Kohta’s last exhibition period in 2025 is dedicated to the Kraków-based Polish artist Marek Chlanda (1954), who is well known for his drawings, other works on paper, sculptures and multi-media installations and has been active on the Polish and international scenes since the mid-1970s.
‘Art is not a private affair. If the motifs of my work are eminently personal and cannot become the motifs of the observer, then the work is invalid. Art needs your eyes against my wall.’1
Marek Chlanda wrote this in 1993. Then he was 39, now he is 71. He lives in Kraków where he has a studio, which I visited in February, but he also spends time in Konin in central Poland. He has access to a house there and has just had a new storage built for many of his works.
Installation view of ‘Marek Chlanda: Goodnight and other works’. Photographer: Jussi Tiainen
Most of them could and should be characterised as drawings or sculptures. His very first exhibition, in the Polish town of Cieszyn in 1976, was titled ‘The First Four Drawing Series’ but already the next one, ‘Series XIII’ in Kraków two years later, contained works such as Unnamed Sculpture (1977, now destroyed).
Chlanda has also made various kinds of installations and longer-duration projects, such as his School of Utopia in Kraków in 2017–18, in collaboration with his son Marcin, and collaborated with other artists, like when he made the work Dzień dobry/Buenos días together with the Spanish choreographer and dancer Elizabeth Brodin in 1995.
About his art-making he has said this, touching on both drawing and sculpture: ‘It’s true that I’m absolutely in favour of materialism. I believe that everything can be expressed through matter. Yet, on the other hand, I know that the essence of art lies in mystery. Thus, all the material means can barely touch on these things… To tell you the truth, I don’t have it all down yet. I’m just giving signals.’2
Chlanda has had a long international career, exhibiting at the Paris Biennials of 1980 and 1982 and at the first Gwangju Biennial in Korea in 1995, teaching in Bergen in the mid-1980s and maintaining studios in cities like Barcelona, Copenhagen, Ghent or Paris at different times. It would be unfair to call him a well-kept secret of the Polish scene, but this is somehow how it feels. Hardly any of my Polish fellow curators have brought Chlanda up in conversation, and when I have insisted to ask about him their reaction has usually been something like ‘I see you’ve done really deep research here.’
This insistence comes from my own experience of stumbling over his work, quite literally. I first saw it 30 years ago, in the group exhibition ‘Where Is Abel, Thy Brother?’ curated by Anda Rottenberg at Zachęta in Warsaw. It was a floor piece that I almost walked into, containing at least one plaster or cardboard mask with a long, beak-like nose and at least a few goose or peacock feathers stripped down to their pens and glued together to form antennae that somehow illustrated lines of flight or thought. I can’t double-check this memory image, because Chlanda himself has no photograph of this lost work and couldn’t even recall its title when I asked him about it.
Installation view of ‘Marek Chlanda: Goodnight and other works’. Photographer: Jussi Tiainen
My next chance encounter with him involved another floor piece. Made of wood, plaster and waxed cardboard, Via Condotti (1987) had found its way into the museum collection of M HKA in Antwerp and I had the chance to exhibit it there in 2012.
Why am I telling you these details? And why am I, after eight years of writing these press releases anonymously, suddenly addressing you with first-person intimacy? Because I can’t find a better way to introduce this highly subjective but also very timely exhibition. The correct answer to the question ‘Why Marek Chlanda in Helsinki now?’ is, I think, ‘When else?’ He has only exhibited in Finland once before, at the Biennale Balticum in Rauma in 1994. The world is becoming a more dangerous place and it is time for Kohta to share things that we would otherwise regret not having brought here. For me the fundamental principle of exhibition programming is this: Don’t try to guess what audiences want to see, offer them what you find extraordinary. There is a rather big chance that they will agree with you.
Marek Chlanda, Dobranoc (Double Head), 1995. Wax, iron, paster, wood, 31 × 40 × 20 cm
After having followed Mr. Chlanda’s work at a distance for 30 years, I wrote him a letter early this year and asked for a meeting. I told him that I was particularly captivated by Dobranoc (Goodnight), a series of originally seven sculptures that were first displayed in four dimly lit rooms at the Centre for Contemporary Art Ujazdowski Castle in Warsaw in 1996. Inspired by the eerie dream-like spirit and atmosphere in Goya’s Los Caprichos, these are hulky silhouettes of waxed cardboard held upright by metal hoops, with masks attaching themselves to them – or haunting them, or perhaps just slumbering, true to the nocturnal and corporeal nature of the ensemble.
Again, these masks are sprouting stripped feather antennae. ‘Something is coming out of my mouth, and it’s caught by your eyes and ears… How can this be shown? I came up with the idea of showing that vitality by way of the appendages leading out of the masks.’3
For our exhibition, Chlanda has managed to retrieve and restore two of the Goodnight pieces, thereby bridging the 29-year gap to another time, more different to ours than we probably wish to acknowledge. Showing them here and now is, to me, an attempt at creating an ‘underground connection’ with the freer and more optimistic 1990s, much like the ‘secret bond’ between Poland and Spain that Chlanda references by channelling Goya – and that Joseph Conrad, born Józef Teodor Konrad Korzeniowski, mentioned in private letters. What the author of Heart of Darkness had in mind was the two countries’ struggle against their larger neighbours Russia and France.
In addition, Chlanda has brought together other sculptures that embody the post-conceptual searching of that distant period, from Untitled Sculpture No. 14 (1991) to Hasta la muerte (1996). Like the works in the Goodnight series, they are at the same time non-metaphorical (insisting on their physical and material presence) and theatrical (cloaking themselves in faint mystery).
Marek Chlanda, from the series Environment (of Fury), 2024–ongoing. Maritime maps, carboard packaging. Photographer: Jussi Tiainen
To complete the connection between then and now, we also show some of Chlanda’s most recent works, for which he has used international maritime maps and fragments of various kinds of cardboard packaging cut and arranged into clusters speaking to us through organic geometry. They are part of a larger work in progress, started in 2024 and titled Environment (of Fury).
The exhibition is co-financed by the Ministry of Culture and National Heritage of the Republic of Poland, through the Adam Mickiewicz Institute, and by the Embassy of Poland in Helsinki. We are grateful for this support, and for the pleasant collaboration with Aneta Prasal-Wiśniewska at the Institute and Katarzyna Drozd at the Embassy.
Helsinki, October 2025
Anders Kreuger
Director of Kohta
Notes
1 Marek Chlanda, ‘Jacob’s Dream of Beth-El’, in Marek Chlanda: Sculptures and Drawings. Tel Aviv: Tel Aviv Museum of Art, 1993, p. 18.
2 ‘An Artist-Amator: Marek Chlanda Interviewed by Jarosław Suchan’, in Marek Chlanda: Drawings and Sculptures 1978–1999. Kraków: Bunkier Sztuki Contemporary Art Gallery, 1999, p. 12.
3 Ibid.
Kohtan vuoden viimeinen näyttelyjakso on omistettu Krakowassa asuvalle puolalaiselle taiteilijalle Marek Chlandalle (1954), joka on tunnettu piirustuksistaan, muista paperiteoksistaan, veistoksistaan ja multimediainstallaatioistaan. Chlanda on ollut aktiivinen puolalaisella ja kansainvälisellä taidekentällä 1970-luvun puolivälistä lähtien.
”Taide ei ole yksityisasia. Jos aiheeni ovat niin henkilökohtaisia, että niistä ei voi tulla katsojan aiheita, teos menettää merkityksensä. Taide tarvitsee sinun silmiäsi minun seinääni vasten.”1
Näin Marek Chlanda kirjoitti vuonna 1993. Hän oli tuolloin 39-vuotias, nyt hän on 71. Hän asuu Krakovassa, missä hänellä on ateljee, jossa vierailin helmikuussa, mutta hän viettää aikaa myös keskisessä Puolassa sijaitsevassa Koninin kaupungissa. Hänellä on siellä käytössään talo ja juuri valmistunut varasto monille teoksilleen.
Näkymä näyttelystä ”Marek Chlanda: Goodnight and other works”. Valokuva: Jussi Tiainen
Suurinta osaa Chlandan teoksista voisi ja pitäisi luonnehtia piirustuksiksi tai veistoksiksi. Hänen ensimmäinen näyttelynsä pidettiin puolalaisessa Cieszynin kaupungissa vuonna 1976, ja sen nimi oli Neljä ensimmäistä piirustussarjaa, mutta jo seuraava näyttely, Sarja XIII, joka pidettiin Krakovassa kaksi vuotta myöhemmin, sisälsi sellaisia töitä kuin Nimetön veistos (1977, tuhoutunut).
Chlanda on tehnyt myös monenlaisia installaatioita ja pidempikestoisia projekteja, kuten poikansa Marcin kanssa yhteistyössä vuosina 2017–2018 Krakovassa toteutettu Utopiakoulu. Hän on työskennellyt yhdessä myös muiden taiteilijoiden kanssa. Yksi esimerkki tästä on teos Dzień dobry/Buenos días, jonka Chlanda toteutti yhdessä espanjalaisen koreografin ja tanssijan Elizabeth Brodinin kanssa vuonna 1995.
Taiteen tekemistään – tarkoittaen niin piirustusta kuin kuvanveistostakin – Chlanda on kuvaillut seuraavasti: ”On totta, että puolustan täysin rinnoin materialismia. Uskon, että kaikki on mahdollista ilmaista aineen kautta. Toisaalta kuitenkin tiedän, että taiteen olemus on juuri mysteerissä. Aineelliset keinot pystyvät vain hädin tuskin tavoittamaan näitä asioita… Totta puhuakseni en ole tästä kaikesta vielä ihan perillä. Lähetän vain signaaleja.”2
Chlandalla on ollut pitkä kansainvälinen ura. Hän osallistui Pariisin biennaaliin vuosina 1980 ja 1982 sekä ensimmäiseen Gwangju Biennaleen Koreassa vuonna 1995. Hän opetti Bergenissä 1980-luvun puolivälissä, ja hänellä on ollut ateljeita eri aikoina muun muassa Barcelonassa, Kööpenhaminassa, Gentissä ja Pariisissa. Olisi epäreilua kutsua häntä Puolan taidepiirien hyvin varjelluksi salaisuudeksi, mutta siltä hän välillä tuntuu. Vain hyvin harva puolalaisista kuraattorikollegoistani on ottanut Chlandan kanssani puheeksi, ja kun olen itsepintaisesti yrittänyt kysellä hänestä, on reaktio yleensä ollut jotakuinkin: ”Oletpa sinä tehnyt perinpohjaista selvitystyötä.”
Itsepintaisuuteni johtuu siitä, että koen toistuvasti törmääväni hänen töihinsä – kirjaimellisesti. Näin ensimmäistä kertaa hänen teoksensa kolmekymmentä vuotta sitten Anda Rottenbergin kuratoimassa ryhmänäyttelyssä Gdzie jest brat twój Abel? (Missä on Abel, veljesi?) Zachęta-museossa Varsovassa. Kyseessä oli lattialle aseteltu teos, johon olin vähällä kompastua ja joka sisälsi ainakin yhden kipsi- tai kartonkinaamion, jolla oli pitkä nokkaa muistuttava nenä, sekä vähintään muutaman hanhen- tai riikinkukonsulan, jotka oli liimattu yhteen niin, että ne muodostivat jollain tapaa paon tai ajatuksen viivoja kuvastavia tuntosarvia. En voi varmistaa muistoani oikeaksi, koska Chlandalla ei ole tästä kadonneesta työstä valokuvaa, eikä hän pystynyt muistamaan edes sen nimeä, kun kysyin häneltä asiasta.
Näkymä näyttelystä ”Marek Chlanda: Goodnight and other works”. Valokuva: Jussi Tiainen
Seuraavassa kohtaamisessamme oli mukana jälleen lattiateos. Puusta, kipsistä ja päällystetystä kartongista tehty Via Condotti (1987) oli päätynyt M HKA:n kokoelmiin Antwerpeniin, ja sain vuonna 2012 tilaisuuden asettaa sen sinne näytteille.
Miksi kerron näistä yksityiskohdista? Ja miksi sen jälkeen, kun olen kahdeksan vuoden ajan kirjoittanut näitä lehdistötiedotteita anonyymisti, puhunkin yhtäkkiä yksikön ensimmäisessä persoonassa? Koska en keksi parempaa tapaa esitellä tätä hyvin subjektiivista mutta samalla erittäin ajankohtaista näyttelyä. Oikea vastaus kysymykseen ”Miksi esitellä Marek Chlandaa Helsingissä juuri nyt?” on mielestäni ”Milloin muulloin?”. Hänen töitään on ollut esillä Suomessa vain kerran aiemmin, Rauma Biennale Balticumissa vuonna 1994. Maailma on muuttumassa koko ajan vaarallisemmaksi paikaksi, ja Kohtan on nyt aika jakaa asioita, joiden tänne tuomatta jättäminen jäisi kaduttamaan meitä. Minulle näyttelyiden rakentamista ohjaava periaate on pohjimmiltaan tämä: älä yritä arvailla, mitä yleisö haluaa nähdä, vaan tarjoa heille sitä, mikä omasta mielestäsi on erityistä. Melko suurella todennäköisyydellä yleisö on kanssasi samaa mieltä.
Marek Chlanda, Dobranoc (Double Head), 1995. Vaha, rauta, kipsi, puu, 31 × 40 × 20 cm
Olen seurannut Marek Chlandan työskentelyä etäältä kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta alkuvuodesta kirjoitin hänelle kirjeen ja ehdotin tapaamista. Kerroin hänelle, että minua kiehtoi erityisesti Dobranoc (Hyvää yötä), alun perin seitsemän veistoksen sarja, joka oli ensimmäistä kertaa näytteillä neljässä hämärästi valaistussa huoneessa Ujazdów-linnan nykytaiteen keskuksessa Varsovassa vuonna 1996 ja joka on innoittunut Goyan Los Caprichos -sarjan aavemaisesta ja unenomaisesta tunnelmasta. Noissa päällystetystä kartongista tehdyissä ja metallivantein pystyssä pysyvissä suurissa hahmoissa on kiinni uhkaavia, tai kenties vain uinuvia naamioita, jotka korostavat kokonaisuuden yöllistä ja ruumiillista luonnetta.
Naamioista kasvaa jälleen ulos höyhenistä tehtyjä tuntosarvia. ”Suustani tulee ulos jotain, ja sinun silmäsi ja korvasi saavat siitä kiinni… Miten tämän voi näyttää? Sain idean ilmentää tuota elinvoimaa liitännäisinä, jotka tulevat ulos naamioista.”3
Näyttelyämme varten Chlanda on onnistunut saamaan käsiinsä ja entisöimään kaksi Hyvää yötä -sarjan veistosta rakentaen näin sillan 29 vuoden mittaisen etäisyyden yli toiseen aikaan, joka eroaa omastamme enemmän kuin kenties haluaisimme myöntää. Veistosten näyttäminen tässä ja nyt on minulle yritys luoda ”maanalainen yhteys” vapaampaan ja optimistisempaan 1990-lukuun, hyvin samanlainen kuin Puolan ja Espanjan välinen ”salainen side”, johon Chlanda viittaa kanavoimalla Goyaa – ja josta Joseph Conrad, syntymänimeltään Józef Teodor Konrad Korzeniowski, kirjoitti yksityisissä kirjeissään. Pimeyden sydämen kirjoittajalla oli mielessään molempien maiden kamppailut suurempia naapureita, Venäjää ja Ranskaa, vastaan.
Lisäksi Chlanda on asettanut koolle muita veistoksia, jotka ilmentävät tuon kaukaisen ajan jälkikäsitteellistä etsintää aina teoksesta Nimetön veistos nro 14 (1991) teokseen Hasta la muerte (1996). Kuten Hyvää yötä -sarjan teokset, ne ovat samaan aikaan ei-metaforisia (painottaen fyysistä ja aineellista läsnäoloaan) ja teatraalisia (verhoten itsensä hienovaraiseen mystiikkaan).
Marek Chlanda, sarjasta Environment (of Fury), 2024–jatkuu edelleen. Merikartat, pahvipakkaukset. Valokuva: Jussi Tiainen
Menneen ja nykyisyyden välisen yhteyden täydentämiseksi esittelemme myös joitain Chlandan viimeisimpiä töitä, joissa hän on käyttänyt kansainvälisiä merikarttoja ja palasia erilaisista kartonkipakkauksista. Työt on sommiteltu kimpuiksi, jotka puhuttelevat meitä orgaanisella geometriallaan. Teokset ovat osa laajempaa projektia nimeltään Environment (of Fury), joka käynnistyi vuonna 2024.
Näyttelyä rahoittavat Puolan kulttuuri- ja kansallisperintöministeriö Adam Mickiewicz -instituutin välityksellä sekä Puolan suurlähetystö Helsingissä. Olemme kiitollisia tästä tuesta sekä yhteistyöstä instituutin Aneta Prasal-Wiśniewskan ja lähetystön Katarzyna Drozdin kanssa.
Helsinki, lokakuu 2025
Anders Kreuger
Kohtan toiminnanjohtaja
Viitteet
1 Marek Chlanda, ”Jacob’s Dream of Beth-El”, teoksessa Marek Chlanda: Sculptures and Drawings. Tel Aviv: Tel Aviv Museum of Art, 1993, s. 18.
2 ”An Artist-Amator: Marek Chlanda Interviewed by Jarosław Suchan”, teoksessa Marek Chlanda: Drawings and Sculptures 1978–1999. Kraków: Bunkier Sztuki Contemporary Art Gallery, 1999, s. 12.
3 Ibid.
Kohtas sista utställningsperiod 2025 ägnas åt den i Kraków bosatte polske konstnären Marek Chlanda (1954). Han är välkänd för sina teckningar, andra verk på papper, skulpturer och multimediainstallationer och har varit aktiv på den polska och internationella scenen sedan mitten av sjuttiotalet.
”Konsten är ingen privatsak. Om motiven bakom mitt verk är så till den grad personliga att de inte kan bli betraktarens motiv, då saknar verket värde. Konsten behöver dina ögon mot min vägg.”1
Marek Chlanda skrev detta 1993. Då var han 39, nu är han 71. Han bor i Kraków, där han har en ateljé som jag besökte i februari, men han tillbringar också tid i Konin i centrala Polen. Han har tillgång till ett hus där och har just låtit bygga ett förråd för många av sina verk.
Installationbild av ‘Marek Chlanda: Goodnight and other works’. Fotograf: Jussi Tiainen
De flesta av dessa kan och bör betecknas som teckningar eller skulpturer. Hans allra första utställning, i den polska staden Cieszyn 1976, bar titeln De första fyra teckningsserierna men redan den följande, Serie XIII i Kraków två år senare, innehöll verk som Skulptur utan namn (1977, nu förstörd).
Chlanda har även genomfört olika slags installationer och långvariga projekt, som Utopiskolan i Kraków 2017–18 i samarbete med sonen Marcin, och samarbetat med andra konstutövare, som när han 1995 gjorde verket Dzień dobry/Buenos días tillsammans med den spanska koreografen och dansaren Elizabeth Brodin.
Om sin konst har han sagt detta, som ju berör både teckning och skulptur: ”Det är sant att jag helt och hållet står på materialismens sida. Jag tror att allting kan uttryckas genom materien. Fast å andra sidan vet jag att konstens kärna ligger i mysteriet. Alltså kan alla materiella medel bara nudda vid dessa ting… Sanningen att säga har jag inte allt på plats ännu. Jag skickar bara signaler.”
Chlanda har haft en lång internationell karriär. Han medverkade i Parisbiennalerna 1980 och 1982 och i den första Gwangjubiennalen i Korea 1995. Han undervisade i Bergen i mitten av åttiotalet och hade under olika tider ateljé i städer som Barcelona, Gent, Köpenhamn eller Paris. Det vore orättvist att kalla honom en välbevarad hemlighet i det polska konstlivet, men ibland känns det så. Knappast någon av mina polska kuratorskolleger har fört Chlanda på tal, och när jag har insisterar på att fråga om honom blir reaktionen oftast ungefär ”Jag ser att du att gått riktigt djupt in i förhållandena här.”
Att jag insisterar har att göra med min egen erfarenhet av att, nästan bokstavligen, snubbla över hans verk. Första gången detta skedde var för 30 år sedan, i Anda Rottenbergs grupputställning Gdzie jest brat twój Abel? (Var är Abel, din bror?) vid Zachęta i Warszawa. Det var ett golvverk som jag nästan gick rakt in i, och det innehöll åtminstone en gips- eller kartongmask med lång, näbbliknande näsa och åtminstone några gås- eller påfågelsfjädrar med avskurna fjun som limmats ihop till känselspröt för att på något sätt illustrera flykt- eller tankelinjer. Jag kan inte dubbelkolla denna minnesbild, för Chlanda har själv inget fotografi av det förlorade verket och kunde inte ens komma ihåg dess titel när jag frågade honom om den.
Installationbild av ‘Marek Chlanda: Goodnight and other works’. Fotograf: Jussi Tiainen
Mitt nästa tillfälliga möte med honom inbegrep också ett golvverk. Via Condotti (1987), gjort av trä, gips och vaxad kartong, hade hamnat i M HKA:s samling i Antwerpen och 2012 hade jag möjlighet att ställa ut det där.
Varför berättar jag dessa detaljer? Och varför använder jag nu, efter att i åtta år ha skrivit dessa pressmeddelanden anonymt, plötsligt första person singularis? Därför att jag inte kan komma på något bättre sätt att introducera denna mycket subjektiva men samtidigt högst angelägna utställning. Det korrekta svaret på frågan ”Varför visa Marek Chlanda i Helsingfors just nu?” är, tänker jag, ”När annars?” Han har bara ställt ut en gång tidigare i Finland, vid Biennale Balticum i Raumo 1994. Världen blir allt farligare och det är därför rätt tid för Kohta att dela med oss av sådant vi annars skulle ångra att vi inte tagit hit. För mig är grundprincipen för programläggning denna: Försök inte gissa vad publiken vill se, erbjud den istället vad du själv finner omistligt. Chansen är ganska stor att publiken kommer att hålla med.
Marek Chlanda, Dobranoc (Double Head), 1995, vax, järn, gips, trä, 31 × 40 × 20 cm
Efter att ha följt Marek Chlandas arbete på avstånd i 30 år skrev jag tidigare i år ett brev och bad att få träffa honom. Jag sade att jag var särskilt fängslad av Dobranoc (Godnatt). Denna svit om ursprungligen sju skulpturer, inspirerade av den kusligt drömlika stämningen och andemeningen i Goyas Los Caprichos, premiärvisades 1996 av Centrum för samtidskonst i Ujazdowski-slottet i Warszawa, i fyra svagt belysta rum. Det rör sig om imposanta gestalter i vaxad kartong uppspända på stålkrinoliner, med vidhäftande masker som kanske utgör ett hot eller kanske, med tanke på verkets nattliga och kroppsliga grundton, bara är slumrande.
Återigen har dessa masker försetts med känselspröt gjorda av fjäderpennor. ”Någonting kommer ur min mun, och det uppfångas av dina ögon och öron… Hur kan detta gestaltas? Jag kom på idén att ge uttryck för denna livskraft genom utväxterna som leder bort från maskerna.”3
För vår utställning har Chlanda lyckats spåra upp och restaurera två av verken i Godnatt. På så sätt överbryggas det 29-åriga avståndet till en annan tid, som skiljer sig mer från vår egen än vi förmodligen vill erkänna. Att visa verken här och nu är, för mig, ett försök att upprätta en ”underjordisk förbindelse” till det friare och mer optimistiska nittiotalet, i linje med det ”hemliga band” mellan Polen och Spanien som Chlanda åberopar genom att kanalisera Goya – och som Joseph Conrad, född Józef Teodor Konrad Korzeniowski, skrev om i privata brev. Vad författaren till Mörkrets hjärta åsyftade var båda ländernas kamp mot de större grannarna Ryssland och Frankrike.
Dessutom har Chlanda sammanfört andra skulpturer som förkroppsligar det post-konceptuella sökandet under denna avlägsna period, från Untitled Sculpture No. 14 (1991) till Hasta la muerte (1996). Liksom verken i Godnatt-sviten är de på samma gång icke-metaforiska (insisterande på sin fysiska och materiella närvaro) och teatraliska (insvepta i nedtonad mystik).
Marek Chlanda, ur sviten Environment (of Fury), 2024–. Sjökort, kartongförpackningar. Fotograf: Jussi Tiainen
För att slutföra förbindelsen mellan då och nu visar vi också några av Chlandas allra senaste verk, där han har använt internationella sjökort och brottstycken av olika slags sönderskurna kartongförpackningar. Dessa är samlade i klungor eller klasar och tilltalar oss med hjälp av organisk geometri.
Utställningen är delfinansierad av Republiken Polens ministerium för kultur och det nationella arvet, genom Adam Mickiewicz-institutet, och av Polens ambassad i Helsingfors. Vi är tacksamma för detta stöd, och för det angenäma samarbetet med Aneta Prasal-Wiśniewska vid institutet and Katarzyna Drozd vid ambassaden.
Helsingfors i oktober 2025
Anders Kreuger
Verksamhetsledare för Kohta
Noter
1 Marek Chlanda, ”Jacob’s Dream of Beth-El” i Marek Chlanda: Sculptures and Drawings. Tel Aviv: Tel Aviv Museum of Art, 1993, sid. 18.
2 ”An Artist-Amator: Marek Chlanda Interviewed by Jarosław Suchan” i Marek Chlanda: Drawings and Sculptures 1978–1999. Kraków: Galeria Sztuki Współczesnej Bunkier Sztuki, 1999, sid. 12.
3 Ibid.
