As part of Kohta’s collaboration with St. Chads in London and its initiator Benjamin Orlow, we are showing, in the studio, an excerpt from an installation by Stine Deja (Denmark, 1986). She is an artist who is gaining international visibility for her installations with constructed, found and moving-image components that may be regarded as figurative tableaux and are usually inspired by both science-fiction and state-of-the-art science.
‘I am interested in a rolling, unsettled present’, Deja says. This interest has often centred on transhumanism, a movement advocating the use of technology to overcome our biological limitations and attain a superior ‘posthuman’ state. The installation Thermal Womb (2019) originally consisted of five human-sized figures, wrapped in green thermal sleeping bags and suspended upside down inside stainless-steel trays stood on end in small mounds of terracotta-coloured sand. We show two of these units here, but without the sand.
Stine Deja, Thermal Womb, 2019. Photo: Jussi Tiainen
The preservable humanity of each figure is signalled by the cocoon-like shape of the sleeping bags and by a pair of eyes – it is hard to tell if they are also upside down or not – that we see on video screens placed where the face should be, under the laced-up thermal hoodies These eerily puppet-like sculptures double as credible illustrations of how one of the biggest companies within cryopreservation, Alcor, stores bodies before they are immersed into metal vats filled with liquid nitrogen. Hundreds of bodies across the world have been prepared for immortality in this way.
Deja has studied interactive design at the Kolding School of Design in Denmark and the moving image at the Royal College of Art in London. It is as if her work communicates a desire to unsettle the uncomfortable (to many) dictum that art is not about communication. Her special skill is to make us who believe in it doubt its fundamental truthfulness. Perhaps this is something visual art could and should be striving for after all, to find the most efficient ways of communicating an interest, an insight, an understanding.
If an artist – in this case Deja – is strongly engaged in an issue – in this case people’s desire for engineered self-enhancement – she should perhaps be doing precisely this: building her own visual grammar that allows her to attract and hold attention and to place cues in our field of vision to sway us in her direction.
Stine Deja, Thermal Womb, 2019. Photo: Jussi Tiainen
When we browse Deja’s website, we notice that she uses some elements repeatedly, until they become her tropes, the building-blocks of her visual discourse – or her communications strategy. There is, as we have seen, the use of a device (usually a video screen) for a face and the use of an upside-down face (or a pair of upside-down eyes) within that gesture. There are the down jackets or sleeping bags and the strong colours that take on a signalling function.
Orlow, who recently exhibited another, more recent, work by Deja at St. Chads, says: ‘In this constellation of three artists at Kohta, Stine represents the act of triangulation, the third position that brings the human figure into focus and direct view, and at the same time speaks of consciousness, of articulated desires and quests. To me, Stine introduces “the protagonist”, while Maija and Bianca, both in their own way, present something more abstract or even subconscious, an “inner and outer space” in which the human body is immersed.’
Stine Deja’s solo exhibition at Kohta is supported by the Danish Arts Foundation and Kulturfonden for Finland og Danmark (the Cultural Fund for Finland and Denmark).
Osana yhteistyötämme lontoolaisen St. Chadsin ja sen perustajan Benjamin Orlowin kanssa Kohtan studiossa on esillä poiminto Stine Dejan (Tanska, 1986) installaatiosta. Näyttely on osa yhteistyötä Deja on saanut kansainvälistä näkyvyyttä installaatioillaan, jotka yhdistelevät rakennettuja ja löydettyjä aineksia sekä liikkuvaa kuvaa ja joita voisi pitää niin tieteisfiktiosta kuin huipputieteestä inspiroituneina figuratiivisina kuvaelmina.
”Olen kiinnostunut eteenpäin vyöryvästä, levottomasta nykyhetkestä”, Deja sanoo. Tämä kiinnostus on usein kohdistunut transhumanismiin, liikkeeseen, joka kannattaa teknologian käyttöä biologisten rajoitteiden ylittämiseksi ja korkeamman, ”ihmisenjälkeisen” tilan saavuttamiseksi. Installaatio Thermal Womb (2019) koostui alun perin viidestä ihmisen kokoisesta hahmosta, jotka oli kääritty lämpömakuupusseihin ja ripustettu ylösalaisin ruostumattomasta teräksestä tehtyihin kaukaloihin, jotka seisoivat pystyssä pienten terrakotanväristen hiekkakasojen päällä. Näyttelyssämme on esillä kaksi näistä yksiköistä, mutta ilman hiekkaa.
Stine Deja, Thermal Womb, 2019. Valokuva: Jussi Tiainen
Kunkin hahmon tallella oleva ihmisyys käy ilmi makuupussien kotilomaisesta muodosta ja silmäpareista – on vaikea sanoa, ovatko nekin ylösalaisin – jotka näkyvät kuvaruuduilta, jotka on asetettu tiukalle kiristettyjen lämpöhuppujen sisään sinne missä kasvojen pitäisi olla. Nämä aavemaiset nukkemaiset veistokset toimivat uskottavana kuvauksena siitä, miten Alcor, yksi suurimmista kylmäsäilytysyhtiöistä, varastoi ruumiita ennen kuin ne upotetaan typellä täytettyihin metallisäiliöihin. Sadat ruumiit ympäri maailmaa on valmisteltu kuolemattomuuteen tällä tavalla.
Deja on opiskellut vuorovaikutussuunnittelua Kolding School of Designissa Tanskassa sekä liikkuvaa kuvaa Royal College of Artissa Lontoossa. Dejan työt tuntuvat haluavan horjuttaa monille epämukavaa ajatusta, että taiteessa ei ole kyse viestinnästä. Hänellä on taito saada tuohon ajatukseen uskovat epäilemään sen perimmäistä totuutta: kenties kuvataide voisikin ja ehkä sen loppujen lopuksi pitäisikin pyrkiä löytämään mahdollisimman tehokkaat tavat viestiä milloin mistäkin intressistä, oivalluksesta tai käsityksestä.
Jos taiteilija – tässä tapauksessa Deja – on erittäin syventynyt johonkin kysymykseen – tässä tapauksessa ihmisten haluun muokata itseään teknologisesti – hänen pitäisi kenties tehdä juuri tätä: rakentaa oma visuaalinen kielioppinsa, jonka avulla herättää ja pitää yllä huomiota ja asetella näkökenttäämme johtolankoja, jotka ohjaavat meitä omaksumaan hänen näkökulmansa.
Stine Deja, Thermal Womb, 2019. Valokuva: Jussi Tiainen
Dejan kotisivuja selaillessa voi huomata, että hän hyödyntää tiettyjä elementtejä toistuvasti niin, että niistä tulee hänen trooppejaan, hänen visuaalisen kielensä – tai viestintästrategiansa – rakennuspalikoita. Kuten jo aiemmin todettiin, hän käyttää jotakin laitetta (yleensä kuvaruutua) kasvoina ja kääntää sen sisällä kasvot (tai silmäparin) ylösalaisin. Hän käyttää myös untuvatakkeja tai makuupusseja samoin kuin voimakkaita, ikään kuin merkkivärejä.
Benjamin Orlow, joka esitteli hiljattain St. Chadsissa erään Dejan tuoreemmista teoksista, Grave Matters, toteaa: ”Tässä konstellaatiossa, jonka kolme taiteilijaa muodostavat Kohtassa, Stine edustaa kolmimittauksen kolmatta positiota, joka tarkentaa ihmisfiguuriin ja tuo sen suoraan näkyviin puhuen samalla tietoisuudesta, artikuloiduista haluista ja etsinnöistä. Minulle Stine tuo näyttämölle ’protagonistin’, kun taas Maija Fox ja Bianca Hlywa esittävät kumpikin omalla tavallaan jotakin abstraktimpaa ja tiedostamatonta sisäisen ja ulkoisen tilan kohtaamista.”
Stine Dejan näyttelyä ovat tukeneet Tanskan Statens Kunstfond sekä Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto.
I studion visar vi ett utdrag ur en installation av Stine Deja (Danmark, 1986), en konstnär som rönt alltmer internationell uppmärksamhet för sina installationer eller ”figurativa tablåer” med olika komponenter (specialgjorda och upphittade föremål, rörliga bilder) som vanligen är inspirerade av både science-fiction och banbrytande samtida vetenskap.
”Det som intresserar mig är det framskridande och oroliga nuet”, säger Deja. Detta intresse har ofta kommit att handla om transhumanismen, en rörelse som propagerar för teknikanvändning för att övervinna våra biologiska begränsningar och uppnå ett överlägset ”eftermänskligt” tillstånd. Installationen Thermal Womb (2019) bestod ursprungligen av fem gestalter i mänsklig storlek, insvepta i gröna värmeisolerade sovsäckar och placerade upp och ned i behållare av rostfritt stål ställda på ända i små högar av terrakottafärgad sand. Vi visar två av dessa enheter här, men utan sanden.
Stine Deja, Thermal Womb, 2019. Foto: Jussi Tiainen
Den kvarlevande mänskligheten hos varje gestalt betecknas av sovsäckarnas kokong-liknande form och av ett par ögon – det är svårt att säga om de är uppochnedvända eller inte – som vi ser på videoskärmar placerade där ansiktet borde vara, under de igensnörda dunhuvorna. Dessa skulpturer, kusligt påminnande om dockor, blir samtidigt trovärdiga illustrationer av hur ett av de största företagen inom kryokonservering, Alcor, förvarar mänskliga kvarlevor innan de nedsänks i metallbehållare med flytande kväve. Hundratals kroppar över hela världen är på detta sätt förberedda för odödligheten.
Deja har studerat interaktiv design vid Designskolen Kolding i Danmark och rörlig bild vid Royal College of Art i London. Det är som om hennes verk kommunicerar en önskan att störa ut den för många oroväckande vetskapen om att konsten inte handlar om kommunikation. Hennes särskilda förmåga är att få oss som accepterar denna trossats att ifrågasätta dess grundläggande sanningshalt. Kanske är detta något bildkonsten kunde och borde sträva efter trots allt, att finna de mest effektiva sätten att kommunicera ett intresse, en insikt, en förståelse.
Om en konstnär – i detta fall Deja – har ett starkt engagemang i en fråga – i detta fall människors begär efter teknisk självförbättring – borde hon kanske göra just detta: bygga en egen visuell grammatik som tillåter henne att väcka och vidmakthålla uppmärksamhet och att placera ut ledtrådar i vårt synfält som får oss att godta hennes synsätt.
Stine Deja, Thermal Womb, 2019. Foto: Jussi Tiainen
När vi besöker Dejas hemsida lägger vi märke till hennes upprepade användande av vissa element som blir hennes troper och byggstenarna i hennes visuella diskurs – eller hennes kommunikationsstrategi. Vi har redan sett hur hon låter tekniska hjälpmedel (vanligtvis en videoskärm) fungera som ansikten och hur hon inom denna gest använder ett uppochnedvänt ansikte (eller ögonpar). Vi ser också dunjackorna och sovsäckarna, liksom de starka signalfärgerna.
Benjamin Orlow, som nyligen ställde ut ett annat nyare verk av Deja i St. Chads, säger: ”I denna konstellation av tre konstnärer i Kohta representerar Stine trianguleringen, en tredje position som sätter direkt fokus på den mänskliga gestalten och samtidigt påminner oss om medvetandet, om artikulerade begär och mål. Som jag ser det erbjuder Stine oss en ’huvudperson’ medan Maija och Bianca, på sina egna sätt, framvisar något mer abstrakt och rentav undermedvetet, ett ’inre och yttre rum’ som omsluter den mänskliga kroppen.”
Stine Dejas separatutställning i Kohta stöds av Statens Kunstfond och Kulturfonden for Finland og Danmark.
