For some reason they thought this exhibition should be titled ‘Amber’. Amber could be a natural resource, a souvenir, a wall colour or a way to accidentally preserve mosquitos full of dinosaur blood, making Jurassic Park possible.
They are imagining this curator. Her name is Amber. Amber Road. No, Amber Miles. She is on a Baltic-Nordic tour, taking the long trip from LA to Vilnius, making her way through Riga, Tallinn and Helsinki to look for inspiration. Afterwards – Ibiza, for fun and romance.
Installation view with works by (from left to right) Rait Prääts, Gabrielė Adomaitytė, Viktor Timofeev, Miska Kukkohovi, Daria Melnikova, Justinas Vilutis and Milla Aska. Photo: Jussi Tiainen
Maybe Amber is from a tiny spa town with an air of mystery. Shallow Springs, Wyoming. Shallow Springs, Arizona. She has left town, she has made it in the art world, but what happened in Shallow Springs is haunting her dreams.
On her way across the Baltic-Nordic zone Amber Miles sees what other curators were not able to see. This survey of the region is not giving her the typical post-Soviet archive, austere-but-cosy Lutheran interiors, mystified relationships to lichen or strained X-is-the-new-Berlin coolness.
Amber is having a great time. These new sites appear lavish and bewitching to her. Maybe it is her presence that makes them so. She is dancing. People think too much, she tells herself. Her new Baltic friends offer her a super-slim cigarette. ‘Is it a Vogue?’ she asks. ‘No, a Glamour’, her friends respond.
Installation view with works by (from left to right) Rait Prääts, Justinas Vilutis, Elvyra Kairiūkštytė, Rait Prääts, Daria Melnikova and Justinas Vilutis. Photo: Jussi Tiainen
Some exhibitions are best captured in fiction, especially when they don’t address a specific theme but are nevertheless made for a variety of political and other reasons.
In actual fact ‘Shallow Springs’ has three curators: Kohta’s director Anders Kreuger (Sweden/Finland, 1965) and the artists Jaakko Pallasvuo (Finland, 1987) and Miša Skalskis (Lithuania/Finland, 1994). Together we selected twelve artists, three each from Finland, Estonia, Latvia and Lithuania. Some of them may be considered ‘young’ or ‘emergent’ while others are better described as ‘mid-career’. There is also one more established artist from each country. Indeed two of those, the printmakers Māris Ārgalis from Latvia and Elvyra Kairiūkštytė from Lithuania, passed away some fifteen years ago.
Installation view with works (from left to right) by Anna Škodenko, Rait Prääts and Gabrielė Adomaitytė. Photo: Jussi Tiainen
Why make a Fenno-Baltic exhibition now? Why base any exhibition on national belonging? Why invite young artists as guest curators? Why this focus on age in the first place? What can survey exhibitions achieve?
Kohta decided that showing Finnish and Baltic artists together makes sense as a demonstration of solidarity during a war that deeply impacts this part of the world. This is both pragmatic and emotional. And when we anyway make a ‘geopolitical’ exhibition, we may just as well use a simple model of equivalence as a token of mutual respect: the same amount of artists for all countries involved.
Our focus on youth is less to do with searching for a ‘young scene’ or a ‘new generation’ and more with the wish to show artists who haven’t settled on a confirmed version of themselves – which we believe is also true about the participating artists born in the 1950s or ’60s. Young artists make us think of futures. They are unknowable to us, and yet we have our expectations.
Installation view with works by (from left to right) Marikki Hakola, Milla Aska, Anna Škodenko and Rait Prääts. Photo: Jussi Tiainen
In our understanding, exhibition-making is an art for which ‘how’ is more decisive than ‘what’. The foremost challenge is not to design the right framework but to inject it with uncompromising intensities and a lightness of touch. It often takes counter-intuitive optimism to find the right vibes. That is one reason why Kohta invited two artists, both with extensive experience of working in the Baltics, to help us invent ‘Shallow Springs’ and make it happen.
Insisting on the visuality of visual art, we have selected artists who don’t shy away from the shallow. How can things be shown as they appear to us and affect us, aesthetically and emotionally? How do they complement or contradict each other? Style, in exhibitions and elsewhere, is not necessarily deep. Yet whenever visual art fails to enact style – or to grasp its decisive importance for the art system and society at large – it is out of its depth, as it were.
Installation view with works by (from left to right) Viktor Timofeev, Miska Kukkohovi, Daria Malnikova, Justinas Vilutis and Milla Aska. Photo: Jussi Tiainen
In the exhibition we have three young painters. Gabrielė Adomaitytė (Lithuania/Netherlands, 1994) derives strength from picturing figures of abstraction – or abstractions of figuration – on elaborately installed large-format canvases. Milla Aska (Finland, 1993) monumentalises offbeat picture-book images of walking flowers and celestial bodies with human faces, using faintly dissonant hues of fresco-like, thinly applied oil paint. Miska Kukkohovi (Finland, 2001) renders contemporary, highly mediatised image-thinking into a personal painterly idiom that hinges on the mind–eye–hand connection.
Anna Škodenko, Once upon a Time I Knew a Person…, 2019, installation of three panels, each 150.7 × 185.2 × 30 cm. Photo: Jussi Tiainen
Somehow all three of them channel the magical realism and psychosomatic vitalism of Baltic printmakers active in the 1970s and ‘80s, such as the insect-themed playing card lithographs of Māris Ārgalis (Latvia, 1954–2008) lent by the Latvian Artists’ Union Museum in Riga, or the stream-of-consciousness linoleum cuts and drawings of Elvyra Kairiūkštytė (Lithuania, 1950–2006) lent by the MO Museum in Vilnius.
Installation view with works by Madlen Hirtentreu and Miska Kukkohovi. Photo: Jussi Tiainen
Another subcategory among the exhibiting artists are those who merge various kinds of images (drawn, painted, modelled) and objects (crafted, industrially manufactured or simply found) into hybrid three-dimensional assemblages or installations. We have a generous selection of pieces, in stained-glass or concrete studded with cannibalised computer circuitry, by Rait Prääts (Estonia, 1952). We have equally uncompromising work by Anna Škodenko (Estonia, 1986), a ‘room divider’ out of pieces of clothing standing in for human figures or, she suggests, persons. We have a functioning bar by Daria Melnikova (Latvia, 1984) shaped like a slender crescent moon and balancing on a precarious-looking pile of white porcelain cups and saucers. In a room of its own, we have an installation with glazed ceramic fragments of a crawling creature and a suspended plant made out of silicon by Madlen Hirtentreu (Estonia, 1993).
Installation view with works by Madlen Hirtentreu and Miska Kukkohovi. Photo: Jussi Tiainen
The exhibition also looks into how the moving image performs shallowness as a critical stance. In three early video works from 1984, 1988 and 1993, Marikki Hakola (Finland, 1960) displays various visual strategies (ultra-short clips from television advertising, sumptuous image editing, collaborating with a contemporary dance company) for addressing political and existential concerns. Viktor Timofeev (Latvia/US, 1984) has constructed a video clock around an alphabet where each letter is a module divided into four segments rotating under a regime of choreographic control.
Installation view with works by (from left to right) Rait Prääts, Gabrielė Adomaitytė, Elvyra Kairiūkštytė, Viktor Timofeev, Miska Kukkohovi, Daria Melnikova and Justinas Vilutis. Photo: Jussi Tiainen
The only photographer in the exhibition is Justinas Vilutis (Lithuania/France, 1991). He works both in product advertising and as a free creative agent – options which have been open to artists since the mid-nineteenth century, and to which his images owe their shallowness and depth. We use one of them on the exhibition poster.
‘Shallow Springs’ was organised in collaboration with Lithuania’s cultural attaché in Sweden, Finland and Denmark, with support from the Lithuanian Culture Institute.
Daria Melnikova, Palette: Bar, 2019, wood, metal, glass, other materials, dimensions variable (detail). Photo: Jussi Tiainen
Footnote:
The Amber Road was an ancient trade route, using rivers such as the Vistula in Poland) and the Dnipro (in Ukraine) to transfer amber from coastal areas of the Baltic Sea to the Mediterranean Sea, from the fifteenth century BCE onwards. Amber Miles was the frequent-flyer programme of the now defunct Lithuanian Airlines, in the air from 1991 until 2009.
Jostain syystä he ajattelivat, että ”Amber” olisi hyvä nimi näyttelylle. Amber, meripihka, voi olla luonnonvara, matkamuisto tai seinäväri. Meripihka voi sattumalta vangita itseensä dinosaurusten verta juoneita hyttysiä ja mahdollistaa Jurassic Parkin.
He kuvittelevat kuraattorin. Hänen nimensä on Amber. Amber Road, ei, Amber Miles. Hän kiertää Baltiaa ja Suomea. Hän saapuu kaukaa, Los Angelesistä Vilnaan, sitten Riikaan, Tallinnaan ja Helsinkiin. Hän etsii inspiraatiota. Seuraavaksi vuorossa on Ibiza – romanssit ja huvitukset.
Instalaatiokuva. Vasemmalta oikealle: Rait Prääts, Gabrielė Adomaitytė, Viktor Timofeev, Miska Kukkohovi, Daria Melnikova, Justinas Vilutis ja Milla Aska. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Ehkä Amber on kotoisin pienestä, arvoituksellisesta kylpyläkaupungista. Shallow Springs, Wyoming. Shallow Springs, Arizona. Hän on muuttanut pois ja menestynyt taidemaailmassa, mutta Shallow Springs on uhkaavasti läsnä hänen unissaan.
Matkallaan Baltian läpi Amber Miles näkee toisin kuin muut kuraattorit. Amber ei tartu jälkisosialistiseen arkistoon, luterilaisen koruttomiin mutta viihtyisiin interiööreihin, mystifioituun jäkäläsuhteeseen tai pakotettuun x-on-uusi-Berliini cooliuteen.
Amber nauttii olostaan. Nämä seudut lumoavat hänet, ilmenevät ylellisinä. Ehkä hänen läsnäolonsa on lumoavaa. Hän tanssii. Ihmiset ajattelevat liikaa, hän toteaa vain itselleen. Amberin uudet baltti-ystävät tarjoavat äärimmäisen solakkaa röökiä. ”Is it a Vogue?”Amber kysyy. ”No, a Glamour”, ystävä vastaa.
Instaallatiokuva. Vasemmalta oikealle: Rait Prääts, Justinas Vilutis, Elvyra Kairiūkštytė, Gabrielė Adomaitytė, Rait Prääts, Daria Melnikova ja Justinas Vilutis. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Joskus näyttelystä kirjoittamista on paras lähestyä fiktion keinoin, erityisesti silloin kun näyttely ei ilmennä yhtä julkilausuttua teemaa, mutta on kuitenkin toteutettu lukuisista, poliittisistakin syistä.
Shallow Springs -näyttelyllä on kolme kuraattoria: Kohtan toiminnanjohtaja Anders Kreuger (Ruotsi/Suomi, 1965) ja taiteilijat Jaakko Pallasvuo (Suomi, 1987) ja Miša Skalskis (Liettua/Suomi, 1994). Yhdessä olemme valinneet kaksitoista taiteilijaa – kolme jokaisesta Baltian maasta ja kolme Suomesta. Osaa taiteilijoista voi pitää ‘nuorina’ tai ‘uransa alussa olevina’, jotkut ovat olleet nuoria jo pidempään. Jokaisesta maasta on valittu myös yksi etabloituneempi taiteilija. Kaksi heistä, taidegraafikko Māris Ārgalis (Latvia) ja Elvyra Kairiūkštytė (Liettua) eivät ole enää elävien kirjoissa.
Instalaatiokuva. Vasemmalta oikealle: Anna Škodenko, Rait Prääts ja Gabrielė Adomaitytė. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Miksi kuratoida maantieteellisesti rajattu näyttely tässä hetkessä? Miksi miettiä kansallisuutta ja taidetta samassa yhteydessä? Miksi kutsua nuoria taiteilijoita vieraileviksi kuraattoreiksi? Miksi keskittyä ikään? Mitä tällainen katsaus voi tuoda maailmaan?
Kohtan päätös järjestää Suomessa ja Baltiassa toimivien taiteilijoiden yhteisnäyttely on solidaarisuuden ele, jonka taustalla vaikuttaa Venäjän aloittama hyökkäyssota ja sen erinäiset vaikutukset ympäröiviin seutuihin. Asialla on pragmaattiset ja tunnepitoiset puolensa. Ja kun kerran toteutamme ”geopoliittisen” näyttelyn, voi yksinkertainen vastaavuus toimia kunnioituksen osoituksena: sama määrä taiteilijoita jokaisesta osallistuvasta maasta.
Keskittyminen nuoruuteen ei varsinaisesti liity ”uuden skenen” tai sukupolven etsintään, vaan enemmän toiveeseen näyttää teoksia taiteilijoilta, jotka eivät ole hyytyneet vakiintuneiksi versioiksi itestään. Eri-ikäiset nuoret taiteilijat saavat ajattelemaan tulevaisuutta. On kyse tuntemattomasta, ja silti muodostamme odotuksia.
Instalaatiokuva. Vasemmalta oikealle: Marikki Hakola, Milla Aska, Anna Škodenko ja Rait Prääts. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Näyttelyiden teossa ”miten” on kysymyksenä olennaisempi kuin ”mitä”. On koottava asianmukainen viitekehys, uutettava siihen intensiteettejä, ja pidettävä otteessa tietty keveys. Epäintuitiivinen toiveikkuus on usein tarpeellista, jotta oikeat vibat löytyisivät. Tästä syystä Kohta kutsui kaksi Baltian maissa paljon työskennellyttä taiteilijaa mukaan kuratoimaan Shallow Springsiä.
Halusimme keskiöidä kuvataiteen kuvallisen luonteen. Olemme valinneet näyttelyyn taiteilijoita, jotka eivät kaihda pinnan tasoa. Miten asiat voidaan esittää sellaisina kuin ne meille esteettisesti ja affektiivisesti ilmenevät? Miten esitettävät asiat täydentävät toisiaan tai asettuvat ristiriitaan? Tyyli, näyttelyissä tai toisaalla, ei välttämättä ole syvällinen asia. Mutta kun kuvataide luopuu tyylin problematiikasta – tai ei käsitä sen olennaista roolia taidejärjestelmässä ja yhteiskunnallisissa suhteissa – vajotaan harhaanjohtaviin syvyyksiin.
Instalaatiokuva. Vasemmalta oikealle: Viktor Timofeev, Miska Kukkohovi, Daria Melnikova, Justinas Vilutis ja Milla Aska. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Näyttelyyn on valittu kolmen nuoren maalarin teoksia. Gabrielė Adomaitytė (Liettua/Alankomaat, 1994) ammentaa voimia maalaamalla ei-esittävän esittävyyttä – tai esittävän ei-esittävyyttä – tilaan tarkkaan asemoiduille maalauspohjille. Milla Aska (Suomi, 1993) maalaa öljymaalauksia oikukkaista kuvakirja-aiheista. Kävelevät kukat ja ihmiskasvoiset taivaalliset kehot on hahmoteltu freskonkaltaisin, ohuin maalikerroksin niille tiettyä raskautta tuoville mittaville kankaille. Miska Kukkohovi (Suomi, 2001) jalostaa nykyhetkisestä, äärimmäisen medioituneesta kuva-ajattelusta omalakista maalauksellista kieltä, joka rakentuu mielen, silmän ja käden väliselle yhteydelle.
Anna Škodenko, Once upon a Time I Knew a Person…, 2019. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Jollain tapaa kaikki kolme kanavoivat 1970- ja 1980-luvun baltialaisten taidegraafikoiden maagista realismia ja psykosomaattista vitalismia, jota näyttelyssä edustavat Māris Ārgalis (Latvia, 1954–2008) ja Elvyra Kairiūkštytė (Liettua, 1950–2006). Ārgalisilta on Kohtassa esillä litografioita hyönteisteemaisista pelikorteista (lainassa Latvian taiteilijaseuran museosta Riiasta), Kairiūkštytėn tuotantoa on esillä tajunnanvirtaisten linokaiverrusten ja piirustusten muodossa (lainassa MO-museosta Vilnasta).
Instalaatiokuva. Madlen Hirtentreu ja Miska Kukkohovi. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Näyttelyn taiteilijoista moni yhdistää vaihtelevaa kuvamateriaalia (piirettyä, maalattua, muovailtua) ja esineitä (käsintehtyjä, teollisesti valmistettuja tai löydettyjä) keskenään risteäviksi kolmiulotteisiksi assemblaaseiksi tai installaatioiksi. Esillä on runsas valikoima Rait Präätsin (Viro, 1952) maalattuja lasiesineitä sekä betonisia veistoksia, joita koristavat uuden tarkoituksen saaneet virtapiirit. Yhtä järkähtämätön on Anna Škodenkon (Viro, 1986) teos, eräänlainen huoneenjakaja, josta jähmetetyt vaatekappaleet piirtävät esiin ihmishahmoja tai, taiteilijan sanoin, henkilöitä. Daria Melnikovalta (Latvia, 1984) esille asetetaan toimiva baari, jonka kapean kuunsirpin muotoista baaritiskiä pitää pystyssä hutera kasa valkoisia posliinikuppeja ja lautasia. Oman tilansa saa Madlen Hirtentreun (Viro, 1993) installaatio, jossa katsoja kohtaa lasitetuista keraamisista fragmenteista koostuvan ryömivän olennon ja riippuvan silikonisen kasvin.
Instalaatiokuva. Madelen Hirtentreu ja Miska Kukkohovi. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Näyttely tarkastelee myös liikkuvaa kuvaa, ja sen mahdollisuuksia omaksua pinnallisuus kriittisenä asentona. Marikki Hakolalta (Suomi, 1960) esitämme kolme varhaista videoteosta (vuosilta 1984, 1988 ja 1993). Teoksissa ilmennetään poliittisia ja eksistentiaalisia jännitteitä moninaisia kuvallisia strategioita (fragmentaarisen mainoskuvaston käyttö, ylellisen kerroksellinen editointi ja nykytanssi-kollaboraatio) hyödyntäen. Viktor Timofeev (Latvia/Yhdysvallat, 1984) on luonut videokellon modulaarisesta aakkostosta. Jokainen kirjain on neljään osioon jaettu moduuli, jonka osiot kääntyvät ja vaihtavat paikkaa koreografisen hallintojärjestelmän alaisina.
Installaatiokuva. Vasemmalta oikealle: Rait Prääts, Gabrielė Adomaitytė, Vuktor Timofeev, Miska Kukkohovi, Daria Melnikova, Justinas Vilutis. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Näyttelyn ainoa valokuvaaja, Justinas Vilutis (Liettua/Ranska, 1991), työskentelee sekä mainoskuvauksen että vapaan ilmaisun parissa. Nämä taiteilijoille 1800-luvun puolivälistä alkaen mahdolliset ristiriitaiset työn muodot luovat jännitteen, josta rakentuu Vilutisin kuvien syvyys ja epäsyvyys. Yksi valokuvista on painettu näyttelyn julisteeseen.
”Shallow Springs” on järjestetty yhteistyössä Liettuan Ruotsin, Suomen ja Tanskan kulttuuriattasean kanssa sekä Liettuan kulttuuri-instituutin tuella.
Daria Melnikova, Palette: Bar, 2019, puu, mitalli, lasi, muut materiaalit. Valokuvaaja: Jussi Tiainen
Alaviite:
”Amber Road” on englanninkielinen nimi muinaiselle kauppareitille, joka hyödynsi jokia, esimerkiksi Vistula (Puola) ja Dnipro (Ukraina), meripihkan kuljetukseen Baltian rannoilta välimerelle 1400-luvulta eea. alkaen. ”Amber Miles” oli Lithuanian Airlines -lentoyhtiön (lakkautettu, lensi vuosina 1991–2009) kanta-asiakasohjelman nimi.
Av någon anledning tänkte de först kalla utställningen Amber. Bärnsten som naturresurs, souvenir, väggfärg eller slumpmässigt bevarade myggor fulla med dinosaurieblod, som i sin tur leder till Jurassic Park.
De fantiserar om en kurator med samma namn. Amber Road, kanske. Eller Amber Miles. Hon är på turné i Baltikum och Norden: en lång resa från Los Angeles till Vilnius och uppåt genom Riga och Tallinn till Helsingfors, på jakt efter inspiration. Därefter Ibiza, för avkoppling och andra nöjen.
Installationsbild. Verk av (från vänster till höger) Rait Prääts, Gabrielė Adomaitytė, Viktor Timofeev, Miska Kukkohovi, Daria Melnikova, Justinas Vilutis och Milla Aska. Fotograf: Jussi Tiainen
Kanske kommer Amber från en liten brunnsort med något gåtfullt över sig. Shallow Springs, Wyoming. Shallow Springs, Arizona. Hon lämnade småstaden och kom upp sig i konstvärlden men kan fortfarande drömma mardrömmar om det som hände i Shallow Springs.
På sin rundresa i den baltisk-nordiska zonen ser Amber Miles sådant som andra kuratorer inte lyckats se. En regional översikt utan de typiska postsovjetiska arkiven och sparsmakat mysiga lutherska interiörerna, utan mystifierade anknytningar till mossor och lavar eller ansträngda försök att marknadsföra den ena eller andra staden som det nya Berlin.
Amber njuter och har kul. Dessa nya platser ger ett överdådigt och förtrollande intryck på henne. Kanske för att det är just hon som är där. Hon dansar. Folk tänker för mycket, tänker hon. Några nya baltiska vänner erbjuder henne en supertunn cigarett. “Is it a Vogue?”, frågar hon. ”No, a Glamour”, svarar vännerna.
Installationsbild. Verk av (från vänster till höger) Rait Prääts, Justinas Vilutis, Elvyra Kairiūkštytė, Gabrielė Adomaitytė, Rait Prääts, Daria Melnikova och Justinas Vilutis. Fotograf: Jussi Tiainen
Vissa utställningar kan bäst beskrivas som fiktion, särskilt när de inte berör något bestämt tema men ändå har sammanställts av olika politiska eller andra orsaker.
I själva verket har Shallow Springs tre kuratorer: Kohtas verksamhetsledare Anders Kreuger (Sverige/Finland, 1965) och konstnärerna Jaakko Pallasvuo (Finland, 1987) och Miša Skalskis (Litauen/Finland, 1994). Tillsammans har vi valt tolv konstnärer, tre vardera från Finland, Estland, Lettland och Litauen. Några av dem kan anses ”unga” eller ”debuterande” medan andra redan befinner sig mitt i karriären. Dessutom medverkar två mer etablerade konstnärer från varje land, och bland dessa är två, grafikerna Māris Ārgalis från Lettland och Elvyra Kairiūkštytė från Litauen, avlidna sedan ett femtontal år.
Installationsbild. Verk av (från vänster till höger) Anna Škodenko , Rait Prääts och Gabrielė Adomaitytė. Fotograf: Jussi Tiainen
Varför göra en finsk-baltisk utställning nu? Varför basera utställningar på nationell tillhörighet? Varför inbjuda unga konstnärer som gästkuratorer? Varför överhuvudtaget detta intresse för ålder? Vad kan översiktsutställningar egentligen åstadkomma?
Kohta beslöt att det vore meningsfullt att visa finska och baltiska konstnärer tillsammans som ett tecken på solidaritet under ett krig som träffat vår del av världen på djupet. Beslutet var både pragmatiskt och känslostyrt. Och när vi ändå gör en ”geopolitisk” utställning kan vi lika gärna använda en enkel rättvisemodell som tecken på ömsesidig respekt: samma antal konstnärer för alla inblandade länder.
Vårt fokus på ungdom handlar mindre om att skildra ”den unga scenen” eller ”en ny generation” och mer om en önskan att visa konstnärer som inte stelnat i en tillrättalagd självbild – något vi också anser stämma för de deltagande konstnärer som är födda på femtio- eller sextiotalen. Unga konstnärer får oss tänka på framtider. Vi kan inte veta vad som kommer att ske med dem, men vi har våra förväntningar.
Installationsbild. Verk av (från vänster till höger) Marikki Hakola, Milla Aska, Anna Škodenko och Rait Prääts. Fotograf: Jussi Tiainen
Vi betraktar utställningar som en egen konstform där den avgörande frågan är ”hur?” snarare än ”vad?”. Kruxet är inte att utforma en passande inramning utan att liva upp den med kompromisslös intensitet och ett lätt handlag. En viss kontraintuitiv optimism kan krävas för att skapa rätt vibrationer. Det är en orsak till att Kohta har inbjudit två konstnärer, som båda känner de baltiska länderna väl, för att hjälpa oss tänka ut och genomföra Shallow Springs.
Genom att välja konstnärer som inte är rädda för det grunda och ytliga slår vi ett slag för bildkonstens bildmässighet. Hur kan saker och ting visas som vi uppfattar dem och påverkas av dem, estetiskt och emotionellt? Hur samverkar de och hur motverkar de varandra? Stil är inte nödvändigtvis djupsinnigt, vare sig i utställningar eller i andra sammanhang. Ändå tappar konsten fotfästet varje gång den inte lyckas visa sig stilfull – eller glömmer hur viktigt stil är för konstvärlden och hela samhället.
Installationsbild. Verk av (från vänster till höger) Viktor Timofeev, Miska Kukkohovi, Daria Melnikova, Justinas Vilutis och Milla Aska. Fotograf: Jussi Tiainen
Vi har tre unga målare i utställningen. Gabrielė Adomaitytė (Litauen/Nederländerna, 1994) har funnit sin styrka i abstraherade figurer – eller figurativa abstraktioner – som hon låter ta plats på stora, uppfinningsrikt installerade dukar. Milla Aska (Finland, 1993) monumentaliserar excentriska bilderboksbilder av vandrande blommor och himlakroppar med mänskliga ansikten i svagt dissonanta nyanser av tunt och torrt påstruken oljefärg. Miska Kukkohovi (Finland, 2001) omvandlar ett samtida, ytterst medialiserat bildtänkande till ett personligt måleriskt språk som helt bygger på förbindelsen mellan hjärnan, ögat och handen.
Anna Škodenko, One upon a Time I Knew a Person…, 2019, installation i tre delar, vardera 150,7 × 185,2 × 30 cm. Fotograf: Jussi Tiainen
Alla tre kanaliserar på olika sätt den magiska realism och psykosomatiska vitalism vi ser hos många av sjuttio- och åttiotalens baltiska grafiker. Tydliga exempel är Māris Ārgalis (Lettland, 1954–2008), vars litografiska spelkort med insektstema lånats från Lettiska konstnärsförbundets museum i Riga, och Elvyra Kairiūkštytė (1950–2006), vars fritt flödande bildvärld kan upplevas i linoleumsnitt och teckningar lånade från MO-museet i Vilnius.
Installationsbild med verk av Madlen Hirtentreu och Miska Kukkohovi. Fotograf: Jussi Tiainen
Ytterligare en underavdelning i utställningen är konstnärer som smälter samman olika slags bilder (tecknade, målade, modellerade) och föremål (handgjorda, fabrikstillverkade eller helt enkelt upphittade) i hybrida tredimensionella assemblage eller installationer. Vi har ett generöst urval verk, i målat glas eller i betong med återanvända kretskort och annat datorskrot, av Rait Prääts (Estland, 1952). Vi har ett lika kompromisslöst verk av Anna Škodenko (Estland, 1986), en ”skärmvägg” av klädesplagg som står för mänskliga gestalter eller, i hennes tolkning, personer. Vi har en fungerande bar av Daria Melnikova (Lettland, 1984), formad som en tunn månskära och balanserande på en ranglig stapel av vita porslinskoppar och fat. I ett särskilt rum har vi en installation med glaserade keramiska brottstycken av en varelse som krälar på golvet och en upprätt växtliknande silikongestalt, båda av Madlen Hirtentreu (Estland, 1993).
Installationsbild med verk av Madlen Hirtentreu och Miska Kukkohovi. Fotograf: Jussi Tiainen
Utställningen försöker också sätta fingret på hur den rörliga bilden kan framhäva det grunda eller ytliga som kritisk hållning. I tre tidiga videoverk från 1984, 1988 och 1993 uppvisar Marikki Hakola (Finland, 1960) olika visuella strategier (ultrakorta klipp från tevereklam, smäktande bildredigering och samarbete med en samtida danstrupp) för att gestalta politiska och existentiella farhågor. Viktor Timofeev (Lettland/USA, 1984) har konstruerat en videoklocka runt ett alfabet där varje bokstav är en modul indelad i fyra segment som roterar enligt ett koreograferat mönster.
Installationsbild med verk (från vänster till höger) av Rait Prääts, Gabrielė Adomaitytė, Elvyra Kairiūkštytė, Viktor Timofeev, Miska Kukkohovi, Daria Melnikova och Justinas Vilutis. Fotograf: Jussi Tiainen
Den enda fotografen i utställningen är Justinas Vilutis (Litauen/Frankrike, 1991). Han arbetar med både produktreklam och fritt skapande – möjligheter som varit öppna för konstnärer sedan 1800-talets mitt och som ger hans bilder både ytlighet och djup. Vi använder en av dem på utställningsaffischen.
Shallow Springs har anordnats i samarbete med Litauens kulturattaché i Sverige, Finland och Danmark och med stöd från Litauiska kulturinstitutet.
Daria Melnikova, Plette Bar, 2019 trä, metall, glas, andra material, olika mått. Fotograf: Jussi Tiainen
Fotnot:
Bärnstensvägen (the Amber Road) var under antiken en handelsväg för bärnsten som från 1600-talet f.Kr. forslades från Östersjöns östra stränder till Medelhavsområdet längs floder som Wisła (i Polen) eller Dnipro (i Ukraina). Amber Miles var bonusprogrammet för det nu nedlagda Lithuanian Airlines, i luften från 1991 till 2009.
