We are mourning our friend and colleague Martti Aiha, who passed away on 5 May. It was sudden and unexpected, although he had been ill for a while.
Our thoughts are with his closest family, his six sons and his partner Nina Roos. Martti was – is, will continue to be – an uncompromising and innovative artist. The phone book, while it still existed, listed him as a sculptor.
His perhaps best known work is Rumba from 1992. The large aluminium sculpture, painted black, was commissioned for the City of Helsinki for the area of Ruoholahti and put up against what used to be the perfect backdrop for its flamboyant organic shapes.
In the words of critic Timo Valjakka, ‘it is hard to find, in his works, direct references to other artists or to art history. From whichever angle you look at them, they will only look like themselves.’ His work breathes a irrepressible will to form, a lightness of conception and execution that can never be learned but must always be kept alive through tireless work, at the same time demanding and rewarding.
Martti had an all but unfailing intuition for people, situations, connections. He had a hearty appetite for life, a large family and an even larger circle of friends. Many people will miss him very much. Yet he also treasured the long solitary hours in the studio or at the drawing table at home.
With his profound experience of the art world in Finland and abroad, he understood better than most that artists need visibility and meaningful response from audiences throughout all stages of a career that claims their whole life. Precisely this was the starting point for Kunsthalle Kohta, first discussed by Martti and fellow artists Thomas Nyqvist, Nina Roos and Magdalena Åberg at a birthday party almost eight years ago.
Now we must continue our work without him. How that will go we don’t know.
Jäämme kaipaamaan ystäväämme ja kollegaamme Martti Aihaa, joka poistui keskuudestamme toukokuun viidentenä päivänä. Poismeno oli äkillinen ja odottamaton, vaikka Martti oli ollut sairas jo jonkin aikaa.
Martin lähimmät perheenjäsenet, hänen kuusi poikaansa ja kumppaninsa Nina Roos, ovat ajatuksissamme. Martti oli – on yhä – omaleimainen ja uraauurtava taiteilija. Puhelinluettelossa, kun niitä vielä oli, Martin nimen viereen oli kirjattu ammatti: kuvanveistäjä.
Hänen kenties tunnetuin teoksensa on Rumba, vuodelta 1992. Suurikokoinen, mustaksi maalattu alumiiniveistos oli tilaustyö Helsingin kaupungille. Se sijoitettiin Ruoholahteen, joka muodosti aikanaan täydellisen miljöön Rumban liekehtivän orgaaniselle muotokielelle.
Kriitikko Timo Valjakkaa lainataksemme: “Hänen teoksistaan on vaikea löytää suoria viittauksia toisiin taiteilijoihin tai taiteen historiaan. Katsoi niitä läheltä tai kaukaa, ne näyttävät vain itseltään.” Martin teokset huokuvat väsymätöntä muovaamisen tahtoa, ajatuksen ja otteen keveyttä, joka ei ole koskaan täysin omaksuttavissa, mutta pysyy elinvoimaisena vaativan ja palkitsevan taiteellisen työn seurauksena.
Martti lähestyi ihmisiä, tilanteita ja yhteyksiä lähes pettämättömällä intuitiolla. Hänellä oli suuri elämänhalu, suuri perhe ja sitäkin suurempi ystäväjoukko. Monelle jää suuri ikävä. Martti vaali yhteiselon lisäksi yksin vietettyjä tunteja työhuoneellaan ja kotonaan piirustuspöydän ääressä.
Martilla oli kokemuksen tuomaa syvää tietoa sekä kotimaisesta että kansainvälisestä taidekentästä. Hän ymmärsi, paremmin kuin useimmat, että taiteilija tarvitsee näkyvyyttä ja mielekkään yleisösuhteen uransa jokaisessa vaiheessa, työssä joka kestää koko elämän. Martti ja hänen kollegansa Thomas Nyqvist, Nina Roos ja Magdalena Åberg keskustelivat tästä eräillä
syntymäpäivillä lähes kahdeksan vuotta sitten ja keskustelu sytytti kipinän Kohtan perustamiseksi.
Nyt meidän on jatkettava työtämme ilman Marttia. Emme tiedä miten siinä käy.
Vi sörjer vår vän och kollega Martti Aiha som gick bort den 5 maj. Det var plötsligt och oväntat, fastän han varit sjuk en tid.
Våra tankar är hos de efterlevande, hans sex söner och livskamraten Nina Roos. Martti var – är, kommer att fortsätta vara – en kompromisslös och nyskapande konstnär. I telefonkatalogen, när den ännu fanns, stod han som bildhuggare.
Hans kanske mest välkända verk är Rumba, den stora skulptur i svartmålad aluminium som Helsingfors stad 1992 lät sätta upp i Gräsviken, i en miljö som då utgjorde den perfekta bakgrunden till dess flammande organiska former.
Med kritikern Timo Valjakkas ord är det ”svårt att i hans verk är finna direkta hänvisningar till andra konstnärer eller till konsthistorien. Hur man än betraktar dem ser de bara ut som sig själva.” I hans konst finns den obändiga vilja till form, den tankens och handens lätthet som aldrig kan läras men som bara kan hållas vid liv genom oupphörligt arbete, både krävande och givande.
Martti hade närmast osviklig intuition för människor, situationer, sammanhang. Han hade levnadskonstnärens aptit på livet, en stor familj och en ännu större vänkrets, och det är många som kommer att sakna honom mycket. Samtidigt värdesatte han de långa ensamma timmarna i ateljén eller vid ritbordet hemma.
Med sin djupgående erfarenhet av konstlivet både i Finland och utomlands förstod han bättre än de flesta att konstnärer behöver synlighet och respons från betraktarna genom alla stadier av en karriär som tar ett helt liv i anspråk. Upprinnelsen till konsthallen Kohta var en diskussion om just detta mellan Martti och konstnärskollegerna Thomas Nyqvist, Nina Roos och Magdalena Åberg under en födelsedagsfest för snart åtta år sedan.
Nu måste vi fortsätta vårt arbete utan honom. Hur det ska gå vet vi inte.
