HOME EXHIBITIONSNäKYPAIKKA

Näkypaikka

Our last exhibition this year gathers five active Finnish artists, of whom two currently live and work in other European countries, and also features one artist who is no longer alive. The curatorial point of departure was a hunch that these artists might have something in common, and that Kohta could be turned into a ‘vision-portal’ to other realities – hidden or suppressed, imagined or engineered – and an ‘action-space’ that artists can subvert and twist to their own needs – visual, narrative or both.

Veijo Rönkkönen, double-exposed analogue photograph, 1993–95

We envisioned a exhibition that finds its own symmetry with on-site productions and existing works coming together as a ‘vision-place’, which is a literal translation of the exhibition’s Finnish title. Näkypaikka was supposed to mean ‘theatre’, but the word can in fact only be found – along with its synonym katselupaikka, ‘view-place’ – in lists of coinages proposed by the first translator of the Bible into Finnish, Mikael Agricola (1510–57). When we use it now, 500 years later, we are effectively inviting Finnish-speakers to interpret and understand it in their own way. (The current Finnish word for ‘theatre’ is teatteri.)

Marja Kanervo, Tilanne/Situation, 2023. Site-specific installation. Photographer: Jussi Tiainen

Two of the participating artists have been invited to execute their work in Kohta’s exhibition space, adding or subtracting elements. Marja Kanervo (1958, lives in Helsinki) is known for her site- and building-specific installations, informed by painting as a system of thought and action. For her new work Tilanne/Situation (2023), she has drilled a multitude of holes into Kohta’s walls, exposing the plywood underneath their painted plasterboard in swarm-like constellations reminiscent of an experimental musical score. Benjamin Orlow (1984, lives in London) has recently shown expressive and tentatively anthropomorphic ceramic sculptures in various sizes. He was invited to create a large-scale work of unfired clay on site in both galleries at Kohta. It is part of his ongoing series Ritual City (2016–ongoing) and will be left to dry for the duration of the exhibition.

Henna Hyvärinen, still from Pussycat Soup, 2022

Two other artists contribute pieces that are partially new but also continue existing works. Henna Hyvärinen (1986, lives in The Hague) shows Zuaharivetty (‘Sugar Water’, 2023), a video portrait of her uncle, the last surviving member of the family to have been born in eastern Karelia. Like the first part of this planned trilogy, a video portrait of her mother titled Pussycat Soup (2022) also shown here, the new film is subtitled in both English and Livvi, the dialect of Karelian that her family originally spoke. Laura Lohiaita (1989, lives in Helsinki) is just graduating from the Academy of Fine Arts. She shows Screen Sieve (2022–23), gelatin silver prints of a series of photographic works featuring human faces and based on video clips from social media. There are also  banners with enlargements of these layered images, printed on fabric especially for the exhibition.

The Studio. From left to right: Laura Lohiaita, There’s No Going Back Now, from the series Screen Sieve, 2023, two digital prints on semi-transparent fabric, each 226 × 129 cm; Jussi Kivi, Mine Collapse, 2014, photographic print on dibond, 30 × 47 cm; Veijo Rönkkönen, double-exposed colour photograph, 1994–95; Jussi Kivi, Deep in the Forest, 2012, photographic print on dibond, 70 × 120 cm; Benjamin Orlow, Ritual City, 2023, unfired clay. Photographer: Jussi Tiainen

The remaining two artists are represented by existing work displayed in such a way that its communication with the other work in the exhibition is enhanced. Jussi Kivi (1959, lives in Helsinki) is known for drawings, photographs and installations that articulate his fascination – at times bordering on obsession – with liminal spaces and especially with the underground. He shows a series of photographs from 2011–17 that capture the sublime within the contemporary natural and built environment. Veijo Rönkkönen (1944–2010, lived in Parikkala close to the Russian border) was a self-taught artist famous for the sculpture park he created next to his home, populated mostly by concrete casts of his own body in various yoga poses. We show large-scale prints of Rönkkönen’s series of double-exposed photographs from 1994, in which shots of his nude body, backlit in the narrow door to his sauna, are superimposed with views from the Parikkala Sculpture Park.

Laura Lohiaita, It Actually Happened, from the series Screen Sieve, 2023

The works by all these artists give us the sensation that something is seeping through from another dimension, unseen or only partially visible. Regardless of the technique used to produce them, the images in this exhibition become portals – also unto themselves as non-images. This is the case with Kanervo, whose drilled holes form an image of sorts only when reproduced in sufficient quantity, or with Lohiaita’s banners, which double as curtains between different parts of the exhibition, or with Rönkkönen’s photographs, printed life-size and plastered onto the walls to simulate a parallel reality of sauna doors we might all step through. In Orlow’s sculptures, Kivi’s photographs and Hyvärinen’s videos, this portal function is at the same time more literal and more subtle. They usher viewers into alternative views and visions of reality, but without insisting on breaking the illusion of mirroring life around them.

Installation view of Näkypaikka with works by Henna Hyvärinen, Veijo Rönkkönen, Benjamin Orlow and Marja Kanervo. Photographer: Jussi Tiainen

Henna Hyvärinen’s work is supported by the Kone Foundation. Most of the clay for Benjamin Orlow’s sculpture is kindly provided by Wienerberger Oy Ab. Veijo Rönkkönen’s photographs are shown courtesy of Parikkalan patsaspuisto.

Vuoden viimeinen näyttelymme kokoaa yhteen teoksia viideltä elävältä suomalaiselta taiteilijalta ja yhdeltä jo poismenneeltä. Kuratorinen lähtökohta näyttelylle oli aavistus siitä, että juuri näillä taiteilijoilla voisi olla jotakin yhteistä – että Kohta voisi avautua eräänlaiseksi portaaliksi toisiin todellisuuksiin (salattuihin tai tukahdutettuihin, kuviteltuihin tai suunniteltuihin) – että näyttelytilasta voisi tulla toiminnan tila, jota osallistuvat taiteilijat voisivat muovata kuvallisten ja kerronnallisten tarpeidensa mukaiseksi.

Kuvittelimme näyttelyn, joka löytää symmetriansa paikan päällä toteutettavien ja jo olemassaolevien teoksien yhdistyessä näkypaikaksi. “Näkypaikka on Mikael Agricolan (1510–57) keksimä teatteria tarkoittava sana, joka ei koskaan vakiintunut yleiseen käyttöön. Viisisataa vuotta myöhemmin haluamme kutsua katsojan tulkitsemaan ja ymmärtämään näkypaikan käsitteen omalla tavallaan.

Veijo Rönkkönen, kaksoisvalotettu analoginen valokuva, 1993–95

Kaksi taiteilijoista on kutsuttu toteuttamaan teoksensa suoraan Kohtan näyttelytilaan, lisäämään elementtejä tai poistamaan niitä. Marja Kanervo (1958, asuu Helsingissä) on tunnettu rakennus- ja paikkasidonnaisista installaatioistaan, joita voi tarkastella suhteessa maalauksen keinoihin. Uutta teostaan Tilanne/Situation varten Kanervo on porannut Kohtan seiniin reikiä, joiden parvimaiset konstellaatiot paljastavat seinämaalin alisen vanerin, ja muistuttavat kokeellisen sävellyksen nuotinnosta. Benjamin Orlow (1984, asuu Lontoossa) on viime aikoina toteuttanut ilmaisevia, ihmisen kaltaisuuteen kurottavia keraamisia veistoksia eri kokoluokissa. Kohtaan Orlow on kutsuttu luomaan suurikokoinen teos polttamattomasta savesta. Teos on osa Orlow’n Ritual City -teossarjaa (2016 alkaen). Kostea savi kuivuu galleriassa näyttelyn keston verran.

Henna Hyvärinen, Misukeitto, 2022

Toiset kaksi taiteilijaa osallistuvat näyttelyyn teoksilla, jotka ovat osittain uusia, mutta myös aiempien töiden laajentumia. Henna Hyvärisen (1986, asuu Haagissa) teos Zuaharivetty (”Sokervettä”, 2023) on videomuotokuva Hyvärisen enosta, joka on hänen viimeinen elossa oleva Itä-Karjalassa syntynyt sukulaisensa. Kohtassa on esillä myös tämän työn alla olevan videotrilogian ensimmäinen osa, Misukeitto (2022), joka on muotokuva taiteilijan äidistä. Molemmat teokset on tekstitetty sekä englanniksi että livvinkarjalaksi. Laura Lohiaita (1989, asuu Helsingissä) on juuri valmistumassa Kuvataideakatemiasta. Hänen teoksensa Screen Sieve (2022–23) on sarja sosiaalisen median videoista vedostettuja hopeagelatiinivedoksia, joissa on nähtävissä ihmiskasvoja. Näyttelyssä nähdään myös kankaalle tulostettuja suurennoksia tästä kerroksellisesta kuvastosta.

Viimeiset kaksi taiteilijaa ovat näyttelyssä läsnä jo valmistuneiden teostensa kautta. Teokset on asetettu esille tavalla, joka vahvistaa teosten suhteen näyttelyn muihin teoksiin ja itse näyttelytilaan. Jussi Kivi (1959, asuu Helsingissä) on tunnettu piirustuksista, valokuvista ja installaatioista, jotka tuovat esiin hänen lähes pakkomielteisen kiinnostuksensa liminaalisiin ja erityisesti maanalaisiin tiloihin. Kiveltä nähdään sarja valokuvia vuosilta 2011–17. Kuvaamisen kautta Kivi tavoittaa subliimin piirteitä rakennetuissa ja luonnon muovaamissa ympäristöissä. Veijo Rönkkönen (1944–2010, asui Parikkalassa) oli itseoppinut taiteilija, joka on tunnettu kotitalonsa ympärille luomastaan Parikkalan patsaspuistosta. Puisto on täynnä betonisia veistoksia ihmishahmoista, joista monet muistuttavat itse taiteilijaa eri jooga-asentoihin taipuneena. Kohtassa nähdään suurikokoisia vedoksia Rönkkösen valokuvasarjasta vuodelta 1994. Kaksoisvalotetuissa kuvissa näkymiä patsaspuistosta on rinnastettu Rönkkösen alastomaan ruumiiseen, joka piirtyy siluettina saunan kapeasta oviaukosta hohtavaa valoa vasten.

Laura Lohiaita, It Actually Happened, sarjasta Screen Sieves, 2023

Näyttelyn taiteilijoiden teokset luovat vaikutelman jostakin näkymättömästä, tai vain osittain havaittavasta, joka tihkuu läpi toisesta ulottuvuudesta. Tekniikastaan riippumatta näyttelyn kuvista tulee portaaleja – myös sisäänkäyntejä omaan epäkuvallisuuteensa. Kanervon teoksen poratuista rei’istä syntyy kuva vain poraamisen elettä riittävästi toistamalla. Lohiaidan kankaalle tulostetut teokset toimivat myös näyttelytilaa jakavina verhoina. Rönkkösen luonnolliseen kokoon painetut seinille liisteröidyt valokuvat mallintavat saunan oviaukon, jonka läpi voisimme kulkea. Orlow’n veistoksissa, Kiven valokuvissa ja Hyvärisen videoissa tämä portaalimaisuus on sekä kirjaimellisempaa että hienovaraisempaa. Teokset johdattavat katsojan toisiin näkökulmiin ja näkyihin todellisuudesta, vaatimatta elämää peilaavien illuusioiden rikkomista.

Henna Hyvärisen työskentelyä on tukenut Koneen säätiö. Wienerberger Oy Ab on lahjoittanut suuren osan Benjamin Orlow’n teoksessa käytetystä savesta. Veijo Rönkkösen valokuvat ovat esillä Parikkalan Patsaspuiston luvalla.

Vår sista utställning för året omfattar fem aktiva finländska konstnärer, av vilka två för närvarande verkar i andra europeiska länder, och verk av en konstnär som inte längre är i livet. Vi uppfattade att dessa konstnärer har någonting gemensamt. Vi ville också förvandla Kohta till en portal för visioner om andra verkligheter – dolda eller undertryckta, påhittade eller konstgjorda – och till en spelplats som konstnärer kunde använda för sina egna syften: bildmässiga, berättande eller bådadera.

Veijo Rönkkönen, dubbelexponerat analogt fotografi, 1993–95

Vi föreställde oss att utställningen skulle finna sin egen symmetri när platsspecifika produktioner och existerande verk tillsammans bildade en ”synplats”, vilket vore den ordagranna översättningen av utställningens finska titel. Näkypaikka var ursprungligen avsett att betyda ”teater”, men ordet återfinns numera – tillsammans med synonymen katselupaikka, ”skådeplats” – endast i förteckningar över nybildningar föreslagna av den första finska bibelöversättaren Mikael Agricola (1510–57). 500 år senare blir ordet en inbjudan till vår finsktalande publik att komma med sin egen tolkning av vad det kan betyda. (Det nutida finska ordet för ”teater” är teatteri.)

Marja Kanervo, Tilanne/Situation, 2023. Platsspecifik installation. Fotograf Jussi Tiainen

Två av de deltagande konstnärerna har bjudits in för att utföra sina verk på plats i Kohta genom att lägga till eller dra ifrån element i konsthallen. Marja Kanervo (född 1958, bosatt i Helsingfors) är känd för plats- och byggnadsspecifika installationer grundade i en förståelse av måleriet som system för tanke och handling. För sitt nya verk Tilanne/Situation (2023) har hon borrat ett betydande antal hål i Kohtas väggar och därigenom frilagt plywoodlagret under de målade gipsplattorna i svärmliknande konstellationer som kan påminna om partituret till ett experimentellt musikstycke. Benjamin Orlow (född 1984, bosatt i London) har på senare tid ställt ut uttrycksfulla keramiska skulpturer med människoliknande former i olika storlekar. Han har inbjudits att utföra ett storskaligt verk av lera i Kohtas båda utställningsutrymmen. Det ingår i hans pågående svit Ritual City (2016–) och lämnas att torka under utställningsperioden.

Henna Hyvärinen, stillbild från Pussycat Soup, 2022

Ytterligare två konstnärer bidrar med verk som delvis är nya men samtidigt kompletterar och vidareutvecklar existerande sviter. Henna Hyvärinen (född 1986, bosatt i Haag) visar Zuaharivetty (”Sockervatten”, 2023). Videon är ett porträtt av hennes morbror, den sista överlevande familjemedlemmen född i östra Karelen. Liksom den första delen av denna planerade trilogi, ett videoporträtt av Hyvärinens mor med titeln Pussycat Soup (2022) som också visas, är den nya filmen undertextad på både engelska och livvi, den karelska dialekt familjen ursprungligen talade. Laura Lohiaita (född 1989, bosatt i Helsingfors) håller som bäst på att ta sin examen från Billdkonstakademin i Helsingfors. Hon visar Screen Sieve (2022–23), gelatinsilverkopior av en fotografiska svit med mänskliga ansikten baserade på videosnuttar från sociala medier. Utställningen innehåller även draperier med förstoringar av dessa sammansatta bilder tryckta på halvgenomskinligt tyg.

Studion. Från vänster till höger: Laura Lohiaita, There’s No Going Back Now, ur sviten Screen Sieve, 2023, två digitala tryck på halvgenomskinligt tyg, vardera 226 × 129 cm; Jussi Kivi, Mine Collapse, 2014, fotografiskt tryck på dibond, 30 × 47 cm; Veijo Rönkkönen, dubbelexponerat färgfotografi, 1994–95; Jussi Kivi, Deep in the Forest, 2012, fotografiskt tryck på dibond, 70 × 120 cm; Benjamin Orlow, Ritual City, 2023, obränd lera. Fotograf: Jussi Tiainen

De två återstående konstnärerna representeras av existerande verk visade på ett sådant sätt att deras samröre och samhörighet med de andra verken i utställningen särskilt betonas. Jussi Kivi (född 1959, bosatt i Helsingfors) är känd för teckningar, fotografier och installationer som gestaltar en fascination – ibland gränsande till besatthet – inför olika slags gränstillstånd och i synnerhet underjordiska rum. Han visar en svit fotografier från  2011–17 som fångar det sublima i samtida natur- och kulturmiljöer. Veijo Rönkkönen (1944–2010, bosatt i Parikkala alldeles vid ryska gränsen) var en självlärd konstnär känd för den skulpturpark han skapade intill sitt hem, huvudsakligen bestående av betongavgjutningar av den egna kroppen i olika yogaställningar. Vi visar förstoringar av en svit dubbelexponerade fotografier från 1994, där visioner av Rönkkönens nakna kropp, badande i motljus i en bastudörr, samsas med vyer från skulpturparken i Parikkala.

Laura Lohiaita, It Actually Happened, ur sviten Screen Sieve, 2023

Alla dessa konstnärers verk skapar intrycket att något håller på att sippra igenom från andra dimensioner, osedda eller bara delvis synliga. Oavsett framställningssättet fungerar bilderna i utställningen som portaler – också mot sina egna icke-bildmässiga dimensioner. Detta är fallet med Kanervo, vars borrade hål bildar ett slags bilder först när de uppträder i tillräckligt antal, eller med Lohiaitas fotografiska draperier som också skiljer utställningens olika delar från varandra, eller med Rönkkönens fotografier, upptapetserade på väggarna, där han själv uppträder i naturlig storlek i en simulerad parallell verklighet vars bastudörrar är öppna för oss alla. I Orlows skulpturer, Kivis fotografier och Hyvärinens videofilmer är denna portalfunktion både bokstavligare och mer subtil. De erbjuder betraktarna alternativa vyer och visioner av verkligheten, men insisterar inte på att bryta illusionen av verket som återspeglat liv.

Näkypaikka, installationsbild med verk av Henna Hyvärinen, Veijo Rönkkönen, Benjamin Orlow och Marja Kanervo. Fotograf: Jussi Tiainen

Henna Hyvärinen har arbetat med stöd från Kone-stiftelsen. Det mest av leran för Benjamin Orlows skulptur har tillhandahållits av Wienenberger Oy Ab. Veijo Rönkkönens fotografier visas med benäget tillstånd från Skulpturparken Parikkala.