990s. For her newspaper she would do both graphs and maps, and she has retained a special interest in the conventions of topography: curves, coded colours and other compressed and economical modes of visual rendering. The three paintings of the mini-series Sections exemplify it well.
Magdalena Åberg, Crusaders and Comedians, 2026. OIl on polyester canvas, 50 × 50 cm. Photographer: Jussi Tiainen
If the new works trigged by paper model sheets or topographical maps may be regarded. as constructivist, at least methodologically, then the series Crusaders and Comedians may be associated with the surreal, not least because of the dreamlike interior spaces where tin soldiers appear as if they had randomly walked into a paper theatre. Those figures have, in fact, been printed onto the painted images, adding that physically and conceptually different mode of applying paint to surfaces.
Printmaking, as a genre and as a professional identity, has remained tolerant of artistic projects that in other contexts would be considered obsolete, perhaps because they so easily turn into a style or a mannerism. Magical realism. Geometrical abstraction. Folkloric ornamentation. Social narrative. In her new works, Åberg appears willing to rehabilitate certain aesthetic strategies associated with such approaches. Not in an explicit way – because her goal is still to explore the core of painting – but to add some tools to her own painterly toolbox.
To this pictorial hybridity she then adds spatial ambiguity by joining several large stretched semi-transparent canvases together as oversized folding screens that divide and articulate the exhibition space. These works are paintings and prints, scores and notice boards. They function as both backdrops and props. They might also be called ‘indoor architecture’, ‘visual commentary’ or ‘thought-images’.
Magdalena Åberg, Mapping Le Mont, 2026. Oil on polyester canvas, 60 × 60 cm. Photographer: Jussi Tiainen
As Eve Said to the Serpent is named after a collection of essays by Rebecca Solnit (subtitled On Landscape, Gender and Art) and incorporates theatrical decoration, orientalising prints of dragons and trees and a red crayon rendering of tangled intestines lifted from an eighteenth-century Japanese medical illustration. Screening Le Mont telescopes various references to Mont-Saint-Michel, the iconic tidal island town in Normandy, into each other. The paper model sheet and the travelogue, signature architectural details and a viewer’s footprints in the quicksand of reminiscence. Tabling, an installation with two upturned circular coffee tables on whose surfaces a world map has been somewhat sketchily painted, is the third work that ‘takes the floor’ in the exhibition.
The theme is developed further in the series Mapping Le Mont and Topographying Le Mont, in which Åberg uses painting as well as an in-between form of painting and sculpture (with parts from a souvenir model of this almost archetypal tourist destination) to render visible the various dimensions that the folding flaps, the visual leitmotif of this exhibition, seem capable of connecting.
Magdalena Åberg, Netherland, 2025. Oil on canvas mounted on cardboard, 24 × 33 cm. Photographer: Jussi Tiainen
Netherland (2025) is, finally, a work in oil on canvas mounted on cardboard that comes across as rather unassuming at first but gives a clarifying indication of Åberg’s thought and work processes as she was embarking on her newer series. As curator Angelika Li points out in her new essay for Kohta’s website, Åberg has found inspiration in Enguerrand Quarton’s altarpiece Le Couronnement de la Vierge (The Coronation of the Virgin, 1453–54) in Villeneuve-lès-Avignon, with its ‘topographic’ division of the image surface into Heaven, Earth and Netherworld (or indeed Netherland). Magdalena Åberg has translated its lower central part into a new and free and vital painterly idiom that transforms without deforming and depicts without rendering.
Eräät elävät kuvat, joissa on mukana äänikin, eivät koskaan poistu sielun projektorista, vaan kiertävät filmilenkkinä läpi koko elämän, aina yhtä terävinä, aina yhtä objektiivisen selkeinä. Vain ihmisen oma käsityskyky etenee keskeytymättä ja armottomasti syvemmälle kohti totuutta.
– Ingmar Bergman1
Magdalena Åberg, Folding in Two Dimensions II, 2026. Öljy polyesterikankaalle, 140 × 110 cm. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Magdalena Åberg (Suomi, 1972, asuu Helsingissä) on kuvataiteilija, runoilija ja esseisti, joka on toisinaan toiminut myös näyttelykuraattorina – esimerkkinä mainittakoon Villa Gyllenbergin näyttely Morbus vuodelta 2025. Åberg on myös yksi Kohtan perustajajäsenistä, ja tämä on hänen ensimmäinen soolonäyttelynsä Kohtassa.
Taiteilija, joka on ”oikea taiteilija” – ei epämääräisessä tai kepeässä mielessä vaan pikemminkin tunteena taiteilijan ja hänen yleisönsä välisestä molemminpuolisesta luottamuksesta – on myös aina vasta tulossa taiteilijaksi. Tähän kehittymiseen kuluu sekä taaksepäin suuntaavaa liikettä, paluuta omille juurilleen ja omaan alkuperään, että liikettä eteenpäin, mikä yleensä tarkoittaa epävarmuuden ja suurempien riskien hyväksymistä.
Åbergin taiteellinen työskentely on kehittynyt kumulatiivisesti, ikään kuin teoskokonaisuuksien (enimmäkseen maalausten mutta myös piirustusten ja keraamisten veistosten) kerrostumisena päällekkäin. Hän on tutkinut monenkirjavia aiheita ja niiden kuvallistamista aina varjojen ja sälekaihtimien visuaalisista ominaisuuksista perhehistorioihin ja autofiktioon sekä erilaisiin historiallisiin tapoihin kuvata sisäelimiä ja niitä vaivaavia tauteja.
Tässä uusista teoksista (kaikki vuodelta 2026, ellei toisin mainita) koostuvassa näyttelyssä Åberg ikään kuin irtautuu sisäänpäin kääntyneestä kierteestä, jossa hän on tutkinut lähdeaineistoa, kirjoittanut maalaamalla, sukeltanut syvyyksiin ja ankkuroinut maalatun kuvan yleisinhimillisiin kokemuksiin.
Magdalena Åberg, The (right-handed) writer, 2025. Öljy puulyvylle, 89 × 122 cm. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Ikään kuin jälkisoittona näyttelylle olemme ripustaneet Kohtan toimiston viereiseen tilaan kolme öljyvärillä puulle tehtyä maalausta, jotka muistuttavat Åbergin tavasta hallita havaittua – tai uneksittua – ja kerrottua todellisuutta. The (Right-Handed) Writer (2025) kuvaa taiteilijan itsensä, hetkellisesti kykenemättömänä käyttämään oikeaa kättään ja pitelemässä sulkakynää vasemmassa kädessään. Luiset siivet versoavat hänen lapaluistaan. Maalauksessa voi nähdä viittauksen Hugo Simbergin Haavoittuneeseen enkeliin (1903), joka äänestettiin aikoinaan ”Suomen kansallismaalaukseksi”. Screening the Head (2023) koostu kahdesta pienestä paneelista, joille on toisinnettu kokemus siitä, kuinka ihmisen kognitiivisien kykyjen voi seurata rappeutuvan aivojen magneettikuvissa.
Varsinaisessa näyttelyssä Åberg astuu laakeammalle kentälle, joka ei ole niin ladattu merkityksillä. Toisin sanoen hän liikkuu lähemmäs sitä, mihin nykymaalaus on järjestelmänä omiaan. Ohut ja läpikuultava polyesterikangas, joka muistuttaa silkkipainossa käytettävää seulakangasta, korostaa kankaan, seinän ja lattian välistä jännitettä – jännitettä pinnalle jäävän ja pinnan läpi kuultavan välillä. Tämä aineellisuus ja sattumalta löydetyt vanhat kaavat mökkien ja hienojen palatsien paperimalleja varten sysäsivät Åbergin kohti mitä ohuimpia jäitä, sinne missä kuvien alkemia joko tapahtuu tai jää tapahtumatta. Mallit ja muut innoituksen lähteet sulautuvat tutkimattomiksi aineksiksi, joiden ainoa tarkoitus on antaa maalaukselle sitä, mitä se huutaa.
Magdalena Åberg, Sections II, 2026. Öljy polyesterikankaalle, 50 × 50 cm. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Erilliset elementit ovat selviytyneet tästä muodonmuutoksesta jotakuinkin tunnistettavina. Seitsemän maalauksen sarjassa, jolta koko näyttely saa nimensä, voi vielä erottaa valkoiset liepeet, jotka on tarkoitettu yhteen liimattaviksi niin, että ne muodostavat ikään kuin jäljitelmän tilavuudesta. Folding in Two Dimensions on samaan aikaan kirjaimellinen ja salaperäinen – hieman kuin sisältä valaistut paperiteatterit, joita Åberg haaveili rakentavansa lapsuutensa yltäkylläisinä perhejouluina. Laterna magica on tosiaankin taikaa, muutenkin kuin Ingmar Bergmanin käsissä. Ja silti se on vain ”leikkaa ja liimaa” -illuusio. Yhtäältä se, mitä näissä maalauksissa tapahtuu – viittaukset kartografiaan ja lavastukseen – pysyy maalauksen sisällä. Toisaalta koko sarja tuo kaaviot esiin ikään kuin kuvien intuitiivisten ja indeksisten ominaisuuksien yhteensovittamisen systeeminä.
”Kaaviot ovat tulleet vaivihkaisesti osaksi kuva-ajatteluani”, Åberg sanoo. Hän pohtii, voisiko asialla olla jotain tekemistä sen kanssa, että hän työskenteli 90-luvun puolivälissä uutisgraafikkona. Hän teki sanomalehteen kaaviokuvia ja karttoja, ja noilta ajoilta onkin säilynyt kiinnostus topografian kuvallisiin konventioihin: käyriin, värikoodeihin ja muihin pelkistettyihin ja taloudellisiin visuaalisen havainnollistamisen tapoihin. Kolmen maalauksen minisarja Sections on tästä hyvä esimerkki.
Magdalena Åberg, Crusaders and Comedians, 2026. Öljy polyesterikankaalle, 50 × 50 cm. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Jos paperimallikaavoista tai topografisista kartoista innoittuneita uusia teoksia voi pitää vähintäänkin menetelmällisestä näkökulmasta konstruktivistisina, teossarjaa Crusaders and Comedians voisi pitää surrealistisena: unenomaisissa huoneissa seisoo tinasotilaista, jotka näyttävät vahingossa eksyneen paperiteatteriin. Hahmot on itse asiassa painettu maalattujen kuvien päälle: käytössä on siis kaksi fyysisesti ja konseptuaalisesti erilaista tapaa lisätä maalia pinnalle.
Grafiikka niin taiteenlajina kuin ammatti-identiteettinä sallii edelleen sellaiset taiteelliset projektit, joita pidettäisiin muissa konteksteissa vanhentuneina, kenties siksi että ne kääntyvät helposti tyyliksi tai maneereiksi. Maaginen realismi. Geometrinen abstraktio. Kansanperinteiset koristekuviot. Sosiaalinen kerronta. Uusissa töissään Åberg haluaa ikään kuin elvyttää näihin lähestymistapoihin liitettyjä esteettisiä strategioita. Hän ei tee sitä kuitenkaan eksplisiittisesti – sillä tavoitteena on edelleen tutkia maalaamisen ydintä – vaan lisätäkseen välineitä omaan maalarin työkalupakkiinsa.
Tähän kuvien hybridisyyteen Åberg lisää vielä tilallista monitulkintaisuutta yhdistämällä suuria kiilakehyksiin pingotettuja läpikuultavia kankaita, joista muodostuu näyttelytilaa jakavia taittuvia väliseiniä. Nämä teokset ovat maalauksia ja vedoksia, partituureja ja ilmoitustauluja, jotka toimivat sekä taustakankaina että lavasteina. Niitä voisi kutsua myös ”sisätila-arkkitehtuuriksi”, ”visuaaliseksi kommentaariksi” tai ”ajatuskuviksi”.
Magdalena Åberg, Mapping Le Mont, 2026. Öljy polyesterikankaalle, 60 × 60 cm. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
As Eve Said to the Serpent on nimetty Rebecca Solnitin esseekokoelman mukaan (jonka alaotsikko on On Landscape, Gender and Art) ja siinä yhdistyvät teatterilavastus, itämaistyyppiset lohikäärmeitä ja puita esittävät painokuvat sekä punaliitupiirros toisiinsa kietoutuneista suolista, jotka ovat peräisin japanilaisen lääketieteen käsikirjan kuvituksista 1700-luvulta. Screening Le Mont sulauttaa yhteen erilaisia viittauksia Mont Saint-Micheliin, Normandian edustalla sijaitsevaan kuuluisaan vuorovesisaareen: paperimallikaavan, matkakertomuksen, tunnusomaisia arkkitehtuurisia yksityiskohtia ja katsojan jalanjäljet muistojen juoksuhiekassa.
Aihetta kehitellään lisää teossarjoissa Mapping Le Mont ja Topographying Le Mont, joissa Åberg käyttää maalausta sekä maalauksen ja kuvanveiston välimuotoa (mukana on osia tuon lähes arkkityyppisen turistikohteen matkamuistopienoismalleista) tuodakseen näkyviin ne lukuisat ulottuvuudet, joita liepeet ja taittoläpät – tämän näyttelyn visuaaliset johtoaiheet – voivan yhdistää. Installaatio Tabling, joka koostuu kahdesta ylösalaisin käännetyistä kahvipöydistä, joiden pyöreille pinnoille on hieman luonnosmaisesti maalattu maailmankartta, on näyttelyn kolmas lattialla oleva teos.
Magdalena Åberg, Netherland, 2025. Öljy pahville kiinnitetylle kankaalle , 24 × 33 cm. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Netherland (2025) on pahville liimatulle kankaalle tehty öljyvärityö, joka saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa vaatimattomalta mutta valaisee hyvin Åbergin uusiin töihin liittyvää ajatus- ja työprosessia. Kuten kuraattori Angelika Li huomauttaa Kohtan verkkosivuilta löytyvässä uudessa esseessään, Åberg on innoittunut Villeneuve-lès-Avignonissa sijaitsevasta Enguerrand Quartonin maalaamasta alttaritaulusta Le Couronnement de la Vierge (”Neitsyen kruunaaminen”, 1453–54), jonka kuvapinta jakautuu ”topografisesti” taivaalliseen, maalliseen ja maanalaiseen. Åberg on tulkinnut teoksen alimman keskiosan uudestaan niin, että siitä on tullut vapaa ja elävä maalauksellinen idiomi, joka muuttaa vääristämättä ja kuvaa jäljentämättä.
1 Laterna magica, Helsinki: Otava 1987, s. 161. Suomennos Heikki Eskelinen.
Det finns rörliga bilder med ljud och ljus som aldrig lämnar själens projektor utan går i slinga genom livet med oförändrad skärpa, oförändrad objektiv klarhet. Det är bara den egna insikten som oavlåtligt och obarmhärtigt rör sig inåt mot sanningen.
– Ingmar Bergman, Laterna magica1
Magdalena Åberg, Folding in Two Dimensions II, 2006. Olja på polyesterduk, 140 × 110 cm. Fotograf: Jussi Tiainen
Magdalena Åberg (Finland, 1972, bosatt i Helsingfors) är bildkonstnär och publicerad lyriker och essäist som då och då organiserat utställningar med andra konstnärer, kanske främst Morbus i Villa Gyllenberg 2025. Hon är också en av Kohtas grundare. Detta är hennes första separatutställning hos oss.
En konstnär som är ”en riktig konstnär” – inte något vagt eller lättsinnigt begrepp utan snarare en känsla av ömsesidigt förtroende mellan konstnären och hennes publik – är alltid också på väg att bli konstnär. Denna tillblivelse innebär en rörelse bakåt, tillbaka till det egna ursprunget, men samtidigt en rörelse framåt, vilket vanligen innebär att man får godta ett mindre säkert och mer riskfyllt tillstånd.
Åbergs konstnärskap har fram till nu utvecklats kumulativt, genom olika verksviter (mestadels målningar men även teckningar och keramiska skulpturer) som lagts till varandra och genom undersökningar av olika ämnesområden och deras gestaltning, från skuggors och persienners bildmässiga egenskaper via familjehistorier och autofiktion till olika sätt att framställa de inre organen och de sjukdomar som drabbar dem.
I denna utställning med nya verk (alla från 2026 om inte annat anges) tycks hon stiga ur en inåtvänd slinga av upparbetat källmaterial, av skrivande med måleriets hjälp, av djuplodande genom förankring av den målade bilden i allmänmänskliga upplevelser.
Magdalena Åberg, The (right-handed) writer, 2025. Olja på träpannå, 89 × 122 cm. Fotograf: Jussi Tiainen
Som ett efterspel till utställningen i det halvt avskilda utrymmet intill Kohtas kontor har vi hängt tre målningar i olja på trä som påminnelse om Åbergs kontroll över en iakttagen – eller kanske drömd – och återberättad verklighet. The (Right-Handed) Writer (2025) visar henne själv, för tillfället besvärad av en krånglande högerhand, med en fjäderpenna i vänstra handen medan vingskelett växer fram ur skulderbladen. Någon märker kanske likheterna med Hugo Simbergs Sårad ängel (1903), en gång framröstad som ”Finlands nationalmålning”. Screening the Head (2023) återger på två mindre pannåer erfarenheten att kunna följa en persons kognitiva förmågor på magnetröntgenbilder av en hjärna i förfall.
I den egentliga utställningen beträder Åberg ett plan som är grundare, flackare och mindre upptaget av mening. Med andra ord: hon rör sig allt närmare vad det samtida måleriet, som system, är utrustat för att åstadkomma. Den tunna och praktiskt taget genomskinliga polyesterduken, påminnande om det material som används för serigrafi, betonar spänningen mellan skärm, vägg och golv, mellan det som stannar på ytan och det som lyser igenom den. Denna materialitet, och ett slumpmässigt möte med gamla tryckta klippark för vikmodeller av enkla stugor och förnäma palats, har givit konstnären en skjuts ut på den tunnaste av tunna isar. Långt ditut där antingen bildens alkemi inträffar eller ingenting alls sker. Modeller och andra inspirationskällor smälter ihop till outgrundliga substanser vars enda funktion är att ge målningen det den kräver.
Magdalena Åberg, Sections II, 2026. Olja på polyesterduk, 50 × 50 cm. Fotograf: Jussi Tiainen
Enskilda element har överlevt denna omvandling i någorlunda igenkännlig form. I den svit om sju målningar som lånat sin titel till hela utställningen kan de vita flikarna, avsedda att limmas ihop till en efterapning av volym, ännu urskiljas. Folding in Two Dimensions är både högst verklighetstrogen och en mystifikation, närmast som de pappersteatrar Åberg brukade drömma om att bygga under barndomens överdådiga familjejular. Laterna magica är verkligt magisk, inte bara i Ingmar Bergmans händer. Ändå är det bara illusion och klipp-och-klistra. Det som sker i dessa målningar, med alla hänvisningarna till kartografi och scenografi, sker å ena sidan innanför måleriet. Å andra sidan slår hela sviten ett slag för det diagrammatiska som system för samordning av bildens intuitiva och indexikala egenskaper.
”Diagrammen har smugit sig in i mitt bildtänkande” säger Åberg. Hon undrar om det har att göra med hennes verksamhet som nyhetsgrafiker i mitten av nittiotalet. För tidningen brukade hon göra både tabeller och kartor, och hon har behållit sitt särskilda intresse för topografiska bildkonventioner: kurvor, färgkoder och andra komprimerade och ekonomiska framställningssätt. De tre målningarna i mini-sviten Sections är bra exempel.
Magdalena Åberg, Crusaders and Comedians, 2026. Olja på polyesterduk, 50 × 50 cm. FotograF: Jussi TiainenOm de nya verk som utlösts av klippark eller topografiska kartor kan anses vara konstruktivistiska, åtminstone i metodologisk bemärkelse, då kan sviten Crusaders and Comedians förknippas med surrealismen, inte minst på grund av de drömlika interiörerna där tennsoldater uppträder som om de förirrat sig in i en pappersteater. Dessa figurer har i själva verket ”tryckts dit” ovanpå de målade bilderna. Det är ju ett fysiskt och konceptuellt annorlunda sätt att lägga färg till en yta.
Grafiken har, både som konstart och yrkesidentitet, bibehållit toleransen inför konstnärliga projekt som i andra sammanhang hade ansetts föråldrade, kanske för att de så lätt förvandlas till en stil eller ett manér. Magisk realism. Geometrisk abstraktion. Folklig ornamentik. Socialt berättande. I sina nya verk verkar Åberg vilja återupprätta vissa estetiska strategier förknippade med sådana inställningar. Inte uttryckligen – eftersom målet fortfarande är att utforska måleriets kärna – utan för att få några fler verktyg till den egna måleriska verktygslådan.
Till denna bildmässiga hybriditet lägger hon sedan rumslig tvetydighet genom att sätta samman flera stora spännramar med halvgenomskinlig duk till överdimensionerade vikväggar som delar och artikulerar utställningsrummet. Dessa verk är målningar och tryck, partitur och anslagstavlor. De fungerar både som kulisser och rekvisita. De kunde också kallas ”inomhusarkitektur”, ”visuella kommentarer” eller ”tankebilder”.
Magdalena Åberg, Mapping Le Mont, 2006. Olja på polyesterduk, 60 × 60 cm. Fotograf: Jussi Tiainen
As Eve Said to the Serpent är uppkallad efter en essäsamling av Rebecca Solnit (med undertiteln On Landscape, Gender and Art) och förenar teaterdekoration, orientaliserande tryck av drakar och träd och framställning i rödkrita av hoptrasslade tarmar hämtad ur en japansk medicinsk handbok från 1700-talet. Screening Le Mont låter olika referenser till Mont-Saint-Michel, den välkända staden på en tidvattenö utanför Normandie, glida in i varandra. Pappersmodellen och reseskildringen, igenkännbara arkitektoniska detaljer och en betraktares fotspår i hågkommelsens kvicksand.
Temat vidareutvecklas i sviterna Mapping Le Mont och Topographying Le Mont, där Åberg använder såväl måleri som en mellanform av måleri och skulptur (med inslag från en souvenirmodell av denna närmast arketypiska turistort) för att gestalta de olika dimensioner som vikflikarna, utställningens visuella ledmotiv, tycks kunna koppla ihop. Tabling, en installation med två omkullvälta soffbord på vars runda ytor en världskarta har målats, något skissartat, är det tredje verk som ”intar golvet” i utställningen.
Magdalena Åberg, Netherland, 2025. Olja på duk monterad på kartong, 24 × 33 cm. Fotograf: Jussi Tiainen
Netherland (2025) är, slutligen, ett vid första påseende ganska anspråkslöst verk i olja på duk monterad på kartong som står litet för sig självt i utställningen men ger en klargörande antydan om Åbergs tanke- och arbetsprocess inför de nyare sviterna. Som kuratorn Angelika Li påpekar i sin nyskrivna essä för Kohtas hemsida har Åberg här tagit inspiration från Enguerrand Quartons altartavla Le Couronnement de la Vierge (Jungfruns kröning, 1453–54) i Villeneuve-lès-Avignon, med dess ”topografiska” uppdelning av bildytan i himmelskt, jordiskt och underjordiskt. Magdalena Åberg har översatt dess nedre mittersta del till ett nytt och fritt och levande måleriskt idiom som omvandlar utan att förvanska och skildrar utan att avbilda.
Noter:
1 Ingmar Bergman, Laterna magica (1987). Stockholm: Norstedts/Månpocket, 1989, s. 197.
