An important part of Kohta’s programming is to showcase the five artists who initiated this new kunsthalle for Helsinki three years ago. After Martti Aiha’s exhibition in the early autumn of 2018, the time has now come for Thomas Nyqvist (born in 1955 in Porvoo).
Since he first exhibited in the late 1970s Nyqvist has been well known for his profound engagement with painting as a system of thought, a tradition of knowledge and a practice marked by continuous change. The painted image, and especially painted space, is his medium and his message. For Nyqvist painting is not a small, sealed-off world of its own but a microcosm of more or less manageable format, wide open to the big unknown.
Perhaps lesser known is his interest in lens-based imagery as an alternative ’discipline’ (although this term should be taken with a grain of salt in any art context) for observing and influencing reality, as specialised and demanding as painting. To make photography and painting enrich and challenge each other, Nyqvist has long used his own snapshots as visual sources for meditations in oil on canvas on built and ruined spaces.
This is the first time he displays a selection of analogue and digital photographs, often of industrial buildings being demolished, alongside paintings in larger and smaller formats. The exhibition at Kohta consists of three spaces that cannot be viewed at the same time. Instead the memory of what we have just seen helps amplify what is in front of our eyes.
The largest exhibition space introduces us to four new and rather large paintings, all finished in 2019, in which Nyqvist tries a looser, less representational approach to his photographic sources. A recurrent method, in his larger and smaller paintings alike, is the palimpsest. (The term was first used to describe manuscripts on sheets of parchment scraped almost clean of earlier text.) Nyqvists paints over an earlier image, which is required to give up most of its existence as it enters into dialogue with the new one. Allowing the primed or unprimed canvas to play a part in this becoming increases its complexity.
Overall the larger canvases revive certain formal and visual characteristics of post-war abstract expressionism in the US and its ‘followers’ in the rest of the world. Not least Arshile Gorky is an active reference for Nyqvist, but he also relates to other predecessors in American and European art history. This can also be seen in the titles chosen for the new paintings: The Garden of Earthly Delights (borrowed from Hieronymus Bosch), Fragment of a Fragment, Painting with Z and Building Greyness (paraphrasing Jackson Pollock’s title Ocean Greyness).
The smaller paintings offer more variation in image surface structure, technical execution and colour. Some of them, the palimpsests in particular, are reminiscent of the densely layered painting method invented by the ‘Flemish Primitives’ in the fifteenth century, while others make do with a few simple forms: traces of quick brush strokes on a white background. Others still keep pictorial space open towards the illusion of photographed or filmed reality, for instance with strategically added ‘glimpses of light’, conceivably emitted by a city somewhere in the background. While Nyqvist refrains from clarification and elaboration of detail the the larger paintings, this more limited format seems to grant him more leeway.
A time-honoured art form, painting continues to strive for the new, the unknown, the previously unseen. In Nyqvist’s practice visual and semantic elements circulate freely between modes of expression and techniques, and then they suddenly converge into constellations that form entirely new realities. The exhibition attempts to convey this, which is why it is titled Recombinations. In cosmology, recombination refers to ‘the epoch at which charged electrons and protons first became bound to form electrically neutral hydrogen atoms’.
The exhibition title also hints at something closer at hand: the refashioning and repurposing of materials and forms that can be observed by the naked eye and captured in images. Nyqvist’s recombinations are supported by painting’s own logic, but they are generated by real-life landscapes that are both transient and temporary: the randomly ordered matter left behind by demolition crews, photographed before it could be trucked away.
Tärkeä osa Kohtan näyttelyohjelmaa on esittää uusia teoksia viideltä taiteilijalta, jotka perustivat uuden taidehallin Helsinkiin kolme vuotta sitten. Martti Aihan alkusyksyn 2018 näyttelyn jälkeen vuorossa on nyt Thomas Nyqvist (syntynyt 1955 Porvoossa).
Nyqvist tunnetaan syvällisestä kiinnostuksestaan maalaamiseen ajattelun järjestelmänä, tiedollisena perinteenä ja jatkuvan muutoksen leimaavana käytäntönä. Maalattu kuva ja erityisesti maalattu tila ovat hänen välineensä ja viestinsä ensimmäisestä näyttelystään 1970-luvun lopulta lähtien. Nyqvistille maalaus ei ole oma pieni eristetty maailmansa, vaan muodoltaan enemmän tai vähemmän hallittavissa oleva mikrokosmos, joka avautuu kohti suurta tuntematonta.
Ehkä vähemmän tunnettua on Nyqvistin kiinnostus elokuvaan ja valokuvaukseen vaihtoehtoisena tapana tarkkailla ympäristöä ja vaikuttaa maailmaan yhtä omaehtoisesti ja vaativasti kuin maalaustaide. Nämä kaksi ”taiteenalaa” rikastuttavat ja haastavat toisiaan hänen työskentelyssään. Nyqvist on jo pitkään käyttänyt omia otoksiaan visuaalisina lähteinä rakennettuja tai tuhottuja tiloja käsitteleville, öljyllä kankaalle toteutetuille meditaatioilleen.
Recombinations-näyttelyssä Nyqvist esittää ensimmäisen kerran suurempien ja pienempien maalaustensa ohella valikoiman analogisia ja digitaalisia valokuviaan, joiden aiheina ovat usein purettavat vanhat teollisuusrakennukset. Kohta-taidehallin näyttely koostuu kolmesta tilasta, joita ei voi nähdä samanaikaisesti. Sen sijaan muisto siitä mitä olemme juuri nähneet auttaa vahvistamaan kokemusta siitä, mikä on parhaillaan silmiemme edessä.
Suuressa näyttelytilassa on esillä neljä uutta, varsin suurta maalausta, jotka ovat kaikki valmistuneet vuonna 2019. Nyqvist pyrkii niissä lähestymään valokuvallisia lähteitään vapaammin, vähemmän esittävällä tavalla. Toistuva menetelmä Nyqvistin maalauksissa on palimpsesti. (Termi, joka on alun perin tarkoittanut käsikirjoitusta pergamentilla, joka on lähes kokonaan raaputettu puhtaaksi aikaisemmasta tekstistä.) Nyqvist maalaa vanhemman kuvan päälle, jolloin alkuperäisen on luovuttava suurimmasta osasta olemassaolostaan vuoropuhelussa uuden kuvan kanssa. Tilanne monimutkaistuu entisestään, kun pohjustetulle tai pohjustamattomalle kankaalle annetaan rooli tässä muodonmuutoksessa.
Nyqvistin suuremmat maalaukset ammentavat toisen maailmansodan jälkeisten amerikkalaisten abstraktien ekspressionistien ja heidän kansainvälisten ”seuraajiensa” muotokielestä sekä tavasta rakentaa kuvia. Erityisesti Arshile Gorky on merkittävä ja toistuva kiinnekohta Nyqvistille, mutta hänellä on suhde muihinkin edeltäjiinsä amerikkalaisessa ja eurooppalaisessa perinteessä. Tämä käy ilmi uusien maalausten nimistä: The Garden of Earthly Delights (eli Maallisten ilojen puutarha, lainaus Hieronymus Boschilta), Fragment of a Fragment, Painting with Zja Building Greyness(viittaus Jackson Pollockin teokseen Ocean Greyness).
Pienemmissä maalauksissa suuriin verrattuna enemmän vaihtelua kuvapinnan rakenteessa, teknisessä toteutuksessa ja väreissä. Jotkut teoksista – erityisesti palimpsestit – muistuttavat “flaamilaisten primitivistien” 1400-luvulla kehittämästä tiheästi kerrostuneesta maalaustavasta, kun taas toiset tulevat toimeen muutamalla yksinkertaisella muodolla, nopeiden siveltimenvetojen jäljillä valkoisella pohjalla. Osassa teoksissa kuvatilaa pidetään auki kohti valokuvatun tai filmatun todellisuuden illuusiota, esimerkiksi strategisesti lisätyillä ”valon välähdyksillä”, joiden voisi kuvitella olevan peräisin jostain taustalla piilottelevasta kaupungista. Nyqvist pidättäytyy kaikesta selventämisestä ja yksityiskohtien kehittelystä suuremmissa maalauksissaan. Pienempien teoksien rajoitetumpi muoto näyttää tarjoavan hänelle enemmän liikkumavaraa.
Maalaustaide, vaikkakin varsin perinteikäs taiteen muoto, pyrkii aina kohti uutta, tuntematonta ja ennennäkemätöntä. Nyqvistin taiteessa visuaaliset ja semanttiset ainekset liikkuvat vapaasti eri ilmaisumuotojen ja tekniikoiden välillä muodostaen yhdistelmiä, jotka tuottavat kokonaan uusia todellisuuksia. Juuri tätä käsillä oleva näyttely pyrkii ilmentämään, ja siksi sen otsikkona on Recombinations. Kosmologiassa rekombinaatio tarkoittaa ”alkuräjähdystä heti seurannutta vaihetta, jossa latautuneet elektronit ja protonit yhdistyivät muodostaakseen varaukseltaan neutraaleja vetyatomeja”.
Näyttelyn nimi viittaa myös johonkin käytännönläheisempään: paljain silmin havaittavien materiaalien ja muotojen kierrättämiseen ja vangitsemiseen kuvamuotoon. Nyqvistin rekombinaatioita kannattelee maalaustaiteen oma logiikka, mutta ne syntyvät todellisista maisemista, jotka ovat sekä hetkellisiä, että tilapäisiä: purkumiesten jälkeensä jättämästä sattumanvaraisesti materiasta, joka on valokuvattu ennen kuin se on ehditty kuljettaa pois.
En viktig del av Kohtas program är att visa nya verk av de fem konstnärer som för tre år sedan tog initiativet till denna nya konsthall för Helsingfors. Efter Martti Aihas utställning i början av hösten 2018 har nu turen kommit till Thomas Nyqvist (född 1955 i Borgå).
Sedan debuten i slutet av sjuttiotalet har Nyqvist varit välkänd för sitt djupgående engagemang för måleriet som tankesystem, kunskapstradition och ständigt föränderlig praxis. Den målade bilden, och särskilt det målade rummet, är hans uttrycksmedel och hans budskap. Nyqvists måleri är ingen liten eller sluten värld utan ett mikrokosmos – mer eller mindre behändigt till formatet men vidöppet mot det stora okända.
Mindre känt är kanske hans mångåriga intresse för filmen och fotografiet som ett annat sätt att betrakta och påverka världen, lika egenartat och krävande som måleriet. För att få dessa två ”discipliner” – en term som visserligen bör tas med en nypa salt i konstsammanhang – att berika och utmana varandra har han länge använts sig av egna ögonblicksbilder som visuella källor för meditationer i olja på duk över byggda och förstörda rum.
För första gången visar Nyqvist nu ett urval av analoga och digitala fotografier, ofta av industribyggnader som håller på att rivas, tillsammans med målningar i större och mindre format. Utställningen i Kohta består av tre rum som inte kan betraktas samtidigt. Istället får minnet av det just sedda förstärka upplevelsen av det man har framför ögonen.
Det största utställningsrummet låter oss möta fyra nya och ganska stora målningar, alla färdigställda 2019, i vilka Nyqvist prövar ett friare, mindre föreställande förhållningssätt till sina fotografiska förlagor. Ett återkommande metodiskt grepp i såväl de stora som de mindre målningarna är palimpsesten. (Termen användes först om handskrifter på pergamentblad som skrapats nästan rena från äldre text.) Nyqvist målar ovanpå en tidigare bild, som får ge upp det mesta av sin existens i dialogen med den nya. Att den vitgrunderade eller obehandlade duken också tillåts spela med i denna tillblivelse ökar komplexiteten.
Överhuvud anknyter de större dukarna till formspråk och bildbyggen typiska för efterkrigstidens abstrakta expressionister i USA och deras ”följare” i övriga världen. Inte minst Arshile Gorky är en aktiv referens för Nyqvist, men han förhåller sig också till andra föregångare ur den amerikanska och europeiska konsthistorien, vilket bland annat märks i de nya målningarnas titlar: The Garden of Earthly Delights (lånad från Hieronymus Bosch), Fragment of a Fragment, Painting with Z och Building Greyness (en parafras på Jackon Pollocks titel Ocean Greyness).
I de mindre målningarna ser vi större variation i såväl bildytans uppbyggnad som det tekniska genomförandet och koloritens roll. Vissa av dem, i synnerhet palimpsesterna, kan föra tankarna till det förtätade skiktmåleri som var de ”flamländska primitivas” gåva till omvärlden på 1400-talet, medan andra stannar vid några få enkla former efterlämnade i snabb penselskrift på vit grund. I ytterligare andra hålls bildrummet öppet mot illusionen av en fotograferad eller filmad verklighet, exempelvis genom strategiskt insatta ”ljusglimtar” som kunde tänkas komma från en bakomliggande stad. Medan Nyqvist i de större målningarna avstår från allt förtydligande och utbroderande ger han sig själv friare tyglar i detta mer begränsade format.
Även en så hävdvunnen konstform som måleriet strävar efter det nya och okända, det aldrig tidigare sedda. I Nyqvists konstnärskap kan visuella och meningsbärande element röra sig fritt mellan uttrycken och teknikerna för att plötsligt sammanstråla i konstellationer som utgör en helt ny verklighet. Utställningen vill gestalta detta, och har därför fått titeln Recombinations. I kosmologin avser rekombination ”epoken strax efter Big Bang, när laddade elektroner och protoner bands samman för att för första gången skapa elektriskt neutrala väteatomer”.
Titeln hänvisar också till ett mera näraliggande omskapande och återanvändande av material och former, som kan ses med blotta ögat och fångas på bild. Nyqvists rekombinationer bärs upp av måleriets egen logik, men de har utvunnits ur i dubbel bemärkelse tillfälliga landskap i verkliga livet: slumpmässigt ordande rester efter rivningsmanskapets framfart, fotograferade innan man hunnit forsla bort dem.