As those who follow Kohta know by now, one of our ongoing series of exhibitions showcases the five artists who initiated this new kunsthalle for Helsinki four years ago. After Martti Aiha in 2018 and Thomas Nyqvist in 2019, the time has now come for Nina Roos (born in 1956 in Porvoo).
Installation view of ‘Nina Roos: Lucid’ with the series An Object that Lost Its Name, 2020, oil on canvas, and Lucid 2, 2019–2020, oil on canvas. Photo: Jussi Tiainen
Roos is an internationally renowned painter and one of the leading Nordic artists of her generation. She represented Finland at the Venice Biennale in 1995, had large retrospective exhibitions at Kiasma in Helsinki in 2001 and at Malmö Konsthall in 2003 and was Professor of Painting at Uniarts Helsinki’s Academy of Fine Arts in 2001–2004. She also had solo exhibitions at Moderna Museet in Stockholm in 2009 and at Lunds konsthall in 2019.
Nina Roos, Lucid 1, 2019–2020, oil on canvas, 250 × 410 cm. Photo. Jussi Tiainen
Nina Roos, Lucid 2, 2019–2020, oil on canvas, 255 × 400 cm. Photo: Jussi Tiainen
Celebrated for her uncompromising commitment to her fluid but demanding medium, Roos has long insisted that painting be seen as a system of thought, in particular spatial thought, and as a vehicle for new ideas. She is known – not least by her students at the Malmö Art Academy in Sweden – as a dedicated experimentalist, fully invested in articulating the particular values of painting and, if necessary, explaining how they help us understand the agonised age of the mediatised image:
‘When painting is read as if it were the same as mediatised images, it really becomes impossible to relate to painting.’
Installation view of ‘Nina Roos: Lucid’. Photo: Jussi Tiainen
For almost twenty years Roos painted on acrylic glass, but in recent years, after exhibiting the series Shades at Galerie Anhava in Helsinki in 2010, she returned to painting on canvas (which she did at the very beginning of her career). The reasons for this are many, specific to her medium of oil painting and to her sense of the changing times, but the physical reality and presence of the painting have remained core concerns.
Nina Roos, Falling Chair IV, 2015, pencil and watercolour on paper, each 20 x 20 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, Falling Chair V, 2015, pencil on paper, 20 × 20 cm. Photo: Jussi Tiainen
Installation view of ‘Nina Roos: Lucid’ with the series Falling Chair, 2015, pencil and watercolour on paper, each 20 x 20 cm. Photo: Jussi Tiainen
During the last decade, she also made more drawings than ever before and began to exhibit them. As a ‘bonus track’ to the exhibition at Kohta, she will show a series of drawings from 2015, titled Falling Chair and offering a figurative complement to what the new paintings are doing with finely nuanced colour and intimation of movement through drawing-like forms that sometimes seem tentatively illustrative, sometimes unguardedly open towards an absence of meaning.
Nina Roos, Lucid 3, 2019–2020, oil on canvas, 215 × 205 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, Lucid 4, 2019–2020, oil on canvas, 205 × 215 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, Lucid 5, 2019–2020, oil on canvas, 215 x 205 cm. Photo: Jussi Tiainen
Three new series of paintings will be presented, all from 2019–2020. Lucid, lending its title to the whole exhibition, consists of two large (ca 250 × 400 cm) and three more moderately sized canvases in hues we might truthfully, if somewhat reductively, characterise as greyish-pink. The larger of these paintings feature a motif of thin branches or twigs floating on a carefully crafted chromatic haze or piercing it, weaving in and out of the surface, whereas the others employ thinner but similarly vibrant lines of darker paint to cut through and open up a pictorial space that must have been very condensed before these interventions. The reference to lucidity in the title embodies the ambition to pass through the image and find oneself on the way – to real articulation and understanding.
Nina Roos, An Object That Lost Its Name 1, 2020, oil on canvas, 70 x 80 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, An Object That Lost Its Name 2, 2020, oil on canvas, 80 × 70 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, An Object That Lost Its Name 3, 2020, oil on canvas, 75 × 70 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, An Object That Lost Its Name 4, 2020, oil on canvas, 75 × 70 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, An Object That Lost Its Name 5, 70 × 75 cm. Photo: Jussi Tiainen
An Object That Lost Its Name is a self-contained series of smaller paintings, this time in a greyish-blue (or is it blueish-grey?) palette. They are less concerned with the overall pictorial space or field of vision, focusing instead on almost-geometrical forms and on promoting the illusion of suture, as if the painted surface needed mending.
Installation view of ‘Nina Roos: Lucid’ with the series Cranium, 2002, oil on canvas. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, Cranium 1, 2020, oil on canvas, 70 × 75 cm. Ptoto: Jussi Tiainen
Nina Roos, Cranium 2, 2020, oil on canvas, 70 × 75 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, Cranium 3, 2020, oil on canvas, 75 × 70 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, Cranium 4, 2002, oil on canvas, 70 × 75 cm. Photo: Jussi Tiainen
The luminosity of these five, and even more of the four paintings titled Cranium, emanates from the charged relationship between painting (if we momentarily identify it with a belief in gradual tonal shifts) and drawing, although the lines in both series are painted, not drawn, and therefore expand the meaning of the linear almost to infinity. Roos fixates the ongoing decay of naming. We will no longer be able to grasp what we see if we cannot convey it in words of the right exactitude.
Nina Roos, Timed Drawing 1, 2020, watercolour on paper, 77 x 56 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, Timed Drawing 2, 2020, watercolour on paper, 77 x 56 cm. Photo: Jussi Tiainen
Nina Roos, Timed Drawing 3, 2020, watercolour on paper, 77 x 56 cm. Photo: Jussi Tiainen
Timed Drawings, finally, is a new series of drawings, literally made in collaboration with the iPhone’s timer function and constituting yet another subversion of the line, another pictorial space breached open. Nina Roos dips her brush in watercolour and lets it dab the paper in a succession of ever-less-black dots, until her time is up.
Nina Roos, Timed Drawing 4, 2020, water colour on paper, 56 × 76 cm. Photo: Jussi Tiainen
Press Inquiries:
[email protected]; +358 452013048
Kohtan ohjelmistoa seuranneet tietävät, että yksi näyttelysarjoistamme esittelee neljä vuotta sitten taidehallin perustaneiden viiden taiteilijan teoksia. Martti Aihan (2018) ja Thomas Nyqvistin (2019) näyttelyiden jälkeen nyt vuorossa on Nina Roos (syntynyt Porvoossa 1956).
Roos on kansainvälisesti tunnettu, ja sukupolvensa johtavia kuvataiteilijoita Pohjoismaissa. Hän on edustanut Suomea Venetsian biennaalissa vuonna 1995 ja Roosin laajat retrospektiivinäyttelyt on nähty Nykytaiteen museo Kiasmassa 2001 sekä Malmön taidehallissa 2003. Taideyliopiston Kuvataideakatemian maalaustaiteen professorina hän on toiminut vuosina 2001–2004. Roos on myös pitänyt yksityisnäyttelyn Tukholman Moderna Museet -museossa 2009 ja Lundin taidehallissa 2019.
Roos on kerännyt kiitosta tinkimättömästä sitoutumisestaan muokattavissa olevaan, mutta samalla vaativaan maalaamisen ilmaisumuotoon. Työskentelyssään hän on halunnut korostaa näkemystä maalaustaiteesta ajattelun järjestelmänä, erityisesti tilallisen ajattelun, sekä uusien ideoiden testialustana. Roos tunnetaan – eikä vähiten omien oppilaidensa keskuudessa Malmön taideakatemiassa – kokeellisuudelle omistautuneena taiteilijana, keskittyen maalaustaiteelle ominaisten arvojen artikuloimiseen, tarvittaessa perustellen kuinka ne auttavat meitä ymmärtämään mediakuvavirralla kyllästettyä rauhatonta aikaamme:
”Maalauksen ymmärtäminen käy mahdottomaksi, jos sitä luetaan kuin medioitunutta kuvaa.”
Miltei kahdenkymmenen vuoden ajan Roos maalasi akryylilasille, mutta viime vuosina, Galerie Anhavalla esitellyn Shades-teossarjansa jälkeen, hän on palannut maalaamaan kankaalle (kuten uransa alussa). Syitä Roosin mukaan on monia, öljyvärimaalauksen keinoihin liittyviä sekä ajan hengen muutoksesta johtuvia, mutta maalauksen fyysinen olemus ja läsnäolo ovat yhtä kaikki pysyneet hänen työnsä keskeisimpinä kysymyksinä.
Viimeisen vuosikymmenen aikana Roos on alkanut tuottaa ja esitellä yhä enemmän piirustuksia. ”Bonuksena” Kohtan näyttelyssä on esillä teoskokonaisuus nimeltä Falling Chair (2015). Kyseessä on sarja piirustuksia, jotka tarjoavat vastinparin uusien maalausten hienovireiselle väritykselle ja niiden piirustuksellisen vihjailevalle, kokeellisen illustratiiviselle sekä toisinaan merkityksistä peittelemättömän piittaamattomalle liikekielelle.
Näytteillä on kolme uutta sarjaa maalauksia vuosilta 2019–2020. Lucid, jonka mukaan näyttely on nimetty, koostuu kahdesta kookkaasta (n. 250 × 400 cm) ja kolmesta pienemmästä kankaasta, joiden väritystä voi todenmukaisesti, joskin pelkistäen kuvailla harmahtavan vaaleanpunaiseksi. Suurimmassa maalauksessa esiintyy aihio, jossa hentoja oksia tai varpuja leijuu huolellisesti työstetyssä väriauteressa, samalla lävistäen ja kutoen kankaan pintaa. Pienempien maalausten ohuemmat, aivan yhtä eläväiset vedot tummempaa maalia taas leikkaavat auki kuvatilaa, jonka on täytynyt olla hyvin tiheä ennen niiden väliintuloa. Sarjan nimi viittaa tahtoon liikkua kuvan lävitse ja löytää tuon liikkeen lomassa itsensä – tahtoon kohti todellista ilmaisua ja aitoa ymmärrystä.
An Object That Lost Its Name on itsenäinen sarja pienempiä maalauksia, tällä kertaa harmahtavan sinisissä (tai ehkä siniharmaissa?) sävyissä. Niissä kuvatila ja näkökenttä jäävät vähemmälle huomiolle, ja keskiöön astuvat lähes geometriset muodot, jotka luovat illuusion ompeleesta tai tikkauksesta, aivan kuin maalausten pinta olisi ollut parsimisen tarpeessa. Näiden viiden teoksen, kuten esillä olevan neljän maalauksen Cranium-sarjankin, valovoima saa tehonsa maalauksen ja piirustuksen välisen suhteen latauksesta. Molempien teoskokonaisuuksien viivat ovat maalattuja, eivät piirrettyjä, ja niin ollen laajentavat lineaarisuuden merkitystä miltei äärettömiin asti. Roos korostaa huolellisen nimeämisen merkitystä, sitä kuinka emme enää osaa käsittää näkemäämme, mikäli se ei ole riittävän tarkasti sanallisesti kuvailtu.
Lisäksi esillä on Timed Drawings, tuore sarja piirustuksia, joka on nimensä mukaisesti toteutettu iPhonen ajastimen avulla. Lopputuloksena syntyy jälleen uudenkaltaista viivaa ja aukirevittyjä kuvatiloja. Nina Roos kastaa pensselinsä vesiväriin, antaa sen laskeutua paperille ja vuodattaa sisältään sarjan kerta kerralta himmeämpiä läikkiä, kunnes aika loppuu.
Näyttelyn järjestää taidehalli Kohta. Kohtan näyttelyohjelmasta vastaa neuvottelukunta, jonka jäsenet ovat taiteilijat Magdalena Åberg, Martti Aiha, Thomas Nyqvist, Nina Roos ja Hans Rosenström, kuraattori (ja Kohtan toiminnanjohtaja) Anders Kreuger sekä elokuvantekijä ja luennoitsija Richard Misek.
Kohta on perustettu EMO Säätiön tuella. Säätiön tarkoituksena on tukea taidetta Suomessa, ja sitä tukevat Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kaupunki, Svenska kulturfonden, Konstsamfundet ja Stiftelsen Tre Smeder -säätiö. Yhteistyössä: Tikkurila Oyj ja Helsingin Kahvipaahtimo.
Lehdistötiedustelut:
[email protected]; +358 452103048
Kuvan oikeudet:
Nina Roos, sarjasta An Object That Lost Its Name, 2020, öljy kankaalle, 80 × 70 cm. Kuva: Jussi Tiainen
Nina Roos, sarjasta Lucid, 2019–2020, öljy kankaalle, 215 × 205 cm. Kuva: Jussi Tiainen
Ni som har följt Kohta vet redan att vi ägnar en av våra utställningsserier åt de fem konstnärer som för fyra år sedan grundade denna nya konsthall för Helsingfors. Efter Martti Aiha 2018 och Thomas Nyqvist 2019 har turen nu kommit till Nina Roos (född 1956 i Borgå).
Roos är en internationellt välkänd målare och en av de främsta nordiska konstnärerna i sin generation. Hon representerade Finland vid Venedigbiennalen 1995, hade stora retrospektiva utställningar i Kiasma 2001 och Malmö Konsthall 2003 och var professor i måleri vid Konstuniversitetets bildkonstakademi i Helsingfors 2001–2004. Hon har också haft separatutställningar i Moderna Museet i Stockholm 2009 och i Lunds konsthall 2019.
Hyllad för sitt kompromisslösa engagemang i ett formbart men samtidigt krävande medium har Roos länge framhållit måleriet som system för tänkande, i synnerhet rumsligt tänkande, och som spelplats för nya idéer. Hon är känd – inte minst av sina studenter vid Konsthögskolan i Malmö – som en hängivet experimenterande konstnär beredd att artikulera måleriets särskilda värden och, vid behov, förklara hur dessa hjälper oss förstå en orolig samtid dominerad av mediala bilder:
”När man avläser måleri som om det vore mediala bilder blir det helt omöjligt att förhålla sig till måleriet.”
I nära tjugo år målade Roos på akrylglas, men på senare år, efter att ha ställt ut serien Shades i Galerie Anhava i Helsingfors 2010, har hon återigen börjat måla på duk (liksom alldeles i början av sin karriär). Orsakerna till detta är många och har att göra med hennes medium, oljemåleriet, och hennes känsla för förändringar i samtiden, men målningens fysiska verklighet och närvaro har förblivit en central angelägenhet.
Under det gångna årtiondet har hon dessutom tecknat mer än någonsin tidigare och börjat ställa ut resultaten. Som ”extranummer” för utställningen i Kohta visas en teckningssvit från 2015, Fallande stol. Den blir ett figurativt komplement till vad hon i de nya målningarna åstadkommer med nyanserade färgfördrivningar och teckningsliknande former som förmedlar rörelse: ömsom trevande illustrativa, ömsom förbehållslöst öppna inför frånvaron av mening.
Tre nya målningssviter från 2019–2020 visas. Lucid, som lånat sin titel till hela utställningen, består av två stora (ca 250 × 400 cm) och tre mellanstora dukar i toner man sanningsenligt, om än något förenklat, kunde beskriva som grårosa. De större uppvisar ett motiv av tunna grenar eller kvistar svävande över ett noggrant utpenslat måleriskt töcken eller genomborrande det, som vore de instuckna i målningens yta, medan de mindre använder sig av tunnare men likafullt levande linjer av mörkare färg för att skära igenom och lösa upp ett bildrum som sannolikt var mycket förtätat före dessa ingrepp. Titelns hänvisning till det upplysta och avklarnade förkroppsligar en strävan att ta sig igenom och förbi bilden och befinna sig på väg – mot verklig gestaltning och förståelse.
Objekt som mist sitt namn är en självständig svit av mindre målningar, denna gång i gråblå (eller är det blågrå?) kolorit. De är mindre upptagna av ett övergripande bildrum eller synfält och siktar istället in sig på nästan geometriska former och på att lyfta fram illusionen av kirurgiska stygn, som om den målade ytan behövde lagas. Ljuskraften i dessa fem, och i ännu högre grad i de fyra målningarna med titeln Kranium, alstras av det laddade förhållandet mellan måleri (om vi för ett ögonblick identifierar det med tron på valörer) och teckning, fastän linjerna i båda sviterna är målade, inte tecknade, och därför utvidgar det linjäras mening nästan i det oändliga. Roos fäster blicken vid namngivandets pågående förfall, att man inte längre begriper vad man ser när man inte förmår förmedla det i ord med rätt exakthet.
Teckningar på tid, slutligen, är en ny svit av teckningar som bokstavligen gjorts i samarbete med iPhonens tidursfunkton. De undergräver det linjära ytterligare, bryter upp ytterligare ett bildrum. Nina Roos doppar sin pensel i vattenfärg och låter den landa på papperet i en följd av prickar med alltmer avtagande svärta, tills hennes tid är ute.
Utställningen är anordnad av Kohta. Rådet som ansvarar för Kohtas program består av konstnärerna Martti Aiha, Thomas Nyqvist, Nina Roos, Hans Rosenström och Magdalena Åberg, kuratorn (och verksamhetsledaren för Kohta) Anders Kreuger och filmskaparen och föreläsaren Richard Misek.
Kohta grundades med stöd från EMO-stiftelsen, vars syfte är att stödja konstarterna i Finland, och stöds för närvarande av Centret för konstfrämjande, Helsingfors Stad, Svenska kulturfonden i Finland, Konstsamfundet och Stiftelsen Tre Smeder och samarbetar dessutom med Tikkurila Oyj och Helsingfors’ kafferosteri.
Förfrågningar från pressen:
[email protected]; +358 452013048
Bildtext:
Nina Roos, ur sviten Objekt som mist sitt namn, 2020, olja på duk, 80 x 70 cm. Jussi Tiainen
Nina Roos, ur sviten Lucid, 2019–2020, olja på duk, 215 x 205 cm. Foto: Jussi Tiainen
