Kohta is pleased to announce that the show goes on – because it must, even in the darkest of times.
We firmly condemn Russia’s illegal, cruel and highly dangerous attack on Ukraine, on us all. As an independent art institution in a free society, we will do everything we can to help resist this assault on another free society by a country that has systematically reduced itself to a badly functioning apparatus fuelled by lies.
At this point the best we can do is to offer you, the interested public, more access to artistic freedom and truth by showing you more of what we call ‘uncompromising’ contemporary art. Now, we feel, is also a good time to celebrate our close connections to Finland’s immediate neighbours Estonia and Sweden.
Kohta is therefore pleased to present two artists who both strive, in their own ways, to reconcile a fundamental tension in modern and contemporary art: the quests to erase boundaries between art and life and to safeguard an autonomous position for art in society. An aesthetics of inclusion (and transgression) versus an ethics of non-participation (and self-reflection).
Hans Rosenström, Evanesce, 2022. Sound installation. Photo: Jussi Tiainen
Hans Rosenström (Finland, 1978, lives in Stockholm) is well known to art audiences in Finland for experiential installations that feature sound, voice and language, and also light, props and built environments. They may be more or less temporary (when they happen in galleries and museums) or permanent (for instance in the new Espoonlahti metro station, yet to be inaugurated). Rosenström also co-curated the exhibition ’A I S T I T / coming to our senses’ at Kusthalle Helsinki last summer, and he is a member of the Kohta Council.
Evanesce (2022) is a new piece devised for Kohta’s larger exhibition space. Lengths of light-weight white fabric hang from the ceiling. They form a porous and semi-permeable labyrinth alluding to the construction and consistency of the human body. Although each layer of fabric is thin and quite transparent, the view from inside becomes a milky whiteness. Visitors may choose different routes to reach the centre but must eventually exit through the entrance. That is the very definition of a labyrinth. This one also brings to mind the convoluted architecture of the human ear.
Hans Rosenström, Evanesce, 2022. Sound installation. Photo: Jussi Tiainen
The four-channel sound component of the installation is a composition for five voices. Three of them can be constantly heard ‘from within the gallery walls’, wordlessly singing and making faint but vaguely unsettling noises. The other two do have language to offer, a short redoubled monologue in English, but are only released from silence when visitors reach the centre of the labyrinth and set off a sensor controlling two loudspeakers perched on tripods: ‘Listen to this soft pulse rising from my chest, escaping through the mouth…’
The verb ‘evanesce’ is in fact reverse-engineered from the adjective ‘evanescent’ and denotes the action or state of ‘vanishing by degree, melting into thin air’. To contextualise this work, Hans Rosenström writes:
‘A voice is, and then it is no more. I see the voice as an extension of the self, shaped inside the body. Its immateriality enables it to float from one core to another. When we speak we are not just hoping to communicate but actually invading other bodies, affecting others in ways that we ourselves can never know.’
Installation view of ‘Tõnis Vint: Guided Randomness’ at Kohta. Photo: Jussi Tiainen
Tõnis Vint (Estonia, 1942–2019) was one of the leading characters in the unofficial art scene that somehow managed to exist in Tallinn from the 1960s until the end of the Soviet occupation of Estonia. He was a graphic artist in the fullest sense: not just a draughtsman, printmaker, magazine and book designer but a visionary creator of total works of art in black and white (and occasionally red and other colours).
In Vint’s work, the flatness of the drawn or printed paper is just a temporary limitation to be overcome by ‘a new type of organisation for the entire human environment’. This ‘psycho-geometric method’ was particularly well manifested in his flats, legendary meeting places for Estonia’s visual arts intelligentsia (and frequent guests from the colonial metropolises of Moscow and Leningrad) from the late 1960s onwards. The first one, in the suburb of Mustamäe, was decorated in exquisite, predominantly white, Japanese style. The second one, in the city centre, will now become a museum of his art and his equally important legacy as a writer and teacher (notably his long-time tutoring of the artist group Studio 22). It was decorated in exquisite, predominantly black, Chinese style in the early 1980s.
Tõnis Vint, Untitled, 1966. Ink on paper, 34 × 32 cm. Photo: Stanislav Stepashko
Another example of Vint’s ‘psycho-geometric method’ is his design for the journals Kunst (Art) from 1971 to 1977 and Kultuur ja Elu (Culture and Life) from 1973 to 1980, or for the anthology Teadus ja Tänapäev (Science and Today), published in 1979. With such publications he managed, despite Soviet censorship and poor printing, to create Gesamtkunstwerke for the late twentieth century. He also designed theatrical sets and whole urban environments.
Most of Vint’s extensive oeuvre is simultaneously industrial and spiritual, spontaneous and self-regulated. We sense these characteristics already in the ink drawings he started making, in rather small formats, in the mid-1960s.
Tõnis Vint, Untitled (Vocalisations), 1967. Ink on paper, 33 × 32 cm. Photo: Stanislav Stepashko
Kohta is pleased to be able to show a generous selection of these early works in collaboration with the artist’s widow Eva Vint and with Temnikova & Kasela Gallery in Tallinn, which recently exhibited a very similar selection under the same title, ‘Guided Randomness’. We are grateful to them.
Eva Vint and Elnara Taidre, curator at the Kumu Art Museum in Tallinn, have also edited a lavishly illustrated selection of Tõnis Vint’s essays on what today would be called visual culture (Tõnis Vint: Kogutud artiklid/Collection of Articles. Tallinn: ;paranoia publishing group ltd, 2021), which will be available for purchase at Kohta.
Kohtan on ilo ilmoittaa että toiminta jatkuu – kuten sen synkkinäkin aikoina täytyy.
Tuomitsemme jyrkästi Venäjän julman, laittoman ja seurauksiltaan arvaamattoman hyökkäyksen Ukrainaa ja meitä kaikkia kohtaan. Vapaassa yhteiskunnassa toimivana vapaana taideinstituutiona tulemme tekemään kaiken voitavamme puolustaaksemme toista vapaata yhteiskuntaa toimimattomaksi ja valheilla käyväksi rakkineeksi taantuneen valtion agressiolta.
Tässä tilanteessa parasta, mitä meillä on yleisöllemme tarjota, on jatkaa taiteellisen vapauden ja totuuden asialla asettamalla näytteille lisää tinkimätöntä nykytaidetta. On myös oikea aika juhlistaa tiiviitä suhteitamme Suomen lähinaapureihin Viroon ja Ruotsiin.
Kohta esittelee kaksi taiteilijaa, jotka pyrkivät kukin tavoillaan purkamaan moderniin ja nykytaiteeseen sisältyvää perustavanlaatuista jännitettä: he pyrkivät pyyhkimään rajat taiteen ja elämän väliltä, sekä takaamaan taiteelle riippumattoman yhteiskunnallisen aseman. He asettavat inkluusion (ja transgression) estetiikan vasten osallistamattomuuden (ja itsereflektion) etiikkaa.
Hans Rosenström, Evanesce, 2022. Ääni-installaatio. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Hans Rosenström (Suomi, 1978, asuu Tukholmassa) on Suomessa laajalti tunnettu kokemuksellisista ääntä, ihmisääntä ja kieltä sisältävistä installaatioistaan, jotka käyttävät usein hyväkseen myös valoa, rekvisiittaa ja rakennettuja ympäristöjä. Ne ovat toisinaan enemmän tai vähemmän tilapäisiä (esillä gallerioissa tai museoissa), toisinaan pysyviä (kuten Espoonlahden vielä avaamattomalle metroasemalle tuleva teos). Rosentröm on myös yksi Taidehallin viimekesäisen A I S T I T / coming to our senses-näyttelyn kuraattoreista, sekä Taidehalli Kohtan neuvottelukunnan jäsen.
Evanesce (2022) on uusi, Kohtan suurempaan näyttelysaliin luotu teos. Höyhenenkevyitä valkeita kangassuikaleita roikkuu katosta. Ne saavat aikaan huokoisen ja puoliksi avoimen sokkelon, joka viittaa ihmiskehon rakenteeseen ja koostumukseen. Vaikka jokainen kerros kangasta on itsessään ohut ja valoa läpäisevä, näkymä sisältäpäin muodostuu maitoisan valkoiseksi. Näyttelyvieras voi valita reittinsä keskustaan, mutta hänen on palattava sisäänkäynnin kautta. Kyseessä on siis labyrintti sanan varsinaisessa merkityksessä, ja muoto tuo tässä tapauksessa mieleen myös ihmiskorvan mutkikkaan arkkitehtuurin.
Hans Rosenström, Evanesce, 2022. Ääni-installaatio. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Installaation auditiivinen komponentti on nelikanavainen, viidelle äänelle toteutettu sävellys. Kolme niistä – sanatonta laulua ja vaimeita, epämääräisen levottomuutta herättäviä ääniä – voi kuulla missä tahansa galleriatilan seinien sisässä. Kaksi muuta käyttävät kieltä – lyhyt monologi englanniksi –, mutta ne ilmestyvät hiljaisuudesta vasta näyttelyvieraan asettuessa labyrintin keskustaan ja laukaistessa kahta kolmijalalla seisovaa kaiutinta ohjaavan sensorin: ”Listen to this soft pulse rising from my chest, escaping through the mouth…”
Teoksen äänensä antoivat Julia Hanberg, Sofia Jernberg, Jonatan Lundberg, Tillman O’Donnel ja Moa Pellegrini Persson. Teos on äänitetty Studio Cobrassa Tukholmassa.
Näyttelyotsikko ”evanesce” on muovailtu adjektiivista ”evanescent”, mikä tarkoittaa asteittain haihtuvaa tai ilmaan hiljalleen katoavaa. Rosenström kirjoittaa teosta taustoittaakseen:
”Ääni on, ja sitten se katoaa. Minulle ääni on kehon sisällä muotonsa saava itsen jatke. Aineettomuutensa ansiosta se voi soljua yhdestä ytimestä toiseen. Puhuessamme me emme ainoastaan toivo ilmaisevamme jotakin, vaan itse asiassa tunkeudumme toisiin ruumiisiin, vaikutamme toisiin tavoilla joista emme tule koskaan itse tietoisiksi.”
Näyttely Tõnis Vint. Guided Randomness Kohtassa. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Tõnis Vint (Viro, 1942–2019) oli Tallinnassa 1960-luvulta aina neuvostovallan loppuun sinnitelleenepävirallisen taiteellisen liikkeen johtohahmoja. Hän oli taidegraafikko sanan tukevimmassa merkityksessä: ei ainoastaan teknisen tarkka piirtäjä, vedostaja ja kirjojen ja lehtien suunnittelija, vaan visionäärinen mustavalkoisten totaalitaideteosten luoja (joka kyllä käytti toisinaan punaista ja muitakin värejä).
Vintille paperiarkin litteys on vain ohimenevä asiaintila, joka kumotaan ”koko inhimmillisen ympäristön uudenlaisella järjestelyllä”. ”Psykogeometrinen metodi” sai erityisen korean ilmiasun taiteilijan omissa asunnoissa, jotka toimivat 60-luvulta alkaen Viron taiteellisen intelligentsijan (ja sen imperiumin pääkaupungeista Pietarista ja Moskovasta saapuvien vieraiden) legendaarisena kohtauspaikkana. Ensimmäinen asunto Mustamäen lähiössä oli sisustettu hienostuneeseen, valkoista väriä suosivaan japanilaiseen tyyliin. Taiteilijan toista, kaupungin keskustassa sijainnutta asuntoa puuhataan parhaillaan museoksi, joka tulee esittelemään hänen taidettaan sekä yhtä tärkeää perintöään kirjoittajana ja opettajana (erityisesti taiteilijaryhmä Studio 22:n oppi-isänä). Se puolestaan oli sisustettu aistikkaaseen kiinalaiseen tyyliin suosien mustaa.
Tõnis Vint, Nimetön (Meri illalla), 1966. Tussi paperille, 28 × 21 cm. Valokuvaaja: Stanislav Stepaško
Toinen esimerkki Vintin ”psykogeometrisestä metodista” ovat hänen työnsä graafikkona lehdille Kunst (1971–1977) ja Kultuur ja Elu (1973–1980) sekä Teadus ja Tänäpäevin vuoden 1979 antologia. Noissa julkaisuissa hän onnistui neuvostosensuurista ja huonosta painojäljestäkin huolimatta luomaan menneen vuosisadan lopulle kunniaa tekeviä kokonaistaideteoksia. Hän suunnitteli niin ikään teatterilavastuksia sekä kokonaisia urbaaneja ympäristöjä.
Suuri osa Vintin tuotannosta on luonteeltaan samaan aikaan sekä teollista että hengellistä, sekä spontaania että varauksellista. Nämä piirteet ovat läsnä jo taiteilijan 1960-luvun puolivälistä alkaen tekemissä, verrattain pienimuotoisissa mustetöissä.
Tõnis Vint, Nimetön, 1966. Tussi paperille, 22 × 19 cm. Valokuvaaja: Stanislav Stepaško
Kohta saa kunnian asettaa näytteille runsaan valikoiman näitä varhaistöitä yhteistyössä taiteilijan lesken Eva Vintin sekä tallinnalaisen Galleria Temnikova & Kaselan kanssa, joka esitti hiljattain oman valikoimansa saman ”Guided Randomness” -otsikon alla. Kiitos kuuluu heille.
Eva Vint ja Kumu taidemuseon kuraattori Elnara Taidre ovat myös Tõnis Vintin visuaalista kulttuuria käsittelevää esseistiikkaa kokoavan, yltäkylläisesti kuvitetun Tõnis Vint: Kogutud artiklid/Collection of Articles –kirjan (Tallinn: ; paranoiapublishing ltd, 2021) toimittajat. Teos on saatavilla Taidehalli Kohtasta.
Kohta har glädjen att meddela att vi fortsätter som vanligt – för det måste vi göra, även i de mörkaste av tider.
Vi fördömer bestämt Rysslands olagliga, brutala och mycket farliga angrepp på Ukraina, på oss alla. Som oberoende konstinstitution i ett fritt samhälle kommer vi att göra allt vi kan för att bidra till motståndet mot överfallet på ett annat fritt samhälle. Förövaren är ett land som systematiskt har krympt sig själv till en illa fungerande apparat driven av lögner.
Just nu är det bästa vi kan erbjuda er, den intresserade allmänheten, mer tillgång till konstnärlig frihet och sanning genom att visa er mer av det vi kallar ”kompromisslös” samtida konst. Vi känner också att detta är ett bra tillfälle att fira våra nära band till Finlands närmaste grannar Estland och Sverige.
Kohta har därför glädjen att presentera två konstnärer som på sina egna sätt försöker överbrygga en grundläggande motsättning i den moderna och samtida konsten: strävandena att sudda ut gränserna mellan konsten och livet och att skydda konstens självständighet gentemot övriga samhället. En inkluderande (och gränsöverskridande) estetik å ena sidan, en icke-deltagande (och självreflekterande) etik å den andra.
Hans Rosenström, Evanesce, 2022. Ljudinstallation. Foto: Jussi Tiainen
Hans Rosenström (Finland, 1978, bor i Stockholm) är välkänd i det finländska konstlivet för upplevelsebaserade installationer som innehåller ljud, röst och språk, och dessutom ljus, rekvisita och konstruerade miljöer. De kan vara mer eller mindre tillfälliga (när de sker i gallerier och museer) eller permanenta (t.ex. i Esbovikens nya, ännu oinvigda metrostation). Rosenström var också en av kuratorerna för utställningen A I S T I T / coming to our sensesi Helsingfors’ konsthall förra sommaren, och han är medlem av Kohtas råd.
Evanesce (2022) är ett nytt verk utformat för Kohtas större utställningsrum. Våder av lätt vitt tyg hänger från taket. De bildar en porös och halvgenomsläpplig labyrint som anspelar på den mänskliga kroppens konstruktion och konsistens. Trots att de enskilda tyglagren är tunna och ganska genomskinliga blir utsikten inifrån mjölkigt vit. Besökarna kan välja att ta olika vägar in mot mittpunkten men måste till slut använda ingången för att gå ut, vilket är själva definitionen av en labyrint. Just denna labyrint påminner också om det mänskliga örats invecklade uppbyggnad.
Hans Rosenström, Evanesce, 2022. Ljudinstallation. Foto: Jussi Tiainen
Installationens fyrkanaliga ljudkomponent är en komposition för fem röster. Tre av dem kan hela tiden höras ”inifrån galleriväggarna” med ordlös sång och obestämt besvärande småljud. De andra två bjuder däremot på språk, en kort dubblerad monolog på engelska, men de lösgör sig inte ur tystnaden förrän besökarna har nått labyrintens mitt och aktiverat en sensor som kontrollerar två högtalare uppställda på stativ: ”Listen to this soft pulse rising from my chest, escaping through the mouth…”
Rösterna i installationen tillhör Julia Hanberg, Sofia Jernberg, Jonatan Lundberg, Tillman O’Donnell och Moa Pellegrini Persson. Inspelningen gjordes i Studio Cobra i Stockholm.
Det engelska verbet evanesce är i själva verket en efterkonstruktion som bygger på adjektivet evanescent och betecknar handlingen eller tillståndet att ”gradvis försvinna, upplösas i intet”. För att sätta in sitt verk i ett större sammanhang skriver Rosenström så här:
”Det finns en röst, och så finns den inte längre. Jag ser rösten som en förlängning av självet, skapad inuti kroppen. Att den är immateriell gör att den kan flyta från en kärna till en annan. När vi talar är det inte bara för att vi hoppas på kommunikation, utan vi invaderar faktiskt andra kroppar och påverkar andra på sätt som vi själva aldrig riktigt kan förstå.”
Utställningen Tõnis Vint. Guided Randomness i Kohta. Foto: Jussi Tiainen
Tõnis Vint (Estland, 1942–2019) var en ledande företrädare för den inofficiella konstscen som på något sätt lyckades existera i Tallinn från sextiotalet fram till slutet av den sovjetiska ockupationen av Estland. Han var grafisk konstnär i ordets fulla bemärkelse: tecknare, grafiker, tidskrifts- och bokformgivare, men också visionär skapare av totala konstverk i svart och vitt (och ibland också rött och andra färger).
I Vints arbeten är det platta papperet under den tecknade eller tryckta linjen endast ett en tillfällig begränsning på vägen mot ”en ny form för organisation av människans hela omgivning”. Denna ”psyko-geometriska metod” kom särskilt tydligt till uttryck i hans egna lägenheter, legendariska mötesplatser för Estlands bildkonstintelligentsia (och många gäster från de koloniala metropolerna Moskva och Leningrad) från slutet av sextiotalet och framåt. Den första, i betongförorten Mustamäe, gick i vitt och var inredd i utsökt japansk stil. Den andra, inne i stadskärnan, ska nu bli ett museum över hans konstnärskap och hans lika viktiga gärning som skribent och lärare (inte minst i rollen som mångårig mentor för konstnärsgruppen Studio 22). Den gick i svart och inreddes i utsökt kinesisk stil i början av åttiotalet.
Tõnis Vint, Utan titel (3 och 3), 1966. Tusch på papper, 34 × 32 cm. Foto: Stanislav Stepasjko
Ytterligare ett exempel på Vints ”psyko-geografiska metod” är hans formgivning av tidskrifterna Kunst (Konst) från 1971 till 1977 och Kultuur ja Elu (Kulturen och livet) från 1973 till 1980, eller för antologin Teadus ja Tänapäev (Vetenskapen och nutiden) som utkom 1979. Med sådana publikationer lyckades han, trots den sovjetiska censuren och dålig tryckkvalitet, skapa allkonstverk för det sena 1900-talet. Han gjorde också scenografier och förslag till omfattande stadsmiljöer.
Tõnis Vint, Utan titel, 1966. Tusch på papper, 34 × 32 cm. Foto: Stanislav Stepasjko
Det mesta i Vints omfattande produktion är på samma gång industriellt och andligt, spontant och självreglerande. Vi anar dessa särdrag redan i de tuschteckningar han började framställa, i ganska små format, i mitten av sextiotalet.
Kohta har glädjen att kunna visa ett generöst urval av dessa tidiga verk i samarbete med konstnärens änka Eva Vint och med Temnikova & Kasela Gallery i Tallinn, som nyligen ställde ut ett snarlikt urval under samma titel, Guided Randomness. Vi tackar dem båda.
Eva Vint och Elnara Taidre, kurator vid konstmuseet Kumu i Tallinn, har också sammanställt ett rikligt illustrerat urval av Tõnis Vints essäer om det vi idag skulle kalla visuell kultur (Tõnis Vint: Kogutud artiklid/Collection of Articles. Tallinn: ;paranoia publishing group ltd, 2021), som kommer att finnas till försäljning i Kohta.
