HOME EXHIBITIONSJUHA PEKKA MATIAS LAAKKONEN: OSAN OTTO

Juha Pekka Matias Laakkonen: Osan otto

Juha Pekka Matias Laakkonen (1982, lives in Helsinki) is probably the best-known Finnish artist who, until his exhibition at Kohta, had never exhibited in Finland. In the meantime, he had built a following internationally (with exhibitions in London, Antwerp and elsewhere) for his uncompromising meditations on civilisation and sustainability, form and endurance, thought and objecthood.

It is part of Laakkonen’s contextual complexity and complicity that he almost always tricks us into using one of the most persistent clichés in art writing: ‘At first it looks like X, but be more attentive, and you’ll see that it is actually Y…’ His work appears to be ‘about nature’, in the sense that he uses natural materials (wood, wool, other fibres, animal skins sometimes) and submits them to extraordinarily time-consuming routines of whittling down or building up, aided at most by simple tools (a needle, perhaps, or a knife or axe or saw). Yet it is precisely this withdrawal of his work from the impositions of hyper-connected contemporaneity that allows Laakkonen to speak of (and challenge) the limits of the natural and of human agency over it. These are ultra-contemporary concerns.

Osan otto, the work launching Laakkonen’s visibility in Finland, illustrates his concerns on a rather monumental scale. It consists of a freshly felled pine tree, dragged just next to Kohta’s entrance, and a dish (something in-between a dinner plate and a soup bowl) carved from a segment of its trunk, which was cut as closely as possible to the ground. The end of the resulting log, and the surface of the stub that remains in an undisclosed location, are also carved to shapes that would make it possible to stack all three elements back together. The concave surface of the stump could accommodate the dish, which in turn could welcome the convex end of the trunk back into the whole that ceased to exist when the tree was felled.

Juha Pekka Matias Laakkonen, Osan otto, 2017, fir tree, wooden disc, shavings, sawdust. Photo: Jussi Tiainen

Juha Pekka Matias Laakkonen, Osan otto. Photo: Jussi Tiainen

Juha Pekka Matias Laakkonen, Osan otto. Photo: Jussi Tiainen

Juha Pekka Matias Laakkonen, Osan otto. Photo: Jussi Tiainen

Juha Pekka Matias Laakkonen, Osan otto. Photo: Jussi Tiainen

When we know this, we also see how interesting and important the word becomes in Laakkonen’s work. He has divided this tree – an any-tree-whatever standing for the World Tree or the Tree of Life – into three parts, which stand for the tenses of the verbal system and at the same time for the levels of the shamanic order: stub/past/netherworld; dish/present/earth; log/future/heaven. The material for Osan otto is not just its wooden components and their names, but just as much the title. It means ‘the taking of a part’ or ‘partaking’, but it is also the commonly used expression for ‘condolence’. Moreover, let’s not forget the whittling down of bureaucratic resistance to its realisation and the building up of communal engagement for its presence through responsible negotiation with the appropriate authorities.

Juha Pekka Matias Laakkonen’s Osan otto was shown courtesy of the artist and Corvi-Mora, London.

 

Juha Pekka Matias Laakkonen: Osan otto

Juha Pekka Matias Laakkonen (s. 1982, asuu Helsingissä) on luultavasti tunnetuimpia suomalaisia taiteilijoita, joiden töitä ei ole, tähän mennessä, nähty Suomessa. Hänen tinkimättömät pohdintansa sivilisaatiosta ja kestävyydestä, muodosta ja sietokyvystä, ajattelusta ja esineellisyydestä, ovat keränneet Laakkoselle seuraajia kansainvälisesti hänen Lontoossa, Antwerpenissa ja muualla nähtyjen näyttelyjensä myötä.

Osa Laakkosen kontekstuaalisuuden käytön monitahoisuutta ja taidokkuutta on se, miten hän lähes hämää meitä käyttämään taidekirjoittamisen sitkeimpiä kliseitä: ”aluksi se näyttää X:ltä, mutta mitä tarkemmin katsot, huomaatkin, että se onkin Y..” Hänen teoksensa vaikuttavat ”käsittelevän luontoa”, koska hän käyttää teoksissaan luonnonmateriaaleja (puuta, villaa, kuituja, joskus eläinten nahkoja) ja asettaa ne äärimmäisen aikaa vievien kuluttamisen ja rakentamisen rutiinien armoille, jotka toteutetaan mahdollisimman yksinkertaisin työvälinein (neula, ehkä, tai puukko tai kirves tai saha). Kuitenkin juuri hänen vetäytymisensä nykyajan hyperverkottuneisuuden vaateista antaa Laakkoselle mahdollisuuden käsitellä ja haastaa luonnon/luonnollisuuden rajoja ja ihmisen toimijuutta suhteessa luontoon. Nämä ovat äärimmäisen ajankohtaisia kysymyksiä.

Osan otto, Laakkosen ensimmäinen Suomessa esitettävä teos, kuvaa hänen huolenaiheitaan monumentaalisessa mittakaavassa. Teos koostuu tuoreeltaan kaadetusta männystä, joka on raahattu lähelle Kohtan sisäänkäyntiä, ja astiasta (jotain lautasen ja keittokulhon väliltä), joka on kaiverrettu saman mäntypuun rungosta, joka on katkaistu mahdollisimman läheltä maata. Jäljelle jääneen rungon pää ja kannon pinnat, joka on jätetty paikkaan, missä puu kaadettiin, ovat myös kaiverrettu astian muotoon, niin, että puun kolme osaa voitaisiin koota päällekkäin yhteen. Kannon kovera pinta mahduttaisi itseensä astian, joka taas ottaisi vastaan puunrungon kuperan pinnan, näin täydentäen kokonaisuuden, joka lakkasi olemasta, kun puu kaadettiin.

Kun tiedämme tämän, näemme, miten kiinnostavaksi ja tärkeäksi sana muuttuu Laakkosen teoksessa. Hän on jakanut puun – eräänlainen mikä-tahansa-puu, joka edustaa mytologista maailmanpuuta tai elämänpuuta – kolmeen osaan, jotka kuvaavat puhutun kielen kolmea aikamuotoa ja shamanistisen maailmankuvan tasoja: kanto/menneisyys/alamaailma; astia/nykyisyys/maa; runko/tulevaisuus/taivas. Osan oton materiaalina eivät ole vain teoksen puuosat ja niiden nimet, vaan yhtä paljon teosnimi, joka merkitsee niin osan pois ottamista ja osallistumista kuin surunvalittelua. Ei sovi myöskään unohtaa teoksen toteuttamiseen vaadittua byrokratian koettelua ja tarvittua yhteisöllistä osallistumista ja vastuullista neuvottelua auktoriteettien kanssa.

Juha Pekka Matias Laakkosen Osan otto esitetään taiteilijan ja Corvi-Moran, Lontoo, luvalla.

Juha Pekka Matias Laakkonen: Osan otto

Juha Pekka Matias Laakkonen (1982, bor i Helsingfors) är förmodligen den mest välkände finske konstnär som aldrig, förrän hans verk invigde Kohta, ställt ut i Finland. Under tiden hade han skapat sig en position internationellt (genom utställningar i London, Antwerpen och på andra håll) med sina kompromisslösa meditationer över civilisation och hållbarhet, form och uthållighet, tänkande och föremålslighet.

Det är en del av Laakkonens kontextuella komplexitet och konstfärdighet att han nästan alltid får oss att använda en av konstkritikens mest seglivade klichéer: ”Först verkar det vara X, men se efter ordentligt så upptäcker du att det egentligen är Y…” Hans verk tycks ”handla om naturen” eftersom han använder naturmaterial (trä, ull, andra fibrer, djurhudar någon gång) och underkastar dem utomordentligt tidskrävande rutiner som nöter ner eller bygger upp dem, aldrig med hjälp av mer än enkla redskap (en nål, kanske, eller en kniv eller yxa eller såg). Ändå är det just genom att hålla denna distans till den omåttligt nätverksorienterade samtidens påstridiga krav som Laakkonen kan beröra (och utmana) gränserna för det naturliga och för människans makt över det. Verkligen högst aktuella frågor.

Osan otto, verket som inleder Laakkonens synlighet i Finland, lyfter på ett närmast monumentalt sätt fram de frågor som berör honom. Det består av en nyligen fälld tall som släpats ända fram till Kohtas entré och av ett fat (påminnande om en djup sopptallrik) som täljts ur en skiva från dess stam, kapad så nära marken som möjligt. Änden på den fällda stammen, och ytan på stubben som blivit kvar på en icke namngiven plats, täljs också till former som skulle göra det möjligt att sammanfoga alla tre elementen igen. Stubbens konkava yta kunde omsluta fatet, som i sin tur kunde välkomna stammens konvexa ände tillbaka till den helhet som tog slut till när trädet fälldes.

När vi vet detta inser vi också hur intressant och viktigt ordet blir i Laakkonens konstnärskap. Han har delat sitt träd – ett träd vilket som helst som står för Världsträdet eller Livets träd – i tre delar, som står för verbsystemets tempusformer och samtidigt för den schamanistiska världsordningens nivåer: stubben/dåtiden/underjorden; fatet/nutiden/den synliga världen; stammen/framtiden/himlen. Materialet för Osan otto är inte bara beståndsdelarna av trä och deras namn utan också titeln. Den betyder både ”att ta en del” och (om båda dess komponenter skrivs ihop) ”deltagande”, ett ord som kan användas t.ex. i kondoleansbrev. Låt oss inte heller glömma hur det byråkratiska motståndet mot verkets genomförande nötts ned, och det allmännas engagemang för dess närvaro byggts upp, genom ansvarsfulla underhandlingar med berörda myndigheter.

Juha Pekka Matias Laakkonens Osan otto visas med benäget tillstånd av konstnären och Corvi-Mora i London.