For great interest, the exhibition ‘Martti Aiha: A Culture’ is prolonged by one week! It will now run through Sunday, 13 October.
Our new exhibition ‘Martti Aiha: A Culture’, curated by Kohta’s director Anders Kreuger in close collaboration with the artist Nina Roos, is a tribute to the artist Martti Aiha, who passed away in May last year. A prominent sculptor of his generation (born in 1952), he was, like Roos and her fellow painters Magdalena Åberg and Thomas Nyqvist, part of the core group that initiated Kunsthalle Kohta almost ten years ago.
Martti Aiha, Sculpture Dance (2018), video still provided by the late artist
Aiha’s first solo exhibition at Kohta, six years ago, was titled Omakuva (which translates as ‘self-portrait’ but literally means ‘self-image’) and contained new sculptural works, an overview of his drawing practice from the mid-1970s onwards and the film Sculpture Dance (2018).
This exhibition, in turn, contains both new sculptures and drawings and a selection of works in different techniques and formats, chosen to refresh our audiences’ memory of Aiha’s work from the last 40 years and remind them of how interesting and important it remains today. The oeuvre is large, and the overlap with the exhibition six years ago is minimal: one or two drawings from the 1980s and the same Sculpture Dance, his only finished video work.
Aiha self-identified as a sculptor and repeatedly stressed that drawing was his preferred tool for thinking, but as an artist he was as versatile as he was uncompromising, as unpredictable as he was rooted in a tradition – or, as we argue in the exhibition title, ‘a culture’.
Martti Aha, Kaksi vaihtoehtoa mustalle neliölle (Two Alternatives for a Black Square, 1989), cut paper, ink, pencil, pigment, 109 × 82 cm. Collection of Pekka Halonen. Photographer: Sakari Viika
The title was chosen in response to a catalogue essay by the Swedish critic and educator Gertrud Sandqvist, where she discusses one of the works on paper featured in this exhibition, Kaksi vaihtoehtoja mustalle neliölle (Two Alternatives for a Black Square, 1989, collection of Pekka Halonen) and compares it to Sigmar Polke’s well-known painting Höhere Wesen befahlen: obere rechte Ecke schwartz malen (Higher Powers Command: Paint the Upper Right-Hand Corner Black, 1969): ‘Those “higher powers” have something tyrannical in them, about which not only the individual human being Martti Aiha, but also the much broader and deeper culture that he comes from, might have something to say.’1
‘Martti Aiha: A Culture’ wants to convey Aiha’s continued relevance as an artist who strived to keep his work open to his own inconsistencies. He was outgoing and had many friends and acquaintances, but for long periods he preferred to be alone in his studio at Åminnefors west of Helsinki. He kept breaking old artistic habits and forming new ones, to avoid fitting too comfortably into a set of tasks or a stylistic pattern that audiences had come to expect of him. Yet he would also spend unreasonable amounts of time finishing or polishing his works, always true to his own definition of reason and time, process and result.
Installation view of ‘A Culture’ with the works Mind and Knowledge (1990, courtesy of Galerie Anhava), Untitled (2021-22, courtesy of the Martti Aiha estate) and Yksi aurinko (1987-88, courtesy of HAM Helsinki Art Museum). Photographer: Jussi Tiainen
Aiha had the ability to turn self-contradiction into creative agency. He had the power of creation, of thinking and making what had never been thought and made before, and this lives on in his works. In the words of the Finnish critic Timo Valjakka, ‘From whichever angle you look at them, they will only look like themselves.’2
The exhibition will be accompanied by a book with the same title, Martti Aiha: A Culture. Comprising new essays by Anders Kreuger and Dr. Marja Sakari, until recently Director of Ateneum in Helsinki, and also new and existing photographs of Martti Aiha’s work by Sakari Viika, Jussi Tiainen and other distinguished photographers, the book will be designed by Samuli Saarinen and published by Kohta in collaboration by Parus Verus, Helsinki. The book is published with support from the Niilo Helander Foundation in Helsinki.
Most of the works in the exhibition that were not already acquired by public and private collections are for sale.
New Works
The new works that are now exhibited for the first time, all of them from 2021–23, remained untitled at the time of Aiha’s passing. During and after the Pandemic, he spent quite some time on a project meant to become a room-filling indoor sculptural piece which he identified by the working title Vuori (Mountain). He debated with himself about whether to use hard or soft, heavy or light materials. In the exhibition, this working process can only be represented by a poster with a two-dimensional representation of a mock-up made in a 3D modelling programme.
Martti Aiha, study for Vuori (Mountain), ca 2022
Another, more physical, manifestation of his wrestling with the twinned concepts of ‘mountain’ and ‘tower’ is an unfinished spire of twisted and coiled aluminium thread, gesturing towards the sky like the first levels of the Eiffel Tower on the famous photographs of its construction in 1888. Aiha had to abandon his own tower at the end of 2022 because of his illness.
Martti Aiha, Untitled (2021–22), charcoal on paper, 110 × 75 cm. Estate of Martti Aiha. Photographer: Jussi Tiainen
A series of larger-format charcoal drawings on wood and paper from 2021–22 display visual and structural affinity with the ‘analytical realism’ propagated by the Russian artist Pavel Filonov (1883–1941), who programmatically composed his images from the inside out, combining individually elaborated details until they dissolved into an overall vision of glowing spiritual intensity. Although this method actually ran counter to Aiha’s own holistic and intuitive artistic thinking, he decided to experiment with it, and it yielded densely packed images of a mountain, a tower and a mobile phone screen transmitting abstraction.
Aiha used the ‘grammar’ of drawing to create an inimitable personal style allowing him both to elaborate new ideas on paper and to transpose them into sculpted reality. In the exhibition we have included some examples from earlier decades.
We also show some drawings from 2023, among them a delightful study of an elephant with its baby, and a series of colour-pencilled outlines and more corporeal motifs made in unlined Moleskine notebooks in 2022–23. They come across as ideas for flip-books but are individually elaborated images, not sequences simulating movement. Nevertheless, we have realised Aiha’s idea to mount the cut-put pages in two custom-made cherrywood carousels resembling zoetrope cylinders. We have placed these on narrow plinths, which allows viewers to peep inside from different angles.
Installation view of ‘A Culture’. Photographer: Jussi Tiainen
During his last months, Aiha also made some hybrid works in pencil and colour pencil on paper and cardboard, cut and glued into little sculptures or models for sculptures, only about 20 centimetres tall. Their surfaces are covered with extraordinarily detailed drawings. We display these on a wall-mounted shelf, where they stand out as a reminder of Aiha’s unbroken power for inventing new images.
Older Works
It is never easy to distinguish between matter and line in Aiha’s work. One informs and reinforces the other throughout his oeuvre. We have secured a number of loans (from the estate and from various public and private collections in Finland) to be able to retell the story of Aiha’s development as an artist with this complexity in mind.
Martti Aiha, Baabelin torni (Babel’s Tower, 1981–82), bamboo and acrylic, 135 × 100 cm. Private Collection. Photographer: Sakari Viika
Babelin torni (Babel’s Tower, 1981–82) is one of a small series of sculptures created with thin bamboo rods. This appropriation of bamboo indicates Aiha’s interest in East Asian tradition. Visual artists, no less than writers or musicians, contribute to building a culture by exposing themselves to other cultures and attempting to engage them in dialogue. (Private collection.)
Martti Aiha, Venuksen matka (The Journey of Venus, 1984), wood, plaster, acrylic, 110 × 21 × 55 cm. Collection of Pirkko Pasanen. Photographer: Sakari Viika
Venuksen matka (The Journey of Venus, 1984) consists of a spiralling strip of wood, lacquered in shiny blood red and supporting five plaster casts of the 30,000 years old limestone statuette popularly known as ‘Venus of Willendorf’. This deserves to be known as a pioneering work of feminist art in Finland – and maybe it would be, had its author been a woman. (Collection of Pirkko Pasanen.)
Martti Aiha, Oblomov III (1985–86), birch plywood, 40 × 100 × 11 cm. Collection of Sakari Viika. Photographer: Sakari Viika
Oblomov III (1986) is the last in a series of three wooden sculptures impersonating the infamously indolent hero of Ivan Goncharov’s novel from 1859. The doodle-like cut out shapes were condensed from a vast body of drawings executed in brush and ink. (Collection of Sakari Viika.)
Löydetty elämä (Found Life, 1987) plays with the expectations of ornamental delight that were forming around Aiha’s work in the late 1980s. A randomly encountered box of unused paper labels becomes an analytical parody of his own drawn and sculpted calligraphy. (Courtesy of the Martti Aiha estate.)
Tralalaa (1987), a series of photographs of interventions in the stylised rural settings beloved by national romanticism in the late nineteenth and early twentieth centuries, is another example of frivolous sculpted thought. We see a sheet of thin plywood from which the syllables of the title have been sawn out to form three delicately ornamented lines: tra-la-laa. It is as if Aiha wants to demonstrate how the harsh physical reality of subsistence farming was idealised and ideologised by artists and writers. (Kuopio Art Museum/Collection of Pekka Halonen.)
Martti Aiha, Yksi aurinko (One Sun, 1986), mahogany, 20 pieces, each 61 × 21 × 80 cm. Collection of HAM Helsinki Art Museum. Photographer: Sakari Viika
The installation Yksi aurinko (One Sun, 1987–88) is an iconic example of Aiha’s mature style. 20 blocks of mahogany wood, each carved into an ornamental design that combines curvilinear and rectilinear elements, sit directly on the ground in a circle without appearing to follow any predetermined sequence. This openness to variation grounds the work in a collective consciousness of unity in diversity and of pulsating energy. The sun is, at the same time, infinite and one. (Collection of HAM, Helsinki Art Museum.)
Martti Aiha, Mind and Knowledge (1990), pine and mahogany, ca 200 × 500 cm. Courtesy of Galerie Anhava. Photographer: Sakari Viika
Mind and Knowledge (1990) is a calculated balancing act involving a large panel of laminated softwood and what is made to look like two blocks of mahogany. The panel is riddled by holes that form a flame-like pattern offering a counter-intuitive illustration of brainwaves. It visualises ripples of mental activity but relies on a labour-intensive cutting process that makes spontaneous decision-making all but impossible. (Courtesy of Galerie Anhava.)
Aiha’s work was sensorial but also cerebral. It was gestural but also substantial. His ability to try something new, to follow another programme for a while and then move on to yet another one, helped him to broaden his own culture and deepen his understanding of the larger culture that he was part of. He made noteworthy and lasting contributions to Finnish culture.
Martti Aiha, Rumba (1992), public sculpture at Ruoholahti, Helsinki, represented on Finnish postage stamp from 1993
The work that became emblematic of his practice – so emblematic that it got its own postage stamp – is the public sculpture Rumba (1992) for the Ruoholahti area in Helsinki. 15 metres tall and fabricated from aluminium sheets painted the smoothest and flattest black, it summarised and perfected the flamboyant shapes that Aiha had rehearsed in more ephemeral materials such as wood or ink. We show a small-scale preparatory model of this properly iconic but also genuinely democratic work of art, conceived with great care for its future audiences. (Courtesy of the Martti Aiha estate.)
In a solo exhibition at Gallery Heino in Helsinki 20 years ago, Aiha presented a series of works organised around an overt reference to Lewis Carroll, ‘the looking-glass world’. We show one untitled work of this kind, made from mirror glass and clear glass and featuring both black and red acrylic paint, which makes it ‘earthed’ despite the shininess. (Courtesy of the Martti Aiha estate.)
Notes
1 Gertrud Sandqvist, ‘The Shape of the Cosmos’, in Virpi Nikkari (ed.), Martti Aiha (catalogue for retrospective exhibition at Sara Hilldén Art Museum, Tampere. Helsinki: The Finnish Art Society, 2008), p. 89.
2 Timo Valjakka, ‘Martti Aihan veistoksia on vaikea kuvailla, sillä he näytävät vain itseltään’ (‘Martti Aiha’s sculptures are difficult to portray, because they look only like themselves’), exhibition review in Helsingin Sanomat, 7 September 2018. Available at: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005818585.html.
Suuren kiinnostuksen takia olemme pidentäneet Martti Aiha: Yksi Kulttuuri -näyttelyä viikolla! Se jatkuu nyt sunnuntaihin 13. lokakuuta asti.
Tuore näyttelymme, Martti Aiha: Yksi kulttuuri, on kunnianosoitus viime vuoden toukokuussa edesmenneelle taiteilija Martti Aihalle. Näyttelyn on kuratoinut Kohtan johtaja Anders Kreuger yhteistyössä taiteilija Nina Roosin kanssa. Martti Aiha (s. 1952) oli sukupolvensa keskeisiä taiteilijoita ja oli Roosin ja taidemaalari Thomas Nyqvistin ja Magdalena Åbergin kanssa mukana perustamassa Kohta Taidehallia lähes kymmenen vuotta sitten.
Martti Aiha, Sculpture Dance (2018), Martti Aihan ottama pysäytyskuva teoksesta
Aihan ensimmäinen yksityisnäyttely Kohtassa nähtiin kuusi vuotta sitten ja se oli nimeltään Omakuva. Näyttely sisälsi uusia veistoksia, katsauksen Aihan piirustuksiin 1970-luvun puolivälistä eteenpäin sekä videoteoksen Sculpture Dance (2018).
Martti Aiha: Yksi kulttuuri pitää vuorostaan sisällään sekä uusia veistoksia ja piirustuksia että valikoiman eri tekniikoilla ja formaateissa toteutettuja teoksia, jotka tuovat yleisön nähtäväksi Aihan töitä viimeisen neljänkymmenen vuoden ajalta ja muistuttavat siitä, miten kiinnostavia ja tärkeitä ne ovat edelleen tänä päivänä. Aihan tuotanto on laaja, ja päällekkäisyyksiä kuusi vuotta sitten nähdyn näyttelyn kanssa on hyvin vähän: uudelleen nähdään ainoastaan pari piirustusta 1980-luvulta ja Sculpture Dance, joka jäi Aihan ainoaksi valmistuneeksi videoteokseksi.
Aiha identifioitui kuvanveistäjäksi mutta tähdensi usein, että piirtäminen oli hänen mieluisin ajattelun välineensä. Taiteilijana hän oli monipuolinen ja tinkimätön, yllättävä ja ennakoimaton mutta myös yhteydessä perinteeseen – tai kuten näyttelyn otsikossa esitämme, ”yhteen kulttuuriin”.
Martti Aha, Kaksi vaihtoehtoa mustalle neliölle, 1989, tussi, lyijykynä, pigmentti, paperi, 109×82 cm
Otsikko valikoitui ikään kuin vastauksena ruotsalaisen taidekriitikko ja professori Gertrud Sandqvistin kirjoittamaan katalogiesseeseen, jossa hän käsittelee tässä näyttelyssä esillä olevaa työtä Kaksi vaihtoehtoa mustalle neliölle (1989, Pekka Halosen kokoelma) ja vertaa sitä Sigmar Polken tunnettuun maalaukseen Höhere Wesen befahlen: obere rechte Ecke schwartz malen! (Korkeammat voimat käskevät: maalaa oikea ylänurkka mustaksi!, 1969): ”Näissä ’korkeammissa voimissa’ on jotakin tyrannimaista, josta ei ainoastaan yksilöllä, kuten Martti Aihalla, vaan laajemmin ajateltuna koko kulttuurilla, voi olla sanottavansa.”1
Martti Aiha: Yksi kulttuuri haluaa tuoda esiin Aihan merkityksen taiteilijana, joka pyrki pitämään työnsä avoimena omille epäjohdonmukaisuuksilleen. Hän oli menevä ja seurallinen, ja hänellä oli paljon ystäviä ja tuttavuussuhteita. Silti hän tahtoi viettää pitkiäkin aikoja yksin ateljeessaan Åminneforsissa Länsi-Uudellamaalla. Hän rikkoi jatkuvasti vanhoja taiteen tapoja ja muodosti uusia, jottei solahtaisi liian mukavasti niihin muotteihin ja tyylillisiin kaavoihin, joita yleisö oli oppinut häneltä odottamaan. Samaan aikaan hän käytti järjettömiä aikoja töidensä viimeistelyyn ja hienosäätöön, uskollisena omalle käsitykselleen järjestä ja ajasta, prosessista ja lopputuloksesta.
Martti Aiha: Yksi kulttuuri näyttelynäkymä: Mind and Knowledge (1990, Galerie Anhava), Nimetön (2021-22, Martti Aihan perikunta) ja Yksi aurinko (1987-88, HAM Helsingin taidemuseo). Valokuva: Jussi Tiainen
Aihalla oli kyky kääntää oman itsensä kanssa ristiriidassa oleminen luovaksi toiminnaksi. Hänellä oli kyky luoda, siis ajatella ja tehdä asioita, joita ei aiemmin ollut ajateltu ja tehty, ja tämä luomisvoima jatkaa elämäänsä hänen töissään. Kuten suomalainen taidekriitikko Timo Valjakka on todennut, ”katsoi niitä läheltä tai kaukaa, ne näyttävät vain itseltään”.2
Näyttelyn ohessa julkaistaan samanniminen kirja Martti Aiha: Yksi kulttuuri. Kirja sisältää tuoreet esseet Anders Kreugerilta ja taidehistorioitsija Marja Sakarilta, joka toimi vuosina 2018–2023 Ateneumin taidemuseon johtajana. Lisäksi kirjassa on Sakari Viikan, Jussi Tiaisen ja muiden arvostettujen valokuvaajien uusia ja vanhoja valokuvia Martti Aihan töistä. Kirjan on suunnitellut Samuli Saarinen, ja sen julkaisee Kohta yhteistyössä helsinkiläisen Parus Verus -kustantamon kanssa. Kirjaa on tukenut Niilo Helanderin säätiö.
Suurin osa näyttelyn teoksista, joita ei ole jo hankittu julkisiin tai yksityisiin kokoelmiin, on myytävänä.
Uudet teokset
Tässä näyttelyssä ensimmäistä kertaa esillä olevat uudet, nimettömiksi jääneet teokset ovat vuosilta 2021–2023. Koronapandemian aikana ja sen jälkeen Aiha käytti paljon aikaa työstämällä teosta, josta oli tarkoitus tulla huoneen kokoinen veistos ja jolle Aiha oli antanut työnimen Vuori. Hän puntaroi, käyttäisikö teoksessa kovia vai pehmeitä, raskaita vai kevyitä materiaaleja. Näyttelyssä tämä työskentelyprosessi esitetään julisteessa, joka on kaksiulotteinen kuvaus 3D-mallinnusohjelmalla luodusta mallista.
Martti Aiha, luonnos teoksesta Vuori, n. 2022
Toinen, fyysisempi osoitus Aihan painiskelusta ”vuoren” ja ”tornin” käsiteparin kanssa on keskeneräinen kiemuraisesta ja vääntyneestä alumiinisäikeestä tehty suippo kärki, joka osoittaa kohti taivasta samaan tapaan kuin Eiffel-tornin ensimmäiset kerrokset kuuluisissa valokuvissa tornin rakentamisesta vuonna 1888. Aihan oli luovuttava oman torninsa rakentamisesta sairautensa takia vuoden 2022 lopussa.
Martti Aiha, Nimetön (2021–22), hiili paperille, 110 × 75 cm. Martti Aihan perikunta. Valokuva: Jussi Tiainen
Sarja suuria hiilipiirustuksia puulle ja paperille vuosilta 2021–2022 paljastaa visuaalisen ja rakenteelliseen yhteyden venäläisen taiteilija Pavel Filonovin (1883–1941) kehittelemään ”analyyttiseen realismiin”. Filonov rakensi kuviaan perusteellisen läpikotaisesti ja yhdisteli keskenään yksitellen työstettyjä yksityiskohtia, kunnes ne sulautuivat hehkuvan intensiiviseen ja hengelliseen kokonaisnäkymään. Vaikka Filonovin metodi oli itse asiassa ristiriidassa Aihan oman holistisen ja intuitiivisen taiteellisen ajattelun kanssa, Aiha päätti tehdä sen kanssa kokeiluja, mikä tuotti tiiviitä kuvia vuoresta, tornista ja abstraktiota välittävästä matkapuhelimen ruudusta.
Aiha käytti piirtämisen ”kielioppia” luodakseen jäljittelemättömän yksilöllisen tyylin, joka mahdollisti sekä uusien ideoiden kehittelyn paperilla että niiden siirtämisen veistettyyn todellisuuteen. Näyttely sisältää tästä muutamia aiemmilta vuosikymmeniltä peräisin olevia esimerkkejä.
Näyttelyssä nähdään myös piirustuksia vuodelta 2023 – muun muassa ihastuttava tutkielma elefantista ja sen poikasesta – sekä sarja värikynällä viivattomiin Moleskine-vihkoihin piirrettyjä hahmotelmia ja kuvioita vuosilta 2022–2023. Kuvat voisivat olla luonnostelmia pläriin, vaikka ovatkin yksilöllisiä kuvia eivätkä liikettä simuloivia sarjoja. Olemme kuitenkin toteuttaneet Aihan idean irrottaa joitain sivuja ja asettaa ne kahteen kirsikkapuiseen karuselliin, jotka muistuttavat zoetroopin sylinteriä. Karusellit on asetettu kapeille jalustoille niin, että katsoja voi kurkistaa niiden sisään eri kulmista.
Martti Aiha: Yksi kulttuuri, näyttelynäkymä. Valokuva: Jussi Tiainen
Viimeisinä kuukausinaan Aiha teki myös sarjan sekateoksia lyijykynällä ja värikynällä paperille ja kartongille, joka on leikattu ja liimattu pieniksi, vain noin 20 senttimetriä korkeiksi veistoksiksi tai veistosten malleiksi. Veistosten pintoja täyttävät tavattoman yksityiskohtaiset piirustukset. Teokset ovat esillä seinään kiinnitetyssä hyllyssä, jossa ne muistuttavat Aihan rikkumattomasta kyvystä keksiä uusia kuvia.
Vanhat teokset
Aihan töiden kohdalla ei ole koskaan helppoa tehdä eroa aineen ja viivan välillä, sillä ne kielivät toisistaan ja täydentävät toinen toisiaan läpi hänen tuotantonsa. Jotta Aihan kehitystarina taiteilijana voidaan kertoa tämä monitahoisuus huomioon ottaen, näyttelyyn on otettu lainaan joukko teoksia (taiteilijan perikunnalta sekä useammasta julkisesta ja yksityisestä kokoelmasta).
Martti Aha, Baabelin torni (sarjasta palavat tornit), 1981-82, bambu ja akryyli, 135×100 (Ø) cm, yksityiskokoelma. Valokuva Sakari Viika
Babelin torni (1981–1982) on osa pientä ohuista bambunvarsista tehtyjen veistosten sarjaa. Bambun hyödyntäminen kertoo Aihan kiinnostuksesta itäaasialaiseen perinteeseen. Kuten kirjailijat ja muusikot, kuvataiteilijatkin osallistuvat yhden kulttuurin luomiseen altistumalla toisille kulttuureille ja pyrkimällä saattamaan erilaiset kulttuurit dialogiin keskenään. (Yksityiskokoelma.)
Martti Aiha, Venuksen matka, 1984, puu, kipsi ja akryyli, 110 x 21 x 55 cm. Pirkko Pasasen kokoelma. Valokuva: Sakari Viika
Venuksen matka (1984) koostuu spiraalille kiertyvästä verenpunaiseksi maalatusta puunsuikaleesta, joka kannattelee viittä kipsivalosta 30 000 vuotta vanhasta kalkkikivipatsaasta, joka tunnetaan yleisesti nimellä ”Willendorfin Venus”. Teosta voisi pitää feministisen taiteen uranuurtajana Suomessa – ja kenties se sellaisena tunnettaisiinkin, jos sen tekijä olisi nainen. (Pirkko Pasasen kokoelma.)
Martti Aha, Oblomov III, 1985-86, koivuvaneri, 40x100x11 cm. Sakari Viikan kokoelma. Valokuva: Sakari Viika
Oblomov III (1986) on viimeinen teos kolmen puisen veistoksen sarjassa, joka tulkitsee Ivan Gontšarovin vuonna 1859 ilmestyneen romaanin saamatonta sankaria. Tuherruksenomaiset muodot on valikoitu suuresta määrästä mustepiirustuksia ja veistetty puuhun. (Sakari Viikan kokoelma.)
Löydetty elämä (1987) leikittelee koristeellisen ilottelun odotuksilla, joita Aihan työn ympärille syntyi 1980-luvulla. Satunnainen laatikollinen tyhjiä paperietikettejä on analyyttinen parodia hänen piirretystä ja veistetystä kalligrafiastaan. (Martti Aihan perikunta.)
Tralalaa (1987) on toinen esimerkki kepeästä veistetystä ajattelusta. Valokuvasarja on kuvattu 1800-luvun ja 1900-luvun alun kansallisromantiikan vaalimassa maalaismaisemassa ja siinä nähdään ohut vaneriin sahattu kuvio, joka muodostaa teoksen nimessä olevat tavut kolmena hienovaraisena viivana: tra-la-laa. Ikään kuin Aiha tahtoisi osoittaa, kuinka taiteilijat ja kirjailijat ovat idealisoineet ja ideologisoineet omavaraisviljelyn rankkaa fyysistä todellisuutta. (Pekka Halosen kokoelma/Kuopion taidemuseo.)
Martti Aiha, Yksi aurinko, 1986, mahonki, 20 osaa Ø 500 cm, osat á 61x21x80 cm. HAM Helsingin Taidemuseon kokoelma. Valokuva:Sakari Viika
Installaatio Yksi aurinko (1987–1988) on ikoninen esimerkki Aihan tarkkaan mietitystä tyylistä. 20 koristeellisiin muotoihin veistettyä mahonkipuista pölkkyä seisovat ympyrässä ilman selkeää ennalta määrättyä järjestystä. Avoimuudessaan vaihtelulle teos ulottaa juurensa kollektiiviseen tietoisuuteen sykkivästä energiasta ja ykseydestä moneudessa. Aurinko on samaan aikaan ääretön ja yksi. (HAM Helsingin taidemuseon kokoelma.)
Martti Aiha, Mind and Knowledge (1990), mänty ja mahonki, n. 200 × 500 cm. Galerie Anhava. Valokuva: Sakari Viika
Mind and Knowledge (1990) on tarkkaan laskelmoidun tasapainottelun tulos. Teos sisältää suuren puupaneelin ja on tehty näyttämään kahdelta mahonkilevyltä. Paneeli on täynnä reikiä, jotka muodostavat liekkimäisen kuvion, joka tuo yllättävällä tavalla mieleen aivoaallot. Teos visualisoi mentaalisen toiminnan väreilyä mutta perustuu silti työteliääseen sahausprosessiin, joka tekee spontaanista päätöksenteosta hankalaa. (Galerie Anhava.)
Aihan teokset ovat samaan aikaan aistiperäisiä ja aivoperäisiä, elehtiviä ja kouriintuntuvan aineellisia. Hänen kykynsä yrittää uutta, seurata hetken aikaa yhtä suunnitelmaa ja sitten siirtyä taas seuraavaan, auttoi häntä avartamaan omaa kulttuuriaan ja syventämään ymmärrystään laajemmasta kulttuurista, jonka osa hän oli. Hän vaikutti osaltaan merkittävällä ja lähtemättömällä tavalla suomalaiseen kulttuuriin.
Martti Aiha, Rumba (1992), postikortti ja ensipäiväleimattu postimerkki vuodelta 1993 Helsingin Ruoholahdessa sijainneesta julkisesta veistoksesta
Aihan tuotannon kenties tunnusomaisimmaksi – niin tunnusomaiseksi että sai oman postimerkkinsä – on noussut Helsingin Ruoholahteen tehty julkinen veistos Rumba (1992). Tässä 15 metriä korkeassa, mattaisella mustalla maalatuista alumiinilevyistä valmistetussa teoksessa huipentuvat leiskuvat muodot, joita Aiha oli harjoitellut muun muassa puulla ja musteella. Näyttelyssä on esillä pienemmän mittakaavan malliveistos tästä ikonisesta mutta myös aidosti demokraattisesta julkisesta taideteoksesta, joka on suunniteltu huolella tulevia yleisöjään varten. (Martti Aihan perikunta.)
Helsingissä Galleria Heinossa pidetyssä yksityisnäyttelyssä kaksikymmentä vuotta sitten Aihalta nähtiin sarja teoksia, joissa oli suoria viittauksia Lewis Carolliin ja ”peilimaailmaan”. Näyttelyssä on esillä yksi tähän sarjaan kuuluva nimetön teos, joka on tehty peililasista ja läpinäkyvästä lasista, joissa on mustaa ja punaista akryylimaalia, joka tuo säihkyvään teokseen ”maadoittavan” elementin. (Martti Aihan perikunta.)
Viitteet
1. Gertrud Sandqvist, ”Mistä maailmankaikkeus muodostuu”, teoksessa Virpi Nikkari (toim.), Martti Aiha (katalogi retrospektiiville Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella), Helsinki: Suomen taideyhdistys, 2008, s. 89.
2. Timo Valjakka, ”Martti Aihan veistoksia on vaikea kuvailla, sillä ne näyttävät vain itseltään”, näyttelyarvostelu, Helsingin Sanomat, 7.9.2018, https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005818585.html.
Vår nya utställning Martti Aiha. En kultur, sammanställd av Kohtas verksamhetsledare Anders Kreuger i nära samarbete med konstnären Nina Roos, är en hyllning till konstnären Martti Aiha som gick bort i maj ifjol. Han var en av de främsta finländska skulptörerna i sin generation (född 1952) och ingick, tillsammans Roos och hennes målarkolleger Magdalena Åberg och Thomas Nyqvist, i den grupp som initierade Konsthallen Kohta för snart tio år sedan.
Martti Aiha, Sculpture Dance, 2018
Aihas första separatutställning i Kohta, för sex år sedan, hade titeln Omakuva (det finska ordet översätts som ”självporträtt” men betyder ordagrant ”självbild”) och innehöll nya skulpturala verk, en översikt över hans teckningskonst från mitten av sjuttiotalet och framåt och filmen Sculpture Dance (2018).
Denna utställning innehåller, i sin tur, såväl nya skulpturer och teckningar som ett urval av äldre verk i olika tekniker och format. Avsikten är att påminna publiken om Aihas mer än fyrtioåriga konstnärskap och hur intressant och viktigt det förblir. Hans produktion var stor och överlappningen med utställningen för sex år sedan är minimal: en eller ett par teckningar från åttiotalet och den redan omtalade Sculpture Dance, hans enda avslutade videoverk.
Aiha identifierade sig själv som skulptör och framhöll ofta tecknandet som sitt främsta verktyg för tänkande, men som konstnär var han lika mångsidig som kompromisslös, lika oförutsägbar som rotad i en tradition – eller, som utställningens titel hävdar, ”en kultur”.
Martti Aha: Kaksi vaihtoehtoa mustalle neliölle, 1989, tussi, lyijykynä, pigmentti, paperi, 109×82 cm
Titeln valdes med hänvisning till en katalogessä av den svenska kritikern Gertrud Sandqvist, där hon diskuterar ett av de verk på papper som visas i utställningen, Kaksi vaihtoehtoja mustalle neliölle (Två alternativ till en svart kvadrat, 1989, Pekka Halonens samling), och jämför det med Sigmar Polkes välkända målning Höhere Wesen befahlen: obere rechte Ecke schwartz malen (Högre makter befaller: måla övre högra hörnet svart, 1969): ”Dessa ’högre makter’ har något tyranniskt över sig, som inte bara den individuella människan Martti Aiha, utan också den mycket bredare och djupare kultur kan kommer från, kan ha något att säga om.”1
Martti Aiha. En kultur är tänkt att förmedla Aihas fortsatta relevans. Som konstnär ville han alltid hålla sina verk öppna för självmotsägelsen. Han var utåtriktad och hade många vänner och bekanta, men under långa perioder föredrog han att vara för sig själv i ateljén i Åminnefors väster om Helsingfors. Han bröt medvetet mot sina egna konstnärliga vanor och undvek att alltför väl uppfylla de förväntningar som publiken skapat sig om honom. Ändå kunde han lägga orimligt mycket tid på att avsluta och finslipa sina verk. Han följde alltid sina egna definitioner av rim och reson, process och resultat.
Martti Aiha: En kultur, installationsbild med Mind and Knowledge (1990, Galerie Anhava), Utan titel (2021-22, kvarlåtenskapen efter Martti Aiha) och Yksi aurinko (1987-88, HAM Helsingfors konstmuseum). Foto: Jussi Tiainen
Aiha hade förmågan att omvandla självmotsägelsen till skaparkraft. Han hade kraften att tänka och göra vad som aldrig tidigare tänkts och gjorts, och detta lever vidare i hans verk. Med den finske kritikern Timo Valjakkas ord, ”Ur vilken vinkel man än betraktar dem kommer de ändå bara att se ut som sig själva.”2
Utställningen kommer att åtföljas av en bok med samma titel, Martti Aiha: A Culture. Boken kommer att innehålla nyskrivna essäer av Anders Kreuger och Dr. Marja Sakari, fram till nyligen chef för Ateneum i Helsingfors, och dessutom nya och existerande fotografier av Martti Aihas verk tagna av Sakari Viika, Jussi Tiainen och andra framstående fotografer. Den kommer att formges av Samuli Saarinen och utges av Kohta i samarbete med Helsingforsförlaget Parus Verus. Boken utges med stöd från Niilo Helanders stiftelse i Helsingfors.
De flesta verk i utställningen som inte redan tillhör offentliga eller privata samlingar är till salu.
Nya verk
De nya verk som nu ställs ut för första gången, alla från 2021–23, hade vid tiden för Aihas bortgång inte hunnit få några titlar. Under och efter pandemin ägnade han åtskillig tid åt ett skulpturprojekt tänkt att fylla ett helt rum, med arbetstiteln Vuori (Berg). Han debatterade med sig själv om han borde använda hårda eller mjuka, tunga eller lätta material. I utställningen företräds hela denna arbetsprocess av en affisch med en tvådimensionell återgivning av en modell gjord i ett 3D-program.
Martti Aiha, luonnos teoksesta Vuori, n. 2022
En annan och betydligt mer påtaglig manifestation av hans kamp med de sammantvinnade begreppen ”berg” och ”torn” är en ofullbordad spira av vriden och lindad aluminiumtråd, gestikulerande not himlen som Eiffeltornets första våningar på de välkända fotografierna från byggperioden 1888. Aiha fick överge sitt eget torn i slutet av 2022 på grund av sin sjukdom.
Martti Aiha, Untitled (2021–22), charcoal on paper, 110 × 75 cm. Estate of Martti Aiha. Photographer: Jussi Tiainen
En svit kolteckningar på träpannå och papper i större format från 2021–22 uppvisar visuella och strukturella likheter med den ryske konstnären Pavel Filonovs (1883–1941) ”analytiska realism”. Filonov komponerade mycket medvetet sina bilder inifrån och ut. Han fogade samman individuellt utarbetade detaljer tills de löstes upp i en övergripande vision av glödande andlig intensitet. Fastän metoden egentligen går stick i stäv med Aihas holistiska och intuitiva konstnärliga tänkande beslöt han sig för att experimentera med den. Resultatet blev komprimerade bilder av ett berg, ett torn och en mobiltelefon med skärmen full av abstraktion.
Aiha använde tecknandet som ”grammatik” för sin oefterhärmliga personliga stil som tillät honom att utarbeta nya idéer på papper och överföra dem till skulpterad verklighet. I utställningen har vi tagit med några exempel från tidigare årtionden.
Vi visar också några teckningar från 2023, däribland en förtjusande studie av en elefant med sin unge, och en svit med konturer och mer kroppsliga motiv från samma år, tecknade med färgpennor i olinjerade Moleskine-anteckningsböcker. De kan se ut som utkast till blädderböcker men är individuellt utarbetade bilder snarare än sekvenser som simulerar rörelse. Trots detta har vi genomfört Aihas idé att montera de utskurna sidorna i två specialtillverkade karuseller av körsbärsträ, påminnande om zoetropcylindrar från filmkonstens barndom. Vi har placerat dessa på smala podier, så att betraktarna kan gå runt dem och kika in från olika håll.
Martti Aiha: En kultur, installationsbild. Foto: Jussi Tiainen
Under sina sista månader gjorde Aiha några hybrida verk i blyerts och färgpennor på papper och kartong, utskurna och hoplimmade till skulpturer i små format, bara omkring 20 centimeter höga. Deras ytor är täckta med utomordentligt detaljerade teckningar. Vi visar dem på en väggmonterad hylla, där de tjänar som påminnelse om Aihas obrutna förmåga att uppfinna nya bilder.
Äldre verk
Det är aldrig lätt att göra åtskillnad mellan materia och linje i Aihas verk. Det ena påverkar och förstärker det andra genom hela konstnärskapet. Vi har lånat in ett antal verk (från kvarlåtenskapen och från olika offentliga och privata samlingar i Finland) för att kunna återberätta historien om Aihas konstnärliga utveckling med denna komplexitet i åtanke.
Martti Aha: Baabelin torni (sarjasta palavat tornit), 1981-82, bambu ja akryyli, 135×100 (Ø) cm
Babelin torni (Babels torn, 1981–82) hör till en liten svit med skulpturer gjorda av tunna bambustavar. Användandet av bambu avslöjar Aihas intresse för östasiatiska traditioner. Bildkonstnärer bidrar minst lika mycket som författare eller musiker till att bygga en kultur genom att utsätta sig själva för andra kulturer och försöka inleda dialog med dem. (Privatsamling.)
Martti Aiha: Venuksen matka, 1984, puu, kipsi ja akryyli, 110 x 21 x 55 cm
Venuksen matka (Venus’ resa, 1984) består av en spiral utskuren i trä, blanklackerad i blodrött och försedd med fem gipsavgjutningar av den 30 000 år gamla kalkstensstatyett som går under namnet ”Venus från Willendorf”. Verket förtjänar att uppskattas som banbrytande inom den feministiska konsten i Finland – och så hade det kanske varit om det skapats av en kvinna. (Pirkko Pasanens samling.)
Martti Aha: Oblomov III, 1985-86, koivuvaneri, 40x100x11 cm, om. Sakari Viika
Oblomov III (1986) är den sista i en svit med träskulpturer som personifierar den ökänt lättjefulla huvudpersonen i Ivan Gontjarovs roman från 1859. De klotterliknande utskurna formerna har destillerats fram ur ett stort antal teckningar utförda med pensel och tusch. (Sakari Viikas samling.)
Löydetty elämä (Upphittat liv, 1987) leker med de förväntningar om ornamental behagfullhet som skapades runt Aihas konstnärskap mot slutet av åttiotalet. En slumpmässigt påträffad ask med oanvända pappersetiketter blir en analytisk parodi på hans egen tecknade och skulpterade kalligrafi. (Kvarlåtenskapen efter Martti Aiha.)
Tralalaa (1987) är en fotografisk svit som återger interventioner i stiliserade lantliga miljöer av det slag som nationalromantiken kring förra sekelskiftet särskilt uppskattade, och utgör ytterligare ett exempel på lättsinniga skulpterade tankar. Vi ser en tunn plywoodskiva ur viken stavelserna från titeln sågats ut som tre subtilt ornamenterade rader: tra-la-laa. Det är som om Aiha velat visa hur småböndernas hårda verklighet idealiserats och ideologiserats av konstnärer och författare. (Kuopio konstmuseum/Pekka Halonens samling.)
19890504, Martti Aiha: Yksi aurinko, 1986, mahonki, 20 osaa Ø 500 cm, osat á 61x21x80 cm
Installationen Yksi aurinko (En sol, 1987–88) är ett talande exempel på Aihas mogna stil. 20 block av mahognyträ, vart och ett skuret till en ornamental form som kombinerar böjda och räta linjer, står direkt på golvet i en cirkel utan att någon förutbestämd ordning kan skönjas. Denna öppenhet inför det variabla grundar verket i en kollektiv medvetenhet om enighet och mångfald och om pulserande energi. Solen är på samma gång oändlig och enastående. (HAM Helsingfors’ konstmuseums samling.)
Martti Aiha, Mind and Knowledge (1990), pine and mahogany, ca 200 × 500 cm. Courtesy of Galerie Anhava. Photographer: Sakari Viika
Mind and Knowledge (1990) är en kalkylerad balansakt som inbegriper en stor skiva av laminerat furuträ och vad som ser ut att vara två mahognyblock. Skivan är genomstungen av utsågade hål som formar ett flamliknande mönster och erbjuder en kontraintuitiv illustration av hjärnvågor. Den blir en bild av blixtsnabb tankeverksamhet men förutsätter en arbetskrävande process som gör spontant beslutsfattande i det närmaste omöjligt. (Galerie Anhava.)
Aihas konst byggde på både känslointryck och tankeverksamhet, både gester och substans. Hans förmåga att pröva nya saker, att följa ett nytt program för ett tag och sedan gå vidare till ytterligare ett, hjälpte honom att bredda sin egen kultur och fördjupa sin förståelse för den större kultur han var en del av. På så sätt lämnade han betydande och långvariga bidrag till den finländska kulturen.
Martti Aiha, Rumba (1992), public sculpture at Ruoholahti, Helsinki, represented on Finnish postage stamp from 1993
Verket som blev sinnebilden för hans konst – till den grad att det fick sitt eget frimärke – är den offentliga skulpturen Rumba (1992) för området Gräsviken i Helsingfors. Skulpturen är 15 meter hög och tillverkad av aluminiumplåtar som målats i den mjukaste och mattaste nyansen av svart. Den sammanfattar och förfinar de flamliknande former som Aiha hade utarbetat i mer tillfälliga material som trä eller tusch. Vi visar en förberedande modell i liten skala av detta fulländat ikoniska men också genuint demokratiska konstverk, genomfört med stor omsorg om den framtida publiken. (Kvarlåtenskapen efter Martti Aiha.)
I en separatutställning i Galleria Heino i Helsingfors för 20 år sedan presenterade Aiha en verksvit som direkt hänvisade till Lewis Carrolls looking-glass world. Vi visar ett verk ur denna svit, utan titel och tillverkat av spegelglas och genomskinligt glas, med tillägg i svart och röd akrylfärg som ”jordar” det trots dess glänsande ytor. (Kvarlåtenskapen efter Martti Aiha.)
Noter
1 Gertrud Sandqvist, ”Hur Kosmos är format”, i Virpi Nikkari (red.), Martti Aiha (katalog för retrospektiv utställning i Sara Hilldéns konstmuseum, Tammerfors. Helsingfors: Finska konstföreningen, 2008), sid. 101–102.
2 Timo Valjakka, ”Martti Aihan veistoksia on vaikea kuvailla, sillä he näytävät vain itseltään” (”Martti Aihas skulpturer är svåra att skildra, för de ser bara ut som sig själva”) utställningsrecension i Helsingin Sanomat den 7 september 2018. Tillgänglig här: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005818585.html.
